perjantai 5. lokakuuta 2018

Läsnäolo ja vuorovaikutus opetuksessa ja ohjauksessa

Hajatelmien ohella minulla on tällä kertaa tarjota myös konkreettisia apuvälineitä opetuksen ja ohjauksen tueksi. Tämän vuoden ajan työstämäni koulutus- ja oppisopimusjaksojen opetusta ja ohjausta tukeva toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat materiaalit on julkaistu.

Mallin tavoitteena on korostaa työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa ammattitaitojen lisäksi työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen taitoja osana ammattilaiseksi kasvamista. Toimintamallissa korostetaan vuorovaikutusta opiskelijoiden, opettajien ja työpaikkaohjaajien välillä. Vuorovaikutusta pitäisi olla kaikkien suhteissa toisiinsa, eli kohtaamisiin kannattaa panostaa. Erityisen tärkeää kasvokkain ja samassa fyysisessä ympäristössä kohtaaminen on aloitustilanteissa ja uusia suhteita luotaessa. Mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa, sitä enemmän voidaan käyttää sosiaalista mediaa ja sähköisiä alustoja.

Olen kuluneen syksyn aikana vieraillut muutaman kerran Keski-Pohjanmaalla tapaamassa opettajia ja työelämässä johtajina ja työpaikkohjaajina toimivia ihmisiä. Kaikille tilaisuuksille on ollut yhteistä se, että keskusteluissa on löytynyt uusia ideoita ja käytäntöjä oppilaitoksen ja työpaikkojen välille - on ollut aikaa keskustella kasvokkain.

Keskustelun ja vuorovaikutuksen merkitystä opiskelijoiden kanssa on myös korostettu. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalliin kuuluu viikottainen fiiliskeskustelu opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kesken. Oppimispäiväkirjan fiilismittari on tarkoitettu ohjaamaan keskustelua. Palaute työpaikkaohjaajilta on ollut myönteistä: "Kun keskustelulle joka viikko varataan aika, niin se tulee myös pidetyksi. Fiilismittari on hyvä pohja keskustelulle; asiaan pureutuva, mutta ei liian virallinen. Sitä voi jokainen soveltaa omaan persoonalliseen tyyliinsä ja kun keskusteluista tulee jatkumo, niin  keskustelutilanteista tulee luontevampia viikko viikolta."

Tarkkaan ottaen mallissa on kyse arjen esimiestyöstä sellaisena kuin sen pitäisi näyttäytyä. Tämän päivän hyvän työntekijän kriteerinä tuntuu olevan kiiremittari. Mitä enemmän kiire, mitä enemmän töitä todo-listalla ja mitä enemmän palavereja kalenterissa, sen tärkeämpi ja parempi työntekijä. Kun tehdään työtä, jossa pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun, asenteisiin ja käyttäytymiseen, pitää kiiremittari heittää romukoppaan. Tilalle otetaan fiilismittari ja raivataan kalenterista tilaa kohtaamisiin ja keskusteleuihin. Erityisen tärkeää tämä on esimiestyössä, opetuksessa ja ohjauksessa.

Syksyn työpaikkavierailuilla kohtasin myymäläesimiehen, joka kertoi omana periaatteenaan olevan osaston kierto aina tullessaan työpaikalle. "Käytännössä ensimmäinen tunti menee henkilökunnan kanssa keskusteluihin, toisten kanssa minuutti, jonkun kanssa 10 minuuttia. Puhutaan työstä, mutta muitakin kuulumisia vaihdetaan. Paljon sovitaan asioita ja myös jatkokeskusteluja. Sen jälkeen ehtii sitten työpöydän ääreen hallinnollisiin asioihin. Olen huomannut, että saan pöydän ääressä työskentelylle enemmän rauhallista aikaa, kun käytän tunnin hyllyjen välissä läsnäolemiseen. Vuorojen vaihtuessa on hyvä tehdä toinen kierros."

Askeleet ammattilaiseksi -mallin kuvauksen ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät helpoimmin Arjen arkin menetelmäpankin kautta: arjenarkki.fi/menetelmapankki/hyvat-kaytannot/1696
.
Mallin ja materiaalien kehittäminen jatkuu minun osaltani ainakin vuoden loppuun asti, joten minulla on lupa odottaa vielä monia kohtaamisia työpaikkaohjaajien, opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Toivon, että käynnissä olevan opettajien työaikauudistuksen myötä opettajilla olisi entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa itse ja kollegoiden kanssa oman työaikansa suunnitteluun ja lisätä  opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kohtaamiseen käytettävää aikaa. Toivon myös esimiehille viisautta opettajien johtamiseen työympäristöjen monipuolistuessa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Reformin toimeenpano edellyttää dialogia

Elokuun lopulla julkistettiin S-ryhmän nuorten työntekijöiden, alle 25v, kokemuksia ja odotuksia työelämästä -tutkimuksen tulokset. Kun kuuntelin tutkijoiden esitystä ja tutkimuksen julkistamisseminaarissa esiintyneitä puhujia, niin tunnistin vahvan sanoman, joka vahvistaa yhteisöllisyyden ja empatian arvostuksen uutta aaltoa. Se vahvistuu voimakkaampana päivä päivältä.

Kun tarkastelin tutkimuksen tuloksia, julkistamistilaisuuden puheenvuoroja, Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen ohjelman kyselyjen tuloksia, Antti Maunun kanssa käymiäni keskusteluja sekä Arto O. Salosen ja Ossi Auran blogikirjoituksia havahduin siihen tosiasiaan, että ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa muutostarpeet ovat huomattavasti vähäisemmät kuin lainsäädäntövalmistelussa. Tosin muutostarpeiden kohdistuessa ihmisten toimintatapoihin, niiden aikaansaaminen on usein lainsäädäntötyötä hitaampaa.

Vaikka tutkinnot laaja-alaistuivat, lakiuudistus ei muuta niitä perusasioita, joita kokkien, automaalareiden tai lähihoitajien koulutuksen tulee sisältää ja joiden osaaminen tulee näyttää saadakseen tutkintotodistus. Edelleen koulutuksen järjestäjä ja käytännössä opettajat ovat vastuussa siitä, että oppilaitoksen ja työpaikkojen oppimisympäristöt, opetus ja ohjaus antavat opiskelijoille tutkinnon vaatimuksen mukaiset taidot. Opettajat ovat vastuussa myös näyttöjen arvioinnista yhdessä työelämän edustajien kanssa. Uuden lainsäädännön henki tavoittelee entistä enemmän työpaikalla tapahtuvaa oppimista, mutta toisaalta ei aseta mitään konkrettista aikaa tai osaamispistemäärää sille. Eli opiskelija, joka tarvitsee paljon lähiopetusta tai erityistä tukea opinnoissaan, voi opiskella tutkinnon pääsääntöisesti oppilaitoksessa.

Niin opettajien kuin opiskelijoiden koulutuksen sisältöjen, tutkinnon osien, hallintaa auttaa tutkinnon osien pilkkominen pienempiin moduuleihin ja niiden aukikirjoittaminen. Aukikirjoittamisessa oleellista on konkretisoida tavoitteet ja mihin opetukseen osallistumalla tai millaisia työtehtäviä tekemällä osaaminen on mahdollista saavuttaa. Tästä on apua myös työpaikkaohjaajille.

Uudistunut toiminnan ja rahoituksen lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjille, opiskelijoille ja työelämälle entistä joustavammat ja monimuotoisemmat mahdollisuudet koulutuksen käytäntöjen toteuttamiseen. Yhteiskunnan ja erityisesti julkisen sektorin taloustilanne tosin asettaa omia rajoitteitaan ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkausten seurauksena reformin toimeenpanon toteuttajia on paljon vähemmän kuin edellisten uudistusten aikana. Tähän vähemmällä enemmän -tilanteeseen lohdusta tuo se, että ruuti on keksitty.

Onkin tärkeää, että koulutuksen järjestäjien johdossa ymmärretään kuulla opettajia ja ohjaushenkilöstöä oman työnsä asiantuntijoina. Opetukseen ja ohjaukseen on kehitetty valtavasti erilaisia menetelmiä ja materiaaleja ja opettajat ovat niitä soveltaneet erilaisiin opetus- ja oppismisympäristöihin. Hyvien käytäntöjen levittämiseen ja juurruttamiseen pitäisi panostaa merkittävästi enemmän kuin uuden kehittämiseen. Juurruttaminen vaatii paljon enemmän aikaa, kuin kehittämisorientoituneiden ihmisten toimintamallien tai opetusmateriaalien kehittämistyö. Levittämis- ja juurruttamishankkeita tarvitaan myös siitä syystä, että nykyhankkeissa kehitetyt uudet mallit ovat usein tarkemmin tarkasteltuna uudelleen muotoiltuja jo aikaisemmin kehitetyistä malleista, tai ne on keksitty uudelleen eri puolella Suomea.

Reformikeskustelussa on korostettu yksilöllisiä opintopolkuja. Minusta tämä näyttäytyy HOKSin laadintana jokaiselle opiskelijalle. HOKS-prosessissa opiskelijalle muodostuu suhde omaan opettajaan ja mahdollisiin tukihenkilöihin. Yhteinen vastuuopettaja on siten yksi ryhmän muodostamisen peruste. Vaikka kuinka yksilöllisiä opintopolkuja korostetaan, niin ryhmiin ja yhteisöihin kuulumisen tarve on ihmisille tärkeä ja ryhmä on paras oppimisympäristö. Opintojen käytännön järjestelyt ovatkin erilaisten ryhmien kokoamista opiskelemaan ryhmän jäsenille yhteistä sisältöä. Tämä edellyttää opettajilta pedagogiikan lisäksi hyvää ryhmädynamiikan tuntemusta ja ryhmän ohjaamisen taitoja.

Kun tarkastellaan S-ryhmän nuorten työntekijöiden näkemyksiä hyvästä esimiehestä ja Läpäisyn tehostamisen ohjelman opiskelijakyselyn tuloksia hyvästä opettajasta niin samat asiat korostuvat: ohjaavaa palautetta antava, helposti lähestyttävä, kannustava rinnalla kulkija. Myös odotukset hyvälle työ- ja opiskeluyhteisölle sekä työn ja opiskelun yhdistäminen omaan perhetilanteeseen ja harrastuksiin yhdistävät nuorten opiskelijoiden ja työelämässä olevien näkökulmia. Opettajan ja lähiesimiehen merkitys on tärkeää nuorten viihtymiselle koulutuksessa ja työelämässä ja viihtyminen on keskeinen opintoihin ja työelämään kiinnitymisen tekijä. Pääsenpä toistamaan itseäni noin kahdeksan vuoden takaa; ammatillisen opettajan roolin tulisi opintojen aikana kehittyä opettajasta lähiesimieheksi. Tätä tukee myös Jukka Vehviläisen lanseeraama luotsaava opettajuus.

Työelämän muutos on jatkuvaa, tekniikka kehittyy. Digitalisaation sijaan puhutaan jo keinoälystä ja robotiikasta. Tekniikka on kuitenkin tärkeä pitää renkinä, joka mahdollistaa tiedolla johtamisen ja antaa enemmän aikaa oman yhteisön ihmisten kohtaamiselle. Erityisesti koulutusalalla, jossa tehdään työtä ihmisten kanssa, tulisi holistisen ihmiskäsityksen ohjata työtä. Henkilöstöllä tulee olla aikaa oman työyhteisön erilaisissa ryhmissä käytävälle keskustelulle. Vain dialogin avulla päästään yhteisiin käytäntöihin ja keskustelua on käytävä kaikilla niillä tasoilla kun yhteisiä käytäntöjä halutaan. Henkilöstön yhteisöllisten työmentelmien toteuttamisen lisäksi on tietenkin tärkeä huolehtia, että aikaa riittää myös opiskelijoiden kohtaamiseen. Digitalisaation huumassa olen havainnut verkko-opetuksen lisääntyneen pelottavassa määrin. Mikäli verkko-opetuksella tavoitellaan lähiopetuksen kustannussäästöjä ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa opettajan työmäärä todellisuudessa kasvaa, jos hän huolehtii vastuullisesti verkossa tapahtuvasta ohjauksesta ja arvioinnista.

Reformin toimeenpanossa ei siis ole kyse kaiken muuttamisesta, vaan toimivien käytäntöjen tunnistamisesta ja niiden vahvistamisesta sekä uudistuneen lain suomien mahdollisuuksien hyödyntämisestä uudistamalla vanhentuneita tai huonosti toimivia käytäntöjä. On myös tarkasteltava niitä toimintoja, joita ei enää tarvita. Uudistuneen lain hengen mukainen koulutus edellyttää opettajien ja työpaikkaohjaajien verkostojen vahvistamista, tietohallintojärjestelmien kehittämistä niin, että opetus- ja ohjaushenkilöstöllä on entistä enemmän aikaa kohdata opiskelijoita yksilöinä ja ryhmissä. Suurin osa toisen asteen opiskelijoista on myös hyvin tietoisia siitä, kuinka he oppivat ja miten heitä olisi hyvä opettaa. Tätä asiantuntemusta kannattaa hyödyntää ottamalla opiskelijat mukaan suunnittelemaan opetuksen toteutusta.

Uskallan väittää, että tänä päivänä koulutuksessa tarvitsee opettaa vähemmän asioita kuin ennen. Perustaidot on tietenkin opetettava, mutta niiden rinnalla yhtä tärkeää on tiedon hankkimisen, arvioinnin ja soveltamisen sekä omasta työ- ja toimintakyvystä huolehtimisen taitojen opetus. Yhteiskunnan jatkuva muutos ja kehitys edellyttää muuttuvien asioiden päivitämistä ja uusien asioiden opettelua niin työelämässä kuin monessa muussakin arjen asiassa. Tärkeintä on, että toisen asteen koulutuksessa ihminen löytää oman alansa ja kipinän omien taitojensa kehittämiseen. Siinä tarvitaan kohtaamisia ja vuorovaikutusta - niitä pitää reformin toteuttamisessa vaalia ja alistaa digitalisaatio hyväksi rengiksi.

Rahoituksen ja kustannusten kanssa päivittäin työskenteleviä haluan rohkaista investoimaan työ- ja opiskeluhyvinvoinnin kehittämiseen. Uuden rahoituslain myötä se palkitsee koulutuksen järjestäjiä, Mitä useamman opiskelijan kohdalla ammatillisen koulutuksen lain 2§ mukainen tavoite toteutuu, sen paremmassa kunnossa on koulutuksen järjestäjän talous. Inhimmilliset ja yhteiskunnalliset tulokset ovat tietenkin moninkertaiset, mutta eivät yhtä konkreettisesti mitattavia.




tiistai 14. elokuuta 2018

Ammatillisen koulutuksen reformissa toimeenpanovaihe

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt ja ammatillisen koulutuksen reformissa on päästy toimeenpanovaiheeseen. Nyt elokussa aloittivat ensimmäiset yhteisvalinnan kautta ammatilliseen koulutukseen hakeutuneet opiskelijat uuden lain mukaiset opinnot. Syksy näyttää miten jatkuva haku, lisääntyvä työpaikoilla oppiminen, koulutussopimukset ja entistä joustavampi oppisopimusmalli toimivat käytännössä. 

Minulle on esitetty, ettei pitäisi enää puhua ammatillisen koulutuksen reformista, kun se on niin ikävä sana ja sitä on jauhettu niin pitkään. Itse olen sitä mieltä, että nythän se reformityö vasta alkaa, kun uutta lakia lähdetään soveltamaan käytäntöön. Se että uusi laki tuli voimaan 1.1.2018 ei todellakaan tarkoita, että reformi olisi tullut sillä hetkellä valmiiksi. Johan itse lakiin liittyy useita siirtymäsäännöksiä ja mm. rahoitusta koskevassa asetuksessa on siirtymäsäännöksiä aina vuoteen 2021 asti. Minusta on hyvä käyttää asioista niiden oikeita nimiä ja puhua edelleen ammatillisen koulutuksen reformista ja tässä vaiheessa prosessia sen toimeenpanosta.

Oma työni reformin toimeenpanossa liittyy koulutus- ja oppisopimusten uusiin käytäntöihin ja tukimateriaalin tuottamiseen. Keväällä aloitettu työ on siinä vaiheessa, että syyskuun alussa julkaistaan Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat opettajan ja ohjaajan opas sekä opiskelijan oppimispäiväkirja. Mallin ja tukimateriaalien keskeisin tavoite on varmistaa hyvä kokemus työelämästä sekä muistuttaa työkyvyn ylläpitämisen tärkeydestä jo opintojen aikana.

Ammatillisen koulutuksen siirtyessä entistä enemmän työpaikoille, tarvitaan uusia toimintamalleja opetuksen lisäksi erityisen tuen ja opiskeluhuollon toteutukseen. Jos tietosuoja- ja salassapitosäännökset ovat olleet iso haaste opiskeluhuollossa tähänkin asti, niin eivät asiat ainakaan helpotu, kun opiskelijoiden opetukseen ja ohjaukseen tulevat mukaan työpaikkojen esimiehet ja työpaikkaohjaajat. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamallia laadittaessa ei ole löydetty viisasten kiveä asian ratkaisemiseksi, mutta malli ja tukimateriaalit sisältävät vinkkejä ja malleja asian puheeksi ottamiseen ja palvelujen järjestämiseen. Punaisena lankana mallissa on opettajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden välinen dialogi. Kohtaamalla ja käymällä keskusteluja asioilla on tapana järjestyä ja ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja syntyy luottamusta. Luottamus on tärkeä elementti eri organisaatioissa työskentelevien ja opiskelevien ihmisten kesken.

Askeleet ammattilaiseksi mallissa on huomoitu myös opiskelijan rooli omien opintojen hallinnassa. Mallissa korostetaan opetuksen ja ohjauksen tärkeyttä opintojen alussa ja itseohjautuvuuden lisääntymistä vähitellen ammatti-identiteettiin liittyvänä kasvuprosessina.

Malli ja materiaalit otetaan syksyllä käyttöön Keski-Uudellamaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Mallista on yleensä pitkä matka juurtuneeksi käytännöksi, joten Askeleet ammattilaiseksi -teemalla syntyy varmasti vielä monta hajatelmaa tähän blogiin. 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hääräämisessä yhdistyvät kehittäminen, levittäminen ja vaikuttaminen

Olen kokenut hyvinvointihääräämisen hyväksi määritelmäksi sille työlle mitä teen. Olen mukana monessa hankkeessa ja arjen toiminnassa. Yhdistävänä tekijänä on ammattiin opiskelevien ja ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien hyvinvoinnin edistäminen. Pääsääntöisesti työni on ruohonjuuritasolla tapahtuvaa käytännönläheistä kehittämistoimintaa ja hankkeissa kehitettyjen toimintamallien levittämistä ja juurruttamista. Käytännössä se tarkoittaa seminaareissa ja koulutustialisuuksissa puhumista tai esittelypisteen  toteutusta erilaisissa tapahtumissa, hyvien käytäntöjen mallintamista ja yhteistyön edistämistä. Olen mukana monessa, mutta vain harvoin sisältöjen asiantuntijana. Useimmin olen asiantuntijoiden tuntijana. Sitä on verkosto-osaaminen - minun vahvuusalueeni.

Mallintaminen ja juurruttaminen perustuvat kuuntelemiseen, tarkkailuun, kokonaiskuvan luomiseen ja sen jälkeen osiksi (käytännöiksi) pilkkomiseen. Työssä hyviin tuloksiin pääsee, kun ei yritä itse vaikuttaa, vaan arvostaa käytännön toimijoita ja ymmärtää kokonaisuuksia.

Kun hyviä käytäntöjä juurrutetaan ja levitetään paikallisesti tai valtakunnallisesti, siirrytäänkin vaikuttamistyöhön, jonka tarkoitus on vahvistaa olemassa olevaa tai saada aikaan muutos. Se on siis ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen vaikuttamista. Keskeistä on arvostuksiin ja tunteisiin vetoaminen ja niihin perustuvien päätösten perustelu järkisyillä. Omassa työssä tätä vaikuttamista, eli päätöksiin johtavia vuorovaikutustilanteita tarvitaan kaikilla tasoilla Eduskunnan lainsäätäjistä ja valtion budjetin päättäjistä arjen tilanteissa omaa työtään koskevia päätöksiä tekeviin yksittäisiin opettajiin ja ohjaajiin.

Mitä kauemmas omasta arjen toimintaympäristöstä siirrytään, sitä haastavampaa on vaikuttamistyö. Olen todennut kehittämistyön itse asiassa helpoimmaksi ja nopeimmin tuloksia tuottavaksi osuudeksi työssäni. Kehittämistyön tulosten juurruttaminen ja levittäminen on huomattavasti hitaampaa ja vaatii  paljon aikaa, koska tarvittavien päättäjien ja päätösten määrä lisääntyy merkittävästi.

Olen tämän vuoden alusta ottanut haasteen vaikuttaa opiskelija-asuntoloiden arvostuksen lisäämiseen ja asuntolatoiminnan kehittämiseen johtavien päätösten aikaansaamiseen. Olen saanut vaikuttamistyölleni paljon tukea, eli en koe olevani yksin tuulimyllyjä vastaan. Mitä korkeammalle päätöksentekotasolle mennään, sen haastavampaa on löytää ihmisiä, jotka tuntisivat toimintaa siten, että heillä olisi jokin tunneside asiaan. Niinpä asuntolatoiminnan työntekijöiden ja asuntoloita ylläpitävien koulutuksenjärjestäjien ja asuntolatoimintaa tarvitsevien opiskelijoiden onkin tärkeää omilla tahoillaan tuoda asuntolatoiminnen merkitystä esiin.

Pelastakaa lapset ry:n aloitteesta syntynyt Maksuton toinen aste -kansalaisaloite on hyvä tapa vaikuttaa. Aloitteen lähetekeskustelu kesti lähes kolme tuntia ja puheenvuoroja käytettiin paljon. Se mikä minussa herätti ison kysymyksen oli kansalaisaloitteen käsittelyn sitominen vaalikauteen. Jos, ja tässä tapauksessa kun, kansalaisaloitteen tavoitetta ei saada maaliin tämän vaalikauden aikana, kansalaisaloite raukeaa. Tähän asiaan on onneksi herätty eduskunnassa ja muutosesityksiä lakiin on varmasti vireillä. Kansalaisaloite on hyvä tapa nostaa tärkeitä asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikka maksutonta toista astetta ei saada aikaan tällä vaalikaudella, on jo nyt tehty päätöksiä, joilla voidaan tukea taloudellisesti huonommassa asemassa olevien nuorten edellytyksiä toisen asteen opintojen kustannuksista selviämiseen. Uskon kansalaisaloitteen johtavan toisen asteen koulutuksen näkymiseen seuraavissa hallitusneuvotteluissa ja mahdollisesti jopa hallitusohjelmassa.

Kansalaisaloitteessa vedottiin toisen asteen oppimateriaalien kustannuksiin ja niiden kustantamiseen. Koska itse aloitteessa ei opiskelupaikkakunnalle muuttamisen taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ollut nostettu esiin, lähestyin muutama viikko sitten Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseniä toivoen, että kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä huomioitaisiin myös opiskelupaikkakunnalle muuttamisesta aiheutuvat kustannukset ja asuntoltoiminnan merkitys eriarvoisuutta vähentävänä palveluna. En saanut yhdeltäkään kansanedustajalta vastausta sähköpostiini, enkä siis tiedä oliko viestilläni mitään vaikutusta. Kuitenkin Kansalaisaloitteen kolme tuntia kesktäneessä lähetekeskustelun monessa puheenvuorossa nousi esiin asuminen ja asuntolakin mainittiin monessa puheenvuorossa. Kysyipä yksi kansaedustaja ministereiltä, onko tiedossa kuinka moni koulutuksen järjestäjä asuntolatoimintaa järjestää.

Ehkä tämän kansalaisaloitteen myötä lopultakin saadaan aikaiseksi OPH:n asuntolaselvityksissä esitetty asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen selvitys. Se olisi varsin hyödyllinen seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa ja pohdittaessa millä eri keinoilla voidaan nuoria tukea toisen asteen opinnoissa, itsenäistymisessä ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä.


torstai 24. toukokuuta 2018

Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys digiajassa

C-kasetti, puhelinkioski, lerppu ja korppu, NMT-puhelin. Arvelen blogini lukijoiden olevan sitä ikäluokkaa, että sanat herättävät nostalgisia muistoja. Erään opiskelijan pohtiessa ääneen opettajaikäpolven ankeaa nuoruutta, kun ei ollut kännyköitä, tabletteja, YouTubea, Spotifya, Instagrammia  - ei edes internettiä, laukaisi paikalla ollut opettaja nasevasti; "ei ollut valmiina, joten meidän sukupolven oli ne kaikki keksittävä" ;-).

Digitalisaatio onkin edennyt huimaa tahtia niin hyvässä kuin pahassa. Se on myös synnyttänyt sukupolvien välille kuiluja monessa eri asiassa, yhtenä niistä yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus. Koska kehitys myös jatkuu ja nopeutuu entisestään, on hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan mitä itse ymmärrämme yhteisöllisyydellä ja miten eri ikäiset, erilaisissa kasvuympäristöissä kasvaneet ja erilaisista kulttuureista Suomeen saapuneet ihmiset kokevat yhteisöllisyyden ja miten suhtaudumme digitalisaation tuomiin uusiin vuorovaikutuksen muotoihin.

Nuorimmat ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat eläneet koko elämänsä internetin ja sosiaalisen median ajassa. Heille on luonnollista kommunikoida Facebookissa, Instagramissa, Mesessä, WhatsAppissa jne. Heille puhelin on väline kuulua erilaisiin yhteisöihin. Internet ja sosiaalinen media on myös kaiken tarvitavan tiedon lähde - kvg. Somen varjopuolena tiedetään sen käyttämisen yleisyys kiusaamisen välineenä jättämällä henkilö some-ryhmien ulkopuolelle tai levittämällä noloja kuvia tai tietoja nopeasti laajalle leviäviä kanavia käyttäen.

Minä tunnistan ja tunnustan itsessäni paljon konservatiivisia piirteitä ja tottumuksia. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan omien kykyjeni mukaan myös sosiaalisessa mediassa ja erityisesti ymmärtämään sen vaikutusta erilaisiin ihmisiin, erityisesti nuoriin, joille kaveripiirin hyväksyminen ja sitä kautta kuuluminen johonkin, on erityisen tärkeää.

Ammatillisessa koulutuksessa digitalisaatio on suuri mahdollisuus tiedolla johtamisen kehittämiseen ja erilaisten tietojen keräämisen ja raporttien laatimisen sujuvoittamiseen. Se tuo tiedon kaikkien saataville ja mahdollistaa yhteyksien pitämisen huolimatta pitkistä välimatkoista. Digitalisaatio mahdollistaa myös monipuolisen verkko-opiskelun ja -ohjauksen. Digitalisaatio ei kuitenkaan korvaa ihmistä, eikä verkkokurssi vähennä opetuksen ja ohjauksen tarvetta. Digitalisaation avulla pitääkin tavoitella lisää aikaa aikuisten ja nuorten kohtaamiselle niin perinteisissä kuin digitaalisissa muodoissa.

Tiedon hakemisen ja arvioinnin taito ei ole synnynnäistä. Sitä on opetettava. Verkkokurssit palvelevat opiskelijaa vain, kun tehtävät tarkistetaan ja niistä annetaan palautetta. Digitalisaatio on siis erinomainen renki, joka voi myös yhdistää. Kun myöntää digitalisaation kehityksen vauhdissa pysymättömyyden ja uskaltaa hyödyntää nuoremman sukupolven osaamista, voi itse asiassa helpottaa monin tavoin omaa työtään ja kaventaa sukupolvien välistä digikuilua.

Digitalisaatio on muuttanut yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemusta. Digitalisaatio on pienentänyt maailmaa ja mahdollistanut aivan uusia tapoja ylläpitää vuorovaikutusta ihmisten välillä. Perinteistä kasvokkain kohtaamista ja kädestä pitäen ohjaamista ei kuitenkaan tarvitse hylätä. Mitä enemmän meillä on keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen ja dialogin käymiseen sen paempi.

Yhteiskunnassamme näyttäisi olevan käynnissä paluu yksilökeskeisyydestä enemmän yhteisöllisyyttä ja lähimmäisestä välittämistä arvostavaan toimintakulttuuriin. Se on hieno asia. Sitä ei kuitenkaan pidä käsittää paluuna menneeseen vaan, entistä monipuolisempiin vuorovaikutuksen muotoihin ja yhteisöllisyyttä edistävien välineiden jatkuvaan kehittämiseen.  Annetaan tilaa kohtaamiselle kaikilla mahdollisilla yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta edistävillä välineillä, jotta kaikilla olis mahdollisuus tuntea kuuluvansa itselle tärkeään yhteisöön ja saada kokemus välittävistä ihmisistä.