perjantai 5. lokakuuta 2018

Läsnäolo ja vuorovaikutus opetuksessa ja ohjauksessa

Hajatelmien ohella minulla on tällä kertaa tarjota myös konkreettisia apuvälineitä opetuksen ja ohjauksen tueksi. Tämän vuoden ajan työstämäni koulutus- ja oppisopimusjaksojen opetusta ja ohjausta tukeva toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat materiaalit on julkaistu.

Mallin tavoitteena on korostaa työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa ammattitaitojen lisäksi työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen taitoja osana ammattilaiseksi kasvamista. Toimintamallissa korostetaan vuorovaikutusta opiskelijoiden, opettajien ja työpaikkaohjaajien välillä. Vuorovaikutusta pitäisi olla kaikkien suhteissa toisiinsa, eli kohtaamisiin kannattaa panostaa. Erityisen tärkeää kasvokkain ja samassa fyysisessä ympäristössä kohtaaminen on aloitustilanteissa ja uusia suhteita luotaessa. Mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa, sitä enemmän voidaan käyttää sosiaalista mediaa ja sähköisiä alustoja.

Olen kuluneen syksyn aikana vieraillut muutaman kerran Keski-Pohjanmaalla tapaamassa opettajia ja työelämässä johtajina ja työpaikkohjaajina toimivia ihmisiä. Kaikille tilaisuuksille on ollut yhteistä se, että keskusteluissa on löytynyt uusia ideoita ja käytäntöjä oppilaitoksen ja työpaikkojen välille - on ollut aikaa keskustella kasvokkain.

Keskustelun ja vuorovaikutuksen merkitystä opiskelijoiden kanssa on myös korostettu. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalliin kuuluu viikottainen fiiliskeskustelu opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kesken. Oppimispäiväkirjan fiilismittari on tarkoitettu ohjaamaan keskustelua. Palaute työpaikkaohjaajilta on ollut myönteistä: "Kun keskustelulle joka viikko varataan aika, niin se tulee myös pidetyksi. Fiilismittari on hyvä pohja keskustelulle; asiaan pureutuva, mutta ei liian virallinen. Sitä voi jokainen soveltaa omaan persoonalliseen tyyliinsä ja kun keskusteluista tulee jatkumo, niin  keskustelutilanteista tulee luontevampia viikko viikolta."

Tarkkaan ottaen mallissa on kyse arjen esimiestyöstä sellaisena kuin sen pitäisi näyttäytyä. Tämän päivän hyvän työntekijän kriteerinä tuntuu olevan kiiremittari. Mitä enemmän kiire, mitä enemmän töitä todo-listalla ja mitä enemmän palavereja kalenterissa, sen tärkeämpi ja parempi työntekijä. Kun tehdään työtä, jossa pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun, asenteisiin ja käyttäytymiseen, pitää kiiremittari heittää romukoppaan. Tilalle otetaan fiilismittari ja raivataan kalenterista tilaa kohtaamisiin ja keskusteleuihin. Erityisen tärkeää tämä on esimiestyössä, opetuksessa ja ohjauksessa.

Syksyn työpaikkavierailuilla kohtasin myymäläesimiehen, joka kertoi omana periaatteenaan olevan osaston kierto aina tullessaan työpaikalle. "Käytännössä ensimmäinen tunti menee henkilökunnan kanssa keskusteluihin, toisten kanssa minuutti, jonkun kanssa 10 minuuttia. Puhutaan työstä, mutta muitakin kuulumisia vaihdetaan. Paljon sovitaan asioita ja myös jatkokeskusteluja. Sen jälkeen ehtii sitten työpöydän ääreen hallinnollisiin asioihin. Olen huomannut, että saan pöydän ääressä työskentelylle enemmän rauhallista aikaa, kun käytän tunnin hyllyjen välissä läsnäolemiseen. Vuorojen vaihtuessa on hyvä tehdä toinen kierros."

Askeleet ammattilaiseksi -mallin kuvauksen ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät helpoimmin Arjen arkin menetelmäpankin kautta: arjenarkki.fi/menetelmapankki/hyvat-kaytannot/1696
.
Mallin ja materiaalien kehittäminen jatkuu minun osaltani ainakin vuoden loppuun asti, joten minulla on lupa odottaa vielä monia kohtaamisia työpaikkaohjaajien, opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Toivon, että käynnissä olevan opettajien työaikauudistuksen myötä opettajilla olisi entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa itse ja kollegoiden kanssa oman työaikansa suunnitteluun ja lisätä  opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kohtaamiseen käytettävää aikaa. Toivon myös esimiehille viisautta opettajien johtamiseen työympäristöjen monipuolistuessa.

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

Reformin toimeenpano edellyttää dialogia

Elokuun lopulla julkistettiin S-ryhmän nuorten työntekijöiden, alle 25v, kokemuksia ja odotuksia työelämästä -tutkimuksen tulokset. Kun kuuntelin tutkijoiden esitystä ja tutkimuksen julkistamisseminaarissa esiintyneitä puhujia, niin tunnistin vahvan sanoman, joka vahvistaa yhteisöllisyyden ja empatian arvostuksen uutta aaltoa. Se vahvistuu voimakkaampana päivä päivältä.

Kun tarkastelin tutkimuksen tuloksia, julkistamistilaisuuden puheenvuoroja, Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen ohjelman kyselyjen tuloksia, Antti Maunun kanssa käymiäni keskusteluja sekä Arto O. Salosen ja Ossi Auran blogikirjoituksia havahduin siihen tosiasiaan, että ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa muutostarpeet ovat huomattavasti vähäisemmät kuin lainsäädäntövalmistelussa. Tosin muutostarpeiden kohdistuessa ihmisten toimintatapoihin, niiden aikaansaaminen on usein lainsäädäntötyötä hitaampaa.

Vaikka tutkinnot laaja-alaistuivat, lakiuudistus ei muuta niitä perusasioita, joita kokkien, automaalareiden tai lähihoitajien koulutuksen tulee sisältää ja joiden osaaminen tulee näyttää saadakseen tutkintotodistus. Edelleen koulutuksen järjestäjä ja käytännössä opettajat ovat vastuussa siitä, että oppilaitoksen ja työpaikkojen oppimisympäristöt, opetus ja ohjaus antavat opiskelijoille tutkinnon vaatimuksen mukaiset taidot. Opettajat ovat vastuussa myös näyttöjen arvioinnista yhdessä työelämän edustajien kanssa. Uuden lainsäädännön henki tavoittelee entistä enemmän työpaikalla tapahtuvaa oppimista, mutta toisaalta ei aseta mitään konkrettista aikaa tai osaamispistemäärää sille. Eli opiskelija, joka tarvitsee paljon lähiopetusta tai erityistä tukea opinnoissaan, voi opiskella tutkinnon pääsääntöisesti oppilaitoksessa.

Niin opettajien kuin opiskelijoiden koulutuksen sisältöjen, tutkinnon osien, hallintaa auttaa tutkinnon osien pilkkominen pienempiin moduuleihin ja niiden aukikirjoittaminen. Aukikirjoittamisessa oleellista on konkretisoida tavoitteet ja mihin opetukseen osallistumalla tai millaisia työtehtäviä tekemällä osaaminen on mahdollista saavuttaa. Tästä on apua myös työpaikkaohjaajille.

Uudistunut toiminnan ja rahoituksen lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjille, opiskelijoille ja työelämälle entistä joustavammat ja monimuotoisemmat mahdollisuudet koulutuksen käytäntöjen toteuttamiseen. Yhteiskunnan ja erityisesti julkisen sektorin taloustilanne tosin asettaa omia rajoitteitaan ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkausten seurauksena reformin toimeenpanon toteuttajia on paljon vähemmän kuin edellisten uudistusten aikana. Tähän vähemmällä enemmän -tilanteeseen lohdusta tuo se, että ruuti on keksitty.

Onkin tärkeää, että koulutuksen järjestäjien johdossa ymmärretään kuulla opettajia ja ohjaushenkilöstöä oman työnsä asiantuntijoina. Opetukseen ja ohjaukseen on kehitetty valtavasti erilaisia menetelmiä ja materiaaleja ja opettajat ovat niitä soveltaneet erilaisiin opetus- ja oppismisympäristöihin. Hyvien käytäntöjen levittämiseen ja juurruttamiseen pitäisi panostaa merkittävästi enemmän kuin uuden kehittämiseen. Juurruttaminen vaatii paljon enemmän aikaa, kuin kehittämisorientoituneiden ihmisten toimintamallien tai opetusmateriaalien kehittämistyö. Levittämis- ja juurruttamishankkeita tarvitaan myös siitä syystä, että nykyhankkeissa kehitetyt uudet mallit ovat usein tarkemmin tarkasteltuna uudelleen muotoiltuja jo aikaisemmin kehitetyistä malleista, tai ne on keksitty uudelleen eri puolella Suomea.

Reformikeskustelussa on korostettu yksilöllisiä opintopolkuja. Minusta tämä näyttäytyy HOKSin laadintana jokaiselle opiskelijalle. HOKS-prosessissa opiskelijalle muodostuu suhde omaan opettajaan ja mahdollisiin tukihenkilöihin. Yhteinen vastuuopettaja on siten yksi ryhmän muodostamisen peruste. Vaikka kuinka yksilöllisiä opintopolkuja korostetaan, niin ryhmiin ja yhteisöihin kuulumisen tarve on ihmisille tärkeä ja ryhmä on paras oppimisympäristö. Opintojen käytännön järjestelyt ovatkin erilaisten ryhmien kokoamista opiskelemaan ryhmän jäsenille yhteistä sisältöä. Tämä edellyttää opettajilta pedagogiikan lisäksi hyvää ryhmädynamiikan tuntemusta ja ryhmän ohjaamisen taitoja.

Kun tarkastellaan S-ryhmän nuorten työntekijöiden näkemyksiä hyvästä esimiehestä ja Läpäisyn tehostamisen ohjelman opiskelijakyselyn tuloksia hyvästä opettajasta niin samat asiat korostuvat: ohjaavaa palautetta antava, helposti lähestyttävä, kannustava rinnalla kulkija. Myös odotukset hyvälle työ- ja opiskeluyhteisölle sekä työn ja opiskelun yhdistäminen omaan perhetilanteeseen ja harrastuksiin yhdistävät nuorten opiskelijoiden ja työelämässä olevien näkökulmia. Opettajan ja lähiesimiehen merkitys on tärkeää nuorten viihtymiselle koulutuksessa ja työelämässä ja viihtyminen on keskeinen opintoihin ja työelämään kiinnitymisen tekijä. Pääsenpä toistamaan itseäni noin kahdeksan vuoden takaa; ammatillisen opettajan roolin tulisi opintojen aikana kehittyä opettajasta lähiesimieheksi. Tätä tukee myös Jukka Vehviläisen lanseeraama luotsaava opettajuus.

Työelämän muutos on jatkuvaa, tekniikka kehittyy. Digitalisaation sijaan puhutaan jo keinoälystä ja robotiikasta. Tekniikka on kuitenkin tärkeä pitää renkinä, joka mahdollistaa tiedolla johtamisen ja antaa enemmän aikaa oman yhteisön ihmisten kohtaamiselle. Erityisesti koulutusalalla, jossa tehdään työtä ihmisten kanssa, tulisi holistisen ihmiskäsityksen ohjata työtä. Henkilöstöllä tulee olla aikaa oman työyhteisön erilaisissa ryhmissä käytävälle keskustelulle. Vain dialogin avulla päästään yhteisiin käytäntöihin ja keskustelua on käytävä kaikilla niillä tasoilla kun yhteisiä käytäntöjä halutaan. Henkilöstön yhteisöllisten työmentelmien toteuttamisen lisäksi on tietenkin tärkeä huolehtia, että aikaa riittää myös opiskelijoiden kohtaamiseen. Digitalisaation huumassa olen havainnut verkko-opetuksen lisääntyneen pelottavassa määrin. Mikäli verkko-opetuksella tavoitellaan lähiopetuksen kustannussäästöjä ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa opettajan työmäärä todellisuudessa kasvaa, jos hän huolehtii vastuullisesti verkossa tapahtuvasta ohjauksesta ja arvioinnista.

Reformin toimeenpanossa ei siis ole kyse kaiken muuttamisesta, vaan toimivien käytäntöjen tunnistamisesta ja niiden vahvistamisesta sekä uudistuneen lain suomien mahdollisuuksien hyödyntämisestä uudistamalla vanhentuneita tai huonosti toimivia käytäntöjä. On myös tarkasteltava niitä toimintoja, joita ei enää tarvita. Uudistuneen lain hengen mukainen koulutus edellyttää opettajien ja työpaikkaohjaajien verkostojen vahvistamista, tietohallintojärjestelmien kehittämistä niin, että opetus- ja ohjaushenkilöstöllä on entistä enemmän aikaa kohdata opiskelijoita yksilöinä ja ryhmissä. Suurin osa toisen asteen opiskelijoista on myös hyvin tietoisia siitä, kuinka he oppivat ja miten heitä olisi hyvä opettaa. Tätä asiantuntemusta kannattaa hyödyntää ottamalla opiskelijat mukaan suunnittelemaan opetuksen toteutusta.

Uskallan väittää, että tänä päivänä koulutuksessa tarvitsee opettaa vähemmän asioita kuin ennen. Perustaidot on tietenkin opetettava, mutta niiden rinnalla yhtä tärkeää on tiedon hankkimisen, arvioinnin ja soveltamisen sekä omasta työ- ja toimintakyvystä huolehtimisen taitojen opetus. Yhteiskunnan jatkuva muutos ja kehitys edellyttää muuttuvien asioiden päivitämistä ja uusien asioiden opettelua niin työelämässä kuin monessa muussakin arjen asiassa. Tärkeintä on, että toisen asteen koulutuksessa ihminen löytää oman alansa ja kipinän omien taitojensa kehittämiseen. Siinä tarvitaan kohtaamisia ja vuorovaikutusta - niitä pitää reformin toteuttamisessa vaalia ja alistaa digitalisaatio hyväksi rengiksi.

Rahoituksen ja kustannusten kanssa päivittäin työskenteleviä haluan rohkaista investoimaan työ- ja opiskeluhyvinvoinnin kehittämiseen. Uuden rahoituslain myötä se palkitsee koulutuksen järjestäjiä, Mitä useamman opiskelijan kohdalla ammatillisen koulutuksen lain 2§ mukainen tavoite toteutuu, sen paremmassa kunnossa on koulutuksen järjestäjän talous. Inhimmilliset ja yhteiskunnalliset tulokset ovat tietenkin moninkertaiset, mutta eivät yhtä konkreettisesti mitattavia.




tiistai 14. elokuuta 2018

Ammatillisen koulutuksen reformissa toimeenpanovaihe

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt ja ammatillisen koulutuksen reformissa on päästy toimeenpanovaiheeseen. Nyt elokussa aloittivat ensimmäiset yhteisvalinnan kautta ammatilliseen koulutukseen hakeutuneet opiskelijat uuden lain mukaiset opinnot. Syksy näyttää miten jatkuva haku, lisääntyvä työpaikoilla oppiminen, koulutussopimukset ja entistä joustavampi oppisopimusmalli toimivat käytännössä. 

Minulle on esitetty, ettei pitäisi enää puhua ammatillisen koulutuksen reformista, kun se on niin ikävä sana ja sitä on jauhettu niin pitkään. Itse olen sitä mieltä, että nythän se reformityö vasta alkaa, kun uutta lakia lähdetään soveltamaan käytäntöön. Se että uusi laki tuli voimaan 1.1.2018 ei todellakaan tarkoita, että reformi olisi tullut sillä hetkellä valmiiksi. Johan itse lakiin liittyy useita siirtymäsäännöksiä ja mm. rahoitusta koskevassa asetuksessa on siirtymäsäännöksiä aina vuoteen 2021 asti. Minusta on hyvä käyttää asioista niiden oikeita nimiä ja puhua edelleen ammatillisen koulutuksen reformista ja tässä vaiheessa prosessia sen toimeenpanosta.

Oma työni reformin toimeenpanossa liittyy koulutus- ja oppisopimusten uusiin käytäntöihin ja tukimateriaalin tuottamiseen. Keväällä aloitettu työ on siinä vaiheessa, että syyskuun alussa julkaistaan Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat opettajan ja ohjaajan opas sekä opiskelijan oppimispäiväkirja. Mallin ja tukimateriaalien keskeisin tavoite on varmistaa hyvä kokemus työelämästä sekä muistuttaa työkyvyn ylläpitämisen tärkeydestä jo opintojen aikana.

Ammatillisen koulutuksen siirtyessä entistä enemmän työpaikoille, tarvitaan uusia toimintamalleja opetuksen lisäksi erityisen tuen ja opiskeluhuollon toteutukseen. Jos tietosuoja- ja salassapitosäännökset ovat olleet iso haaste opiskeluhuollossa tähänkin asti, niin eivät asiat ainakaan helpotu, kun opiskelijoiden opetukseen ja ohjaukseen tulevat mukaan työpaikkojen esimiehet ja työpaikkaohjaajat. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamallia laadittaessa ei ole löydetty viisasten kiveä asian ratkaisemiseksi, mutta malli ja tukimateriaalit sisältävät vinkkejä ja malleja asian puheeksi ottamiseen ja palvelujen järjestämiseen. Punaisena lankana mallissa on opettajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden välinen dialogi. Kohtaamalla ja käymällä keskusteluja asioilla on tapana järjestyä ja ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja syntyy luottamusta. Luottamus on tärkeä elementti eri organisaatioissa työskentelevien ja opiskelevien ihmisten kesken.

Askeleet ammattilaiseksi mallissa on huomoitu myös opiskelijan rooli omien opintojen hallinnassa. Mallissa korostetaan opetuksen ja ohjauksen tärkeyttä opintojen alussa ja itseohjautuvuuden lisääntymistä vähitellen ammatti-identiteettiin liittyvänä kasvuprosessina.

Malli ja materiaalit otetaan syksyllä käyttöön Keski-Uudellamaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Mallista on yleensä pitkä matka juurtuneeksi käytännöksi, joten Askeleet ammattilaiseksi -teemalla syntyy varmasti vielä monta hajatelmaa tähän blogiin. 

perjantai 1. kesäkuuta 2018

Hääräämisessä yhdistyvät kehittäminen, levittäminen ja vaikuttaminen

Olen kokenut hyvinvointihääräämisen hyväksi määritelmäksi sille työlle mitä teen. Olen mukana monessa hankkeessa ja arjen toiminnassa. Yhdistävänä tekijänä on ammattiin opiskelevien ja ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien hyvinvoinnin edistäminen. Pääsääntöisesti työni on ruohonjuuritasolla tapahtuvaa käytännönläheistä kehittämistoimintaa ja hankkeissa kehitettyjen toimintamallien levittämistä ja juurruttamista. Käytännössä se tarkoittaa seminaareissa ja koulutustialisuuksissa puhumista tai esittelypisteen  toteutusta erilaisissa tapahtumissa, hyvien käytäntöjen mallintamista ja yhteistyön edistämistä. Olen mukana monessa, mutta vain harvoin sisältöjen asiantuntijana. Useimmin olen asiantuntijoiden tuntijana. Sitä on verkosto-osaaminen - minun vahvuusalueeni.

Mallintaminen ja juurruttaminen perustuvat kuuntelemiseen, tarkkailuun, kokonaiskuvan luomiseen ja sen jälkeen osiksi (käytännöiksi) pilkkomiseen. Työssä hyviin tuloksiin pääsee, kun ei yritä itse vaikuttaa, vaan arvostaa käytännön toimijoita ja ymmärtää kokonaisuuksia.

Kun hyviä käytäntöjä juurrutetaan ja levitetään paikallisesti tai valtakunnallisesti, siirrytäänkin vaikuttamistyöhön, jonka tarkoitus on vahvistaa olemassa olevaa tai saada aikaan muutos. Se on siis ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen vaikuttamista. Keskeistä on arvostuksiin ja tunteisiin vetoaminen ja niihin perustuvien päätösten perustelu järkisyillä. Omassa työssä tätä vaikuttamista, eli päätöksiin johtavia vuorovaikutustilanteita tarvitaan kaikilla tasoilla Eduskunnan lainsäätäjistä ja valtion budjetin päättäjistä arjen tilanteissa omaa työtään koskevia päätöksiä tekeviin yksittäisiin opettajiin ja ohjaajiin.

Mitä kauemmas omasta arjen toimintaympäristöstä siirrytään, sitä haastavampaa on vaikuttamistyö. Olen todennut kehittämistyön itse asiassa helpoimmaksi ja nopeimmin tuloksia tuottavaksi osuudeksi työssäni. Kehittämistyön tulosten juurruttaminen ja levittäminen on huomattavasti hitaampaa ja vaatii  paljon aikaa, koska tarvittavien päättäjien ja päätösten määrä lisääntyy merkittävästi.

Olen tämän vuoden alusta ottanut haasteen vaikuttaa opiskelija-asuntoloiden arvostuksen lisäämiseen ja asuntolatoiminnan kehittämiseen johtavien päätösten aikaansaamiseen. Olen saanut vaikuttamistyölleni paljon tukea, eli en koe olevani yksin tuulimyllyjä vastaan. Mitä korkeammalle päätöksentekotasolle mennään, sen haastavampaa on löytää ihmisiä, jotka tuntisivat toimintaa siten, että heillä olisi jokin tunneside asiaan. Niinpä asuntolatoiminnan työntekijöiden ja asuntoloita ylläpitävien koulutuksenjärjestäjien ja asuntolatoimintaa tarvitsevien opiskelijoiden onkin tärkeää omilla tahoillaan tuoda asuntolatoiminnen merkitystä esiin.

Pelastakaa lapset ry:n aloitteesta syntynyt Maksuton toinen aste -kansalaisaloite on hyvä tapa vaikuttaa. Aloitteen lähetekeskustelu kesti lähes kolme tuntia ja puheenvuoroja käytettiin paljon. Se mikä minussa herätti ison kysymyksen oli kansalaisaloitteen käsittelyn sitominen vaalikauteen. Jos, ja tässä tapauksessa kun, kansalaisaloitteen tavoitetta ei saada maaliin tämän vaalikauden aikana, kansalaisaloite raukeaa. Tähän asiaan on onneksi herätty eduskunnassa ja muutosesityksiä lakiin on varmasti vireillä. Kansalaisaloite on hyvä tapa nostaa tärkeitä asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikka maksutonta toista astetta ei saada aikaan tällä vaalikaudella, on jo nyt tehty päätöksiä, joilla voidaan tukea taloudellisesti huonommassa asemassa olevien nuorten edellytyksiä toisen asteen opintojen kustannuksista selviämiseen. Uskon kansalaisaloitteen johtavan toisen asteen koulutuksen näkymiseen seuraavissa hallitusneuvotteluissa ja mahdollisesti jopa hallitusohjelmassa.

Kansalaisaloitteessa vedottiin toisen asteen oppimateriaalien kustannuksiin ja niiden kustantamiseen. Koska itse aloitteessa ei opiskelupaikkakunnalle muuttamisen taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ollut nostettu esiin, lähestyin muutama viikko sitten Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseniä toivoen, että kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä huomioitaisiin myös opiskelupaikkakunnalle muuttamisesta aiheutuvat kustannukset ja asuntoltoiminnan merkitys eriarvoisuutta vähentävänä palveluna. En saanut yhdeltäkään kansanedustajalta vastausta sähköpostiini, enkä siis tiedä oliko viestilläni mitään vaikutusta. Kuitenkin Kansalaisaloitteen kolme tuntia kesktäneessä lähetekeskustelun monessa puheenvuorossa nousi esiin asuminen ja asuntolakin mainittiin monessa puheenvuorossa. Kysyipä yksi kansaedustaja ministereiltä, onko tiedossa kuinka moni koulutuksen järjestäjä asuntolatoimintaa järjestää.

Ehkä tämän kansalaisaloitteen myötä lopultakin saadaan aikaiseksi OPH:n asuntolaselvityksissä esitetty asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen selvitys. Se olisi varsin hyödyllinen seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa ja pohdittaessa millä eri keinoilla voidaan nuoria tukea toisen asteen opinnoissa, itsenäistymisessä ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä.


torstai 24. toukokuuta 2018

Vuorovaikutus ja yhteisöllisyys digiajassa

C-kasetti, puhelinkioski, lerppu ja korppu, NMT-puhelin. Arvelen blogini lukijoiden olevan sitä ikäluokkaa, että sanat herättävät nostalgisia muistoja. Erään opiskelijan pohtiessa ääneen opettajaikäpolven ankeaa nuoruutta, kun ei ollut kännyköitä, tabletteja, YouTubea, Spotifya, Instagrammia  - ei edes internettiä, laukaisi paikalla ollut opettaja nasevasti; "ei ollut valmiina, joten meidän sukupolven oli ne kaikki keksittävä" ;-).

Digitalisaatio onkin edennyt huimaa tahtia niin hyvässä kuin pahassa. Se on myös synnyttänyt sukupolvien välille kuiluja monessa eri asiassa, yhtenä niistä yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus. Koska kehitys myös jatkuu ja nopeutuu entisestään, on hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan mitä itse ymmärrämme yhteisöllisyydellä ja miten eri ikäiset, erilaisissa kasvuympäristöissä kasvaneet ja erilaisista kulttuureista Suomeen saapuneet ihmiset kokevat yhteisöllisyyden ja miten suhtaudumme digitalisaation tuomiin uusiin vuorovaikutuksen muotoihin.

Nuorimmat ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat eläneet koko elämänsä internetin ja sosiaalisen median ajassa. Heille on luonnollista kommunikoida Facebookissa, Instagramissa, Mesessä, WhatsAppissa jne. Heille puhelin on väline kuulua erilaisiin yhteisöihin. Internet ja sosiaalinen media on myös kaiken tarvitavan tiedon lähde - kvg. Somen varjopuolena tiedetään sen käyttämisen yleisyys kiusaamisen välineenä jättämällä henkilö some-ryhmien ulkopuolelle tai levittämällä noloja kuvia tai tietoja nopeasti laajalle leviäviä kanavia käyttäen.

Minä tunnistan ja tunnustan itsessäni paljon konservatiivisia piirteitä ja tottumuksia. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan omien kykyjeni mukaan myös sosiaalisessa mediassa ja erityisesti ymmärtämään sen vaikutusta erilaisiin ihmisiin, erityisesti nuoriin, joille kaveripiirin hyväksyminen ja sitä kautta kuuluminen johonkin, on erityisen tärkeää.

Ammatillisessa koulutuksessa digitalisaatio on suuri mahdollisuus tiedolla johtamisen kehittämiseen ja erilaisten tietojen keräämisen ja raporttien laatimisen sujuvoittamiseen. Se tuo tiedon kaikkien saataville ja mahdollistaa yhteyksien pitämisen huolimatta pitkistä välimatkoista. Digitalisaatio mahdollistaa myös monipuolisen verkko-opiskelun ja -ohjauksen. Digitalisaatio ei kuitenkaan korvaa ihmistä, eikä verkkokurssi vähennä opetuksen ja ohjauksen tarvetta. Digitalisaation avulla pitääkin tavoitella lisää aikaa aikuisten ja nuorten kohtaamiselle niin perinteisissä kuin digitaalisissa muodoissa.

Tiedon hakemisen ja arvioinnin taito ei ole synnynnäistä. Sitä on opetettava. Verkkokurssit palvelevat opiskelijaa vain, kun tehtävät tarkistetaan ja niistä annetaan palautetta. Digitalisaatio on siis erinomainen renki, joka voi myös yhdistää. Kun myöntää digitalisaation kehityksen vauhdissa pysymättömyyden ja uskaltaa hyödyntää nuoremman sukupolven osaamista, voi itse asiassa helpottaa monin tavoin omaa työtään ja kaventaa sukupolvien välistä digikuilua.

Digitalisaatio on muuttanut yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemusta. Digitalisaatio on pienentänyt maailmaa ja mahdollistanut aivan uusia tapoja ylläpitää vuorovaikutusta ihmisten välillä. Perinteistä kasvokkain kohtaamista ja kädestä pitäen ohjaamista ei kuitenkaan tarvitse hylätä. Mitä enemmän meillä on keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen ja dialogin käymiseen sen paempi.

Yhteiskunnassamme näyttäisi olevan käynnissä paluu yksilökeskeisyydestä enemmän yhteisöllisyyttä ja lähimmäisestä välittämistä arvostavaan toimintakulttuuriin. Se on hieno asia. Sitä ei kuitenkaan pidä käsittää paluuna menneeseen vaan, entistä monipuolisempiin vuorovaikutuksen muotoihin ja yhteisöllisyyttä edistävien välineiden jatkuvaan kehittämiseen.  Annetaan tilaa kohtaamiselle kaikilla mahdollisilla yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta edistävillä välineillä, jotta kaikilla olis mahdollisuus tuntea kuuluvansa itselle tärkeään yhteisöön ja saada kokemus välittävistä ihmisistä.

torstai 10. toukokuuta 2018

Asuntolatoiminta edistää läpäisyä ja on merkittävä eriarvoisuuden tasoittaja

Palataanpa takaisin omalle vahvuusalueelle ja asiaan, jonka kustannusvaikutukset ovat suurin yksittäinen toisen asteen opiskelijoiden eriarvoisuutta aiheuttava tekijä; muutto kotoa opiskelupaikkakunnalle.

Olisi tietenkin ihanteellista, että erityisesti nuoret voisivat suorittaa toisen asteen opinnot kotoa käsin. Ammatillisten oppilaitosten verkko on kuitenkin kautta aikojen ollut niin harva, että se ei ole ollut, eikä lähitulevaisuudessakaan ole kaikille mahdollista. Julkisen liikenteen kehitys on johtanut siihen että erityisesti alaikäisten on muutettava opiskelupaikkakunnalle yhä lähempää.

Muutto toiselle paikkakunnalle aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Kustannukset ovat erityisen merkittäviä nuorille, mutta myös aikuisopiskelijalle lisäkulut voivat olla taloudellinen este opiskelupaikan vastaanottamiselle . Ratkaisu taloudellisen eriarvoisuuden tasoittamiseen, nuorten turvallisen asumisen varmistamiseen ja opintojen läpäisyn edistämiseen on asuntolatoiminta.

Ratkaisu ei ole uusi. Asuntolatoimintaa on ollut niin kauan, kuin Suomessa on järjestetty ammatillista koulutusta. 80-luvulla alkanut yksilöllisyyden korostaminen ja kotitalouksien vaurauden kasvu on aiheuttanut harhan asuntoloiden vähentyneestä tarpeesta. Mitä suuremmiksi konserneiksi koulutuksen järjestäjät ovat kasvaneet sitä varmemmin asuntoloita on tarkasteltu vain kuluerän muodostavina kiinteistöinä ja asuntoloista on luovuttu. Kehitystä on tukenut ammatillisen koulutuksen rahoitusta koskevat asetukset, joissa koulutuksen järjestäjää tuetaan majoitustoiminnan järjestämisestä. Termin puutteellisuuden lisäksi itse korvaus on niin pieni, ettei se kata likimainkaan nykyaikaisen asuntolatoiminnan järjestämisen kustannuksia - ei edes majoitusosuutta.

Uudessa laissa ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) ensimmäisen kerran määritellään asuntolatoiminta osaksi oppimisympäristöä ja määritellään asuntolatoiminnan järjestämisen raamit. Ammatillisen koulutuksen rahoitusta koskevissa asetuksissa asuntolatoimintaa ei edelleenkään tunnisteta, vaan rahoituksen peruste on majoittaminen ja koulutuksen järjestäjälle maksettavan tuen korotuskerrointa lasketaan kahden seuraavan vuoden ajaksi.

Vetoankin tällä kirjoituksella päättäjiin asuntolatoiminnan rahoituksen saamiseksi sille kuuluvalle tasolle esittämällä perusteluja sekä humanistisesta, että taloudellisesta näkökulmasta:

Tilastotietoja majoitettavista opiskelijoista, asuntoloista ja asuntolan henkilöstöstä

  • OPH:n perustietokyselyn 20.9.2017 mukaan
    • majoitusta järjestää 76 koulutuksen järjestää
    • majoitettavia opiskelijoita on yhteensä 9660.
  • THL:n TEA-viisarin mukaan 
    • 172 toimipisteellä on käytettävissä asuntola. Ilman ohjaajaa on 14 asuntolaa.
    •  Yövalvoja on 56 asuntolassa, vartiointiliike yöpäivystää 80 asuntolassa ja ilman yövalvontaa on 35 asuntolaa.
    • Asuntolaohjaaja kuuluu 65 toimispisteen opiskeluhuoltoryhmään ja 53 toimipisteessä asuntolaohjaaja osallistuu opiskeluhuoltoryhmän toimintaan tarvittaessa/kutsuttaessa.
    • Asuntolaohjaajien kuuluminen opiskeluhultoryhmiin on vähentynyt merkittävästi oppilas- ja opiskelijahuoltolain voimaan tulon jälkeen. 
Perustelut asuntolatoiminnan rahoituksen lisäämiselle
  1.  Opetetushallituksen selvityksissä ammatillisen koulutuksen asuntoloista (2012:5 ja 2016:2) noin 30 % asuntolassa asuvista opiskelijoista ilmoitti keskeyttävänsä opinnot, mikäli asuntolapaikkaa ei olisi.
  2. Läpäisyn tehostamisen ohjelman 2011 - 2015 aikana tehtyjen selvitysten mukaan asuntoloissa asuneiden opiskelijoiden keskeyttämisprosentti oli alle 5, kun ammatillisen koulutuksen keskeyttäneiden valtakunnallinen keskiarvo oli lähes 9. 
  3. OPH:n maaliskuussa 2018 julkaisemassa läpäisyn seurannan määrällisessä selvityksessä lukuvuodelta 2016 - 2017 ammatillisen koulutuksen keskimääräinen keskeyttämisprosentti oli kasvanut 2,8 % verrattuna lukuvuoteen 2013 - 2014. Asuntoloissa asuvien keskeyttämisprosentti oli kasvanut vain 0,3%.

    Asuntolatoiminnalla voidaan vaikuttaa merkittävästi opiskelijoiden opintojen läpäisyyn, kääänteisesti vähentää keskeyttämistä ja syrjäytymisen riskiä. Opiskelijoiden koulutuksen läpäisyllä on siten sekä humanistinen että taloudellinen vaikutus.
  4. Pelkät seinät eivät edistä opintoja. OPH:n selvityksen 2012:5 mukaan asuntoloissa työskentelevät ovat pääsääntöisesti ohjaaja-nimikkellä, vähintäin toisen asteen koulutuksen saaneita ja keskimäärin 45-vuotiaita. Ohjaajista 63% on naisia ja 37% miehiä. Asuntolaohjaajat järjestävät asuntolatoimintana arjen taitoja vahvistavia kursseja sekä monipuolista vapaa-ajantoimintaa, joka edistää opiskelijoiden viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.
  5. OPH:n selvitykseen 2016:2 haastatellut koulutuksen järjestäjien edustajat näkivät asuntolan hyväksi välimuodoksi matkalla itsenäiseen asumiseen ja elämään. Erityisesti nuorille, joilla on jo ennen toisen asteen opintoja ollut kotioloihin tai arjen taitojen hallintaan liittyviä ongelmia, on ongelmia opiskeluissa tullut enemmän opiskelijan muutettua asuntolasta omaan vuokra-asuntoon.

    Asuntolassa voidaan opiskelijaa tukea sekä opinnoissa että arjen hallinnan taidoissa. Ohjauksen ammattilaiset, asuntolassa järjestetty erityinen tuki ja asuntolan asukkaiden muodostama yhteisö mahdollistavat nuorelle turvallisen, terveellisen ja viihtyisän kasvuympäristön. Oppilaitos valmentaa ammattiin, asuntola elämään.
  6. Kaikilla koulutuksen järjestäjilllä ja opetusyksiköillä ei ole tarjota opiskelijoille asuntolatoimintaa. Asuntolapaikkoja ei myöskään riitä kaikille niitä hakeville ja tarvitseville. Opiskelun takia opiskelupaikkakunnalle muuttaneiden nuorten määrä on huomattavasti suurempi kuin asuntoloissa asuvien määrä. Mikä on todellinen määrä? Kuinka paljon toisen asteen opiskelijoille maksetaan asumistukia? Kuinka monen opiskelijan opinnot viivästyvät tai keskeytyvät korkeiden asumiskustannusten johdosta? Kuinka moni nuori toisen asteen opiskelija ajautuu sosiaalitoimen asiakkaaksi ja menettää luottotiedot puuttellisten arjen taitojen ja liian varhain alkaneen itsenäisen asumisen johdosta?
  7. Milloin lukiolaiset alkavat vaatia maksuttomia opiskelija-asuntoloita toisen asteen opiskelijoiden yhdenvertaisuuteen vedoten?

    OPH:n asuntolaselvityksen 2016:2 kehittämisehdostus nr. 1 on tarpeen toteuttaa: Asuntolaa ei pidä nähdä yksin ammatillisen koulutuksen järjestäjän toimintana, vaan yhteiskunnallisena investointina erityisesti nuorten, mutta myös sosiaalisin perustein aikuisikäisten toisen asteen opiskelijoiden opiskelua, arjen taitoja ja yhteiskuntaan kiinnittymistä tukevana palveluna. Koska asuntolatoiminnan yhteiskunnallista merkitystä ei ole kartoitettu, selvityksen tekijät esittävät sen tekemistä.
Noin kuukauden kuluttua julkistetaan talven yhteishaussa hakeneiden nuorten sijoittuminen eri oppilaitoksiin. Opiskelupaikan vastaanottaminen tarkoittaa monen nuoren kohdalla isoa askelta kohti itsenäistymistä. Soisin, että heillä kaikilla olisi mahdollisuus aloittaa se ammattitaitoisten asuntolaohjaajien ohjauksessa.



keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Lisääntyvä työpaikalla tapahtuva koulutus muuttaa opettajan arjen

Nyt ollaan osa-alueella, jossa pitää varoa liikaa viisastelua ja ohjeistusta. Vaikka olenkin tämän talven aikana työpaikalla tapahtuvaan opetukseen ja ohjaukseen päässyt tutustumaan, niin vähäinen on vielä kokemus ja syvästä rintaäänestä ei puhettakaan. Olen kuitenkin aloittanut asiaan perehtymisen silmä tarkkana ja korvat höröllä kuunnelleen. Havaintojeni myötä olen muodostanut mielessäni toimintamallin raamit ja siihen liittyen monta kysymystä, joita pitää ratkoa mallin tarkentamiseksi ja soveltamiseksi eri aloille ja erilaisiin työpaikkoihin.

Opiskelijoiden siirtyessä opiskelemaan entistä enemmän työelämään oppilaitoksen ulkopuolelle, pitää opettajien työ organisoida uudella tavalla. Havaitsemistani toimintamalleista pidän parhaana ja todistetusti toimivana mallia, jossa opettajat toimivat tiiminä suunnitellen opetuksen ja ohjauksen ajankäytön yhdessä annettujen raamien puitteissa. On tärkeää, että perinteisestä minun ryhmä -ajattelusta siirrytään meidän opiskelijat -ajatteluun. Opiskelijat voidaan toki jakaa vastuuopettajille, mutta käytännössä kaikki tiimin opettajat opettavat heille osoitettuja opiskelijoita.

Ideana tiimityössä on, että oppilaitoksessa on jokaisena opiskelupäivänä 1-2 opettajaa opiskelijoita varten 2-4 opettajaa tiimin ja opiskelijaryhmän koosta riippuen kiertää työpaikoilla opettamassa ja ohjaamassa. Kun kaikki opettavat kaikkia, voidaan työpaikoilla vierailut organisoida siten, että opettajan siirtymiin käyttämä aika minimoidaan. Se on kuitenkin selvää, että opettajan ammatti on jatkossa entistä liikkuvampi. Toki digitalisaatio jo nyt mahdollistaa muitakin tapoja olla yhteydessä niin opiskelijaan kuin työpaikkaohjaajaan, mutta pelkän digiopetuksen ja -ohjauksen varaan en soisi opiskelijoiden jäävän.

Opiskelijoiden entistä pidemmät työelämäjaksot haastavat myös erityisen tuen ja opiskeluhuollon henkilöstön entistä liikkuvampaan työotteeseen. Kun erityistä tukea tai opiskeluhuollon palveluja ulotetaan työpaikoille, on tärkeää käydä keskustelu opettajan ja opiskelijan kanssa ja sopia miten toimitaan työpaikalla ja mitä tietoja työpaikkaohjaaja tarvitsee ohjaustyössään.

Työpaikalla opiskelijaa ohjaa päivittäin työpaikkaohjaaja ja työpaikan muu henkilöstö. Oman kokemuksen mukaan työpaikalla tapahtuvaan ohjaukseen suhtaudutaan pääsääntöisesti hyvin myönteisesti ja opiskelijoista koetaan olevan hyötyä työyhteisölle. Opettajalta kaivataan pedagogisia vinkkejä ja tietoa siitä, mitä kullakin jaksolla pitäisi oppia, jotta opiskelijoille voidaan osoittaa oppimistavoitteen mukaisia tehtäviä. Opettaja auttaakin itseään, kun käyttää aikaa oman työelämäverkoston työpaikkaohjaajien kouluttamiseen työpaikoilla. Tässäkin asiassa kohtaaminen lisää luottamusta ja luottamus edelleen kaikkien osapuolten työhyvinvointia. Digitaalinen yhteydenpitokin on helpompaa, kun taustalla on riittävästi kohtaamisia.

Koska olen siirtynyt lähes päätoimisesti työpaikalla tapahtuvan oppimisen kehittämistehtäviin, olen hahmotellut hyvän työelämäkokemuksen ja hyvinvoinnin edistämisen varmistavan toimintamallin. Mallin kehittämisessä olen omien oppilaitosyhteyksien ja haastattelemieni työpaikkaohjaajien olisäksi tukeutunut Työterveyslaitoksen asiantuntemukseen ja yhdessä Mikko Nykäsen ja Auli Airilan kanssa laatinut tukimateriaalia mallin toteuttamiseen. Malli on nimetty sen pilottivaiheessa Askeleet ammattilaiseksi -malliksi, koska pääkohderyhmänä ovat nuoret opiskelijat. Aikuisten ja varsinkin muuntokoulutuksen kohdalla malli voidaan muokata esim Askeleet uuteen ammattiin. Riippumatta opiskelijan iästä ja työkokemuksesta hyvä ohjaus ja järjestelmällinen perehdytys uusiin työtehtäviin ja työpaikkoihin on työhön kiinnittymistä ja työhyvinvointia edistävä asia. Siksi ns. itsestään selvien asioiden kertaaminen ja niiden kytkeminen uusiin asioihin on tärkeää.

Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalli
Askeleet otetaan jokaisen koulutussopimuksen yhteydessä. Ensimmäisellä kerralla toiminta on vahvasti opettaja- ja ohjaajajohtoista ja toistojen myötä kasvatetaan opiskelijan itseohjautuvuutta asioissa.

Kun mallia toteutetaan ensimmäisen kerran uuden työpaikkaohjaajan kanssa opettajan tulee varata aikaa työpaikkaohjaajan kouluttamiseen ja työpaikkaan tutustumiseen. Toistot kehittävät yhteistyötä ja lisäävät luottamusta madaltaen opettajan ja ohjaajan välisen yhteydenoton kynnystä.

  1. Katse omaan työhön
    Oppilaitoksessa opettajajohtoisesti perehtyminen oman alan työtehtäviin, omiin vahvuuksiin ja tulevan sopimusjakson oppimistavoitteisiin. Mallissa asetetaan sekä ammatilliset että työhyvinvointia tukevat tavoitteet.
  2. Oma työyhteisö
    Työpaikkaohjaajan johdolla tapahtuva perehdytys työpaikalla. Opettajan tai opiskeluhuollon edustajan läsnäolo tarveharkinnan mukaan. Sopimusjakson tavoitteiden tarkistus, mahdolliset erityisen tuen järjestelyt ja muut oppilaitoksen ja työpaikan yhteistyöhön liittyvät käytännöt.
  3. Oppimisen ja hyvinvoinnin seuranta
    Tukena Askeleet ammattilaiseksi -oppimispäiväkirja, jossa fiilismittarin ja kokemuksiin liittyvien kysymysten avulla seurataan oppimisen etenemistä. Joka viikko palautekeskustelu työpaikkaohjaajan kanssa, tarvittaessa yhteys opettajaan / opiskeluhuoltoon.
  4. Omat energialähteet
    Sopimusjakson aikana opiskelijan tulee arvioida työn kuormittavuustekijöitä ja omaa kykyään jaksaa työssä. Askeleet ammattilaiseksi -oppimispäiväkirjassa on tehtäviä, joiden avulla asiaa voidaan käsitellä palautekeskusteluissa, erillisinä ohjaus- tai huolikeskusteluina tai sopimusjaksoon mahdollisesti liittyvänä työkyky ja hyvinvointi -yto-opintoihin tai työkykypassiin kuuluvana opetuksena tai ohjauksena.
  5. Näyttö ja sopimusjakson arvionti työpaikalla
    Näyttö tapahtuu näyttösuunnitelman mukaisesti sopimusjakson aikana. Opettaja ja työpaikan edustaja arvioivat. Lisäksi sopimusjakson päättyessä on luonnollista käydä opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kesken arviointikeskustelu sopimusjakson tavoitteiden saavuttamisesta.
  6. Arviointi ja vertaiskokemusten jakaminen oppilaitoksessa
    Erityisesti nuorten opiskelijoiden kohdalla on hyvä järjestää työelämäkokemusten jakamiseksi oppitunteja, opintopiirejä tms. joissa opiskelijat voivat jakaa kokemuksiaan toisten opiskelijoiden kanssa.

Toimintamallia kehitetään osana S-ryhmän Nuori mieli työssä -ohjelmaa. Toimintamallin kehittämiselle haetaan hankekumppaneita ja -rahoitusta. Keskustelen mielelläni mallista, siihen liittyvästä tukimateriaalista ja kehittämisyhteistyöstä kaikkien aiheesta kiinnostuneiden kanssa.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Yhteisön liima on luottamus - luottamus syntyy kohtaamisista

Ammatillinen koulutus elää suuren muutoksen aikaa. On elänyt sitä jo niin pitkään, että jonkin asian pysyminen muuttumattomana olisi uutinen. Muutos on siis arkea ammatillisessa koulutuksessa, mutta jatkuvasti kiihtyvässä muutoksessa vauhti helposti sokaisee eikä enää nähdä metsää puilta. Kiireestä on tullut olemassaolon ja merkityksellisyyden peruste, työelämässä olevien arjen olotila. Kuitenkin on yleisesti tunnettua, että kiireessä virheiden määrä kasvaa ja jatkuva korkea stressitaso uuvuttaa ihmisen nopeasti. Kiireellä on myös aitoja kohtaamisia ja siten yhteisöjen sisäistä luottamusta vähentävä vaikutus. Erityisesti nyt, suuren muutoksen ajassa, pitäisi kiire poistaa puheesta ja käyttää aikaa pysähtymiseen ja kohtaamiseen.

Ammatillisen koulutuksen reformin on arvioitu olevan suurin koulutusjärjestelmän muutos sitten peruskoulun käynnistämisen. Sitä arviota en kyseenalaista, mutta ammatillisen koulutuksen jatkuvaan muutokseen tottuneelle henkilöstölle se on käytännössä yksi muutosprosessi ennen seuraavaa. Ennakoinkin, että työelämän jatkuva muutos ja tietotekniikan kehitys tuovat lisää uusia tuulia ammatilliseen koulutukseen ennenkuin reformin vaatimat asiat on ehditty arjen toimintaan juurruttamaan. Jos jatkuvan muutoksen pyörteissä kiire on vallitseva tila, tapahtuu paljon kehittämistä, mutta luopuminen unohtuu ja kuorma kasvaa. Pysähtyminen uusien asioiden juurrutamiseksi ja sen myötä tarpeettomiksi käyneistä toimista luopumiseksi ylläpitää työhyvinvointia muutoksessa.

Uuden lainsäädännön valmistelun aikana tapahtuneet talouden leikkaukset ja uuden lain mukanaan tuoma epävarmuus koulutuksen järjestäjien talouden tulevaisuudesta ovat vieneet ylimmän johdon huomion talouden haasteiden äärelle ja operatiivinen johtaminen on jäänyt vähemmälle. Oman käytännön havintoni vahvistaa Antti Maunu, joka kirjoittaa Yhteisöjen aika -julkaisussa koulutuksen järjestäjien ylimmän johdon ja opettajien etääntyneen toisistaan. Johdon koetaan olevan niin kiireinen, ettei heillä ole aikaa opettajille. Moni opettaja kokeekin ammatillista yksinäisyyttä ja näköalattomuutta samalla tavalla kuin opiskelijat, jotka jäävät omassa ryhmässään ilman tukea ja huomiota. Kohtaamisten puuttuminen lisää epävarmuutta ja murentaa luottamusta.

Muutosjohtamisessa tuleekin ottaa koko yhteisö mukaan muutokseen. Ammatillisen koulutuksen osalta tämä tarkoittaa sekä opetus- ja ohjaushenkilöstöä että opiskelijoita. Työelämäkumppaneitakaan ei pidä unohtaa, mutta tässä kirjoituksessa haluan keskittyä oppilaitosyhteisön kehittämiseen ja nostaa jälleen esiin hyväksi havaitun muutosjohtamisen Perhosvaikutusmallin, jonka kuvaus löytyy Arjen arkin menetelmäpankista.

Reformin toimeenpanoon liittyy monia hallinnon asioita, uusia termejä ja muuttuneita käytäntöjä. Suomessa on perinteisesti totuttu normien osalta ylhäältä tuleviin toimintaohjeisiin, joita arvostellaan, mutta noudatetaan. Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on määritellyt varsin laajat raamit, joiden sisällä koulutuksen järjestäjällä on runsaasti omaa päätösvaltaa koulutuksen käytännön toteuttamiselle. Uusi tilanne herättää paljon kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia, vaan ratkaisut on pohdittava ja tehtävä itse. Valta tuo myös vastuuta. Tämän johdosta onkin syntynyt erilaisia sosiaalisessa mediassa toimivia vertaisryhmiä, joissa kysymyksiin etsitään yhteisiä ratkaisuja verkostoja hyödyntämällä. Verkostot ovatkin äärimmäisen tärkeitä tiedon ja kokemusten jakamisessa. Ne ovat myös pysyvämpiä, kuin organisaatiot.

Keskeistä reformin toimeenpanossa on avoimuus. Uusi laki on ollut voimassa vuoden alusta ja se määrittelee joitakin asioita, mutta moni asia on vielä kokonaan tai osittain avoinna. Lakiin liittyy monia siirtymäsäännöksiä ja edelleen valmistelussa olevia asetuksia. Muutosjohtamisessa on tärkeä tiedottaa tehdystiä päätöksistä ja uskaltaa avoimesti kertoa myös niistä asioista, joihin ei vielä ole vastauksia.

Tämän päivän työelämä, mukaanlukien ammatillinen koulutus, on niin kompleksista, ettei sitä voi kukaan yksin hallita. Kannustankin johtajia ja esimiehiä etsimään ratkaisuja jalkautumalla avoimien kysymysten kanssa oman henkilöstön keskuuteen. Tarkasteltaessa opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen avulla ammatillisen koulutuksen järjestäjien opetushenkilöstön pätevyyttä ja ikärakennetta, voidaan todeta opetushenkilöstön olevan pätevää ja elämänkokemusta omaavaa porukkaa. Niinpä pitäisi olla luonnollista, että reformiin toimeenpanossa uusia toimintatapoja suunnittelevat ja niistä sopivat juuri opettajat ja ohjaajat, sillä he ovat oman työnsä asiantuntijoita. Yhtä tärkeää on avata reformi ja sen tuomat muutostarpeet myös opiskelijoille. Olen monissa opiskelijakohtaamisissa havainnut, että he tietävät varsin hyvin, kuinka heitä tulisi opettaa ja miten oppimisympäristöjä voidaan kehittää yhdessä. Opetus- ja ohjaushenkilöstöä sekä opiskelijoita kannustan myös omatoimiseen vastuunottoon ja opetuksen toteutukseen liittyvien esitysten tekemiseen, vaikka niitä ei olisi erikseen pyydettykään.

Jokainen oppilaitosyhteisössä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa hyvään opiskelu- ja työilmapiiriin. Kiireen ihannoimisen sijaan tavoitteeksi tulee ottaa kohtaamisten toteuttaminen. Uskalla pysähtyä joka päivä kohtaamaan opiskelijoita, kolleegoja ja esimiehiä. Kohtaamiset lisäävät luottamusta ja se puolestaan lisää lähestymisen, kysymysten ja ratkaisujen esittämisen kynnystä. Kohtaamalla edistät vuorovaikutteisen ja dialogisen yhteisön toimintakulttuuria.

Neljä hyvän johtajan teesiä, jotka itse asiassa sopivat kaikille koulutusalalla työskenteleville:

  1. Kuuntele aktiivisesti; pysähdy, osoita myös kehon kielellä olevasi läsnä
  2. Mahdollista yrityksen ja erehdyksen ilmapiiri; kannusta uusien ratkaisujen kokeilemiseen
  3. Anna aikaa muutokselle (oppimiselle); määrittele ja muotoile vaikeita asioita uudelleen sitä mukaa kun ymmärrys niistä lisääntyy
  4. Työskentele yhteistyössä; uskalla laittaa persoonasi peliin oman tiimin, esimiesten ja opiskelijoiden kohtaamisissa. Hyödynnä oman organisaatiosi lisäksi vertaisverkostoja.


maanantai 7. toukokuuta 2018

Tiedolla johtaminen edellyttää luotettavaa tietoa

Ammatillisen koulutuksen uusi rahoitusmalli edellyttää entistä tarkempaa ja ajassa olevaa tietoa opiskelijoista ja opintojen etenemisestä. Opiskelijoiden opintojen etenemisen seuranta, opiskelijoiden ja työelämän antama palaute, kouluterveyskysely ja opiskelijajärjestöjen kokoamat barometrit ovat olemassa olevia toiminnan mittareita.  Koulutuksen järjestäjät seuraavat luonnollisesti myös henkilöstön tyytyväisyyttä ja työkykyä yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Lisäksi koulutuksen järjestäjän toimia opiskeluhyvinvoinnin edistämiseksi voidaan tarkastella TEA-viisarin avulla. Opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin kokemuksia tulisi tarkastella myös ristiin laatimalla koulutuksen järjestäjän hyvinvointi-indikaattorit, jotka ohjaavat koulutuksen järjestäjiä toiminnan humanistisen ja taloudellisen tuloksen summana yhteiskunnallisesti entistä tuottavampaan suuntaan.

Miksi juuri hyvinvoinnin indikaattorit ovat keskeisiä? 

1) Henkilöstön ammattitaito, terveys ja viihtyvyys on kokonaisuus, jolla varmistetaan työyhteisön toiminallinen ja taloudellinen tulos. Kääntäen; sairauspoissaolot, jatkuvat sijaisjärjestelyt ja kokemus huonosta työilmapiiristä aiheuttavat merkittäviä kustannuksia sekä opetuksen ja ohjauksen laadun heikkenemistä. Tässä asiassa ammatillisen koulutuksen tulisi olla esimerkkinä työelämästä niin opiskelijoille kuin työelämäkumppaneilleen.
asiantuntija-apua ja vertaistukea: Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto

2) Opetus- ja ohjaushenkilöstön opetuksen ja ohjauksen laatu on suoraan verrannollinen koettuun työhyvinvointiin. Henkilöstön hyvinoinnilla on suora vaikutus siihen kuinka he jaksavat edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja kykenevät ottamaan opiskelijat mukaan vaikuttamaan oppilaitoksen toimintaan. Oppilaitos on sosiaalinen yhteisö ja sellaisena sitä tulee johtaa.
kirjavinkki: Antti Maunu; Yhteisöjen aika (EHYT-katsauksia 1/2016)

3) Uusi rahoitusmalli palkitsee koulutuksen järjestäjää opiskelijoiden opintojen etenemisestä, niin tutkinnonosista kuin tutkinnoista. On selvää, että hyvinvoiva opiskelija etenee opinnoissaan, valmistuu ja työllisyysnäkymät ja jatko-opintomahdollisuudet ovat hyvät. Kuten useissa tutkimuksissa ja selvityksissä on todettu, suurin osa ammattiin opiskelevista kokee voivansa hyvin, opintojen etenevän ja valmistumisen jälkeen työllistyvänsä. Jotta tuo joukko olisi tulevaisuudessa entistä suurempi on panostettava koko yhteisön hyvinvointiin. Siten autamme myös yhteisön ongelmaisia yksilöitä. Hyvinvointiin panostaminen on investointi, jonka onnistuminen edellyttää strategisia valintoja.
lukuvinkki: Auran Faktat -blogi, Strategisen hyvinvoinnin perusvalinnat

Luotettava tieto

Digitalisaatiota hyödyntämällä tulee tiedonkeruuta automatisoida, kyselyjä tiivistää ja raportointia nopeutaa siten, että tieto on luotettavaa. Luotettava tieto on tiedolla johtamisen kannalta oleellisempaa kuin tiedon määrä. Hyvinvointi-indikaattorit eivät vaadi yhtään uutta kyselyä tai kaupallista ohjelmaa. Jokunen vuosi sitten selvitimme (OKM, OPH, SAKU ry, EHYT ry ja SAKKI ry) mitä erilaisia mittareita on jo olemassa ja kuinka niitä yhdistelmällä voisi tiivistää valtakunnalliset hyvinvointi-indikaattorit. Työ jäi kesken, koska hyvinvonnin indikaattoreille ei löytynyt ministeriössä silloin sellaista tarvetta, että tiivistämistyölle olisi saatu rahoitus. Erittäin laajaksi paisunut mittaristokin saattoi pelottaa, vaikka korostimme, että pohja-aineistossa on usean koulutuksen järjestäjän erilaisia mittareita ja tavoitteena on merkittävä tiivistäminen. Vaikka laki ammatillisesta koulutuksesta onkin uudistettu, ei hyvinvoinnin käsitys, sen kokeminen ja opiskelu- ja työhyvinvointiin vaikuttamisen keinot ole niin paljon muuttuneet, etteikö aineistosta olisi hyötyä tänäkin päivänä. Monen muun ammatillisen koulutuksen reformiin kuuluvan toiminnan toteutumisen seurannan rinnalla hyvinvoinnin edistämistyön ja toteutumisen seuraamisen peruste on sen vaikutus ihmisen käyttäytymiseen.

Olen ajatellut verkostoammattilaisena koordinoida sellaisen tutkija- ja toimijaverkoston tämän asian  äärelle, että varmasti löydämme tarkoituksen mukaiset luotettavat indikaattorit, jotka palvelevat niin yksittäistä koulutuksen järjestäjää kuin opetushallintoa. Katsotaan miten huutooni vastataan.

Case Läpäisyn seuranta

Tiedolla johtamisen haasteista otan esimerkin ajankohtaisesta ammatillisen koulutuksen läpäisyn seurannasta. Läpäisy muodostui yleisesti hyvätyksi termiksi Läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana 2011 - 2015, jolloin koulutuksen läpäisyn tehostamisen hankkeisiin  käytettiin 16 miljoonaa euroa valtionavustuksina ja varovasti arvioiden vähintään 250 000 euroa koulutuksen järjestäjien rahaa omakustannusosuuksina.

Vaikka valtakunnallisesti ei päästy asetetulle keskeyttämisprosentin tavoitetasolle, hankkeissa saavutettiin erinomaisia hankekohtaisia tuloksia. Hankkeen aikaisilla levittämistoimilla ei saatu hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti leviämään. Siihen olisi tarvittu toinen neljän vuoden periodi, sillä tunnetusti levittämis- ja juurruttamistyö on paljon hitaampaa kuin kehittäminen. Läpäisyn seuranta nousi kuitenkin ohjelman aikana koulutuksen järjestäjillä entistä tarkempaan seurantaan, tosin seuranta perustui keskeyttämislukuihin ja -syihin, joita koulutuksen järjestäjät seurasivat hyvin erilaisin tietoluokituksin. Koulutuksen järjestäjiä omat seurantamallit usein palvelivat, mutta eivät valtakunnallista päätöksentekoa. Erilaisuuden perusteella voi vetää myös sen johtopäätöksen, että kaikki koulutuksen järjestäjät eivät keskeyttämisen syiden luokituksen perusteella olleet kovin kiinnostuneita todellisista keskeyttämiseen johtaneista syistä eivätkä edes kiinnostuneita opiskelijan jatkosijoittumisesta. Kun tiedot eivät ole yhteismitallisia tai luotettavia, tulosten perusteella on vaikea kohdistaa johtamisen ja kehittämisen toimenpiteitä.

Maaliskuussa julkaistun viimeisimmän ammatillisen koulutuksen läpäisyn selvityksen perusteella ammatillisen koulutuksen keskyttämisaste oli kaksi vuotta aikaisempaan selvitykseen verrattuna kasvanut 2,8 %. Koulutuksen järjestäjien lähettämät tiedot osoittivat seurannan olevan edelleen hyvin kirjavaa ja tilastoinnin tapahtuvan erilaisilla tulkinnoilla. Keskeisimmät tekijät opintojen keskeyttämiselle ja opinnoista eroamiselle ovat edelleen samat kuin läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana.

Yksi järjestelmiin liittyvä ongelma on siirtyvän opiskelijan tunnistaminen. Eronneissa opiskelijoissa on paljon sellaisia, jotka opiskelijahallintojärjestelmässä kirjataan eronnonneeksi, kun he todellisuudessa ovat vaihtaneet toiseen tutkintoon. Tämän kaltaiset ongelmat pitäisi tämän ajan ohjelmisto-osaamisella saada ilman muuta hallintaan, eli koulutuksen järjestäjillä tulisi omissa järjestelmissään olla tieto erikseen
  • eronneista ja eronneiksi katsotuista, joiden jatkosijoittumisesta ei ole tietoa. Järjestelmään on kirjattava tiedot eron syistä, mahdollinen jatkosijoittuminen tai merkintä etsivälle nuorisotyölle tehdystä ilmoituksesta mikäli opiskelijaa ei tavoiteta.
  • toiseen tutkintoon tai toisen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi siirtyneistä. 
  • keskeyttäneistä, joilla on siihen selkeä perustelu (esim. varusmies- /siviilipalvelus, vanhempainvapaa, kuntoutus, pitkän hoidon vaativa sairaus) ja opintoihin  palaamiselle on laadittu suunnitelma.   

Kun ammatillisen koulutuksen läpäisyä ja erityisesti eroamisia tarkastellaan nyt saatujen tietojen valossa, voidaankin vetää kaksi hyvin toisistaan erilaista johtopäätöstä:


  1. Ammatilliseen koulutuksen kohdistetut säästötoimet näkyvät. Säästötoimet konkretisoituivat  voimakkaimmin vuonna 2017, mutta tilanteen tietäen ja asiaa ennakoiden koulutuksen järjestäjät käynnistivät valmistautumisen jo vuosia aikaisemmin. Opetushallinn tilastopalvelu Vipusen mukaan vuosien 2013 - 2016 aikana ammatillisesssa koulutuksessa on henkilöstö vähentynyt merkittävästi: rehtoreita, apulasrehtoreita, toimialajohtajia ym johtotehtävissä olevia -447, Lehtoreita ja päätöimisia tuntiopettajia -5250, opinto-ohjaajia -96. Erityisopettajien määrä on ainoa kasvanut opetushenkilöstön luku +249.  Oppilaitoksia on vähentynyt 26. Henkilöstövähennysten lisäksi on vähennetty opettajajohtoista lähiopetusta. YT-neuvottelut ja jatkuvat organisaatiouudistuket ovat vaikuttaneet heikentävästi alan työhyvinvointiin ja kaikki tämä näkyy opiskelijoiden keskeyttämisen kasvuna.
  2. Läpäisyn tehostamisen ohjelman myötä läpäisyyn on kiinnitetty entistä enemmän huomiota. ESR-hankkeissa on kehitetty edellisellä rahoituskaudella nivelvaiheiden ohjausta ja erityistä tukea tarvitsevien palveluja. Kuluvalla ESR-rahoituskaudella on yli 50 hankkeessa kehitetty opiskelijoiden sujuvia siirtymiä toisen asteen opinnoissa ja toiselta asteelta jatko-opintoihin ja työelämään. Kehittämishankkeissa luotujen ohjauskäytäntöjen johdosta aikaisempaa suurempi määrä opiskelijoita on voinut vaihtaa aloittamansa tutkinnon itselleen paremmin soveltuvaan alaan. Suuri osa henkilöstöstä on omaksunut "kaikki ohjaavat" ja "opiskeluhuolto on kaikkien asia" -asenteet ja opiskelijan ei anneta keskeyttää, vaan yhteistyössä opiskeluhuollon kanssa eroavan opiskelijan opinnot ohjataan uudelleen. Valitettavasti järjestelmään kirjataan jokainen siirto eroamisena, joka kasvattaa opinnot keskeyttäneiden lukua, kun siirtymistä ei tilastoissa tunneta.

Totuus lienee jossain noiden tulkintojen välillä ja mielenkiinnolla odotankin mitä OPH:n ja SAKU ry:n Zoomi-hankkeen määrällisen selvityksen jälkeen käynnistetty laadullinen selvitys paljastaa.  Löytyykö käynnistyneessä selvitystyössä koulutuksen järjestäjien toiminnasta sellaisia elementtejä, joita voisi käyttää positiivisina mittareina tai tarkistuslistoina opintoihin kiinnittymisen ja opintojen etenemisen seurannassa. Ongelmat eivät nimittäin häviä niissä rypemällä, vaan ratkaisuista puhumalla ja niiden näkyväksi tekemisellä.

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Sitä saa mitä mittaa

Ajatukseni oli viettää lomaa Vapun yli, mutta pakkohan tässä on palata hääräämään, kun OKM:n asetusluonnosta ammatillisen koulutuksen rahoituksen laskentaperusteista annetun asetuksen muuttamisesta lukiessani nielaisin kiukustuksissani viimeiset kahvipisarat ja pullanpalat ns. väärään kurkkuun. Ajattelin, että kiukkuni nostattanut yksityiskohta on pakko jakaa tällä foorumilla.

Ammatillisen koulutuksen reformin myötä koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistetaan. Pidän sitä hyvänä asiana. Samoin sitä, että vaikuttavuusrahoituksessa otetaan huomioon opiskelijoiden ääni heidän antamansa palautteen perusteella.  Kysymykset, joilla on vaikutusta rahoitukseen vaativat vielä hiomista. Konkreettisempia esityksiä varmasti saadaan nyt käynnissä olevan lausuntokierroksen tuloksena.

Minä kiinnitin huomioini opiskelijoiden päättökyselyn hyvinvointi- ja vaikuttavuuskysymyksiin:

Opiskelijan hyvinvointi:
* Opiskelijoita kohdeltiin yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti;
Vaikuttavuus:
* Koulutus paransi valmiuksiani työelämään siirtymiseen, siellä toimimiseen tai jatko-opintoihin;
* Koulutus antoi valmiuksia yrittäjyyteen;
* Uskon, että pystyn hyödyntämään koulutuksen aikana saamaani osaamista ja ammattitaitoa;

Pitkän uuvustustaistelun jälkeen ammatillisen koulutuksen lain (531/2017) tarkoitukseen (2§) saatiin upotettua teksti:
"... antaa valmiuksia yrittäjyyteen ja työ- ja toimintakyvyn jatkuvaan ylläpitoon sekä tukea elinikäistä oppimista ja ammatillista kasvua..."

Nyt opiskelijoilta esitetään kysyttäväksi antoiko koulutus valmiuksia yrittäjyyteen, mutta työurille kiinnittymisen, työurien kestävyyden ja siten yhteiskunnallisen merkittävyyden kannalta aivan keskeisen asian kokemusta ei kysytä yhtä suoraan. 

Kysymysten asettelu merkitsee sitä, että jokainen koulutuksen järjestäjä panostaa yrittäjyyskasvatukseen niin näkyvästi, että opiskelijat antavat siitä korkeat pisteet. Miksi ei siis kysytä "Koulutus antoi valmiuksia oman työ- ja toimintakykyni ylläpitämiseen" - onko se sen vaikeampaa? 

Eiköhän työ- ja toimintakykyosaamisen korostamisella ole vähintäin yhtä suuri kansantaloudellinen merkitys kuin yrittäjyyskasvatuksella. Kun lakipykälä on lopulta saatu kohdalleen ja vaikuttavuuden mittareita laaditaan, niin mitataan sitten niitä asioita, kun on tarkoitukseen määritelty. 

Aion tästä yksityiskohdata jättää Hyvinvointihäärääjän lausunnon OKM:lle ja toivon, että ne jotka laajemminkin asiasta lausuvat, ottavat lausunnossaan tämän asian esille. Asiaan liittyvät dokumnetit löytyvät OKM:n sivuilta: http://minedu.fi/hanke?tunnus=OKM021:00/2018



sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Väliaika, kahvia ja pullaa

Hyvinvointihääräämisessä on nyt seesteinen pohdinnan suvanto. SAKU ry:n koulutus- ja verkostokoordinaattorina työskentely vaihtuu ainakin hetkeksi Hyvinvointihäärääjän freelance-työskentelyyn, joka muuttaa omaa arkea merkittävästi.

Minulta on paljon kyselty mihin siirryn ja mitä ovat ne haasteet, joista olen puhunut ja kirjoittanut. Vastaus on, ettei ole mitään varmaa eikä sovittua kokonaisuutta. Olen ollut mukana ammatillisen koulutuksen kentällä SAKU ry:n palkkaamana henkilönä lähes 10 vuotta. Aika on ollut antoisa ja antanut kipinän uudelle henkilökohtaisen kiinnostuksen suunnalle. Minua kiinnostaa oppilaitosten ja työelämän yhteistyön kehittäminen nuorten työuralle kiinnittymisen tukemisessa ja siihen on nyt oiva tilaisuus.

Tällä hetkellä koitan punoa verkostokoordinaattorin urani langat sellaiseen vyyhtiin, että työni jatkaja Maria Käkelä pääsee kehittämään verkostokoordinaattorin roolia oman näköisekseen. Yhdessä tehdään töitä huhtikuun alussa pari viikkoa ja sitten testataan miten hyvä luopuja minä olen.

Kevään edetessä ja erityisesti kesän koittaessa, olen toivottavasti löytänyt paikkani oppilaitosten ja työpaikkojen yhteistyön pyörteistä. Sillä rintamalla on paljon tehtävää, jotta reformin hyvät tavoitteet aidosti toteutuvat. Oppimisympäristö, missä opiskelijat, opettajat ja työelämän henkilöstö toimivat siten, että kaikki voittavat, vaatii paljon vuorovaikutusta, sopimista, ymmärtämistä ja erityisesti kunnioitusta kaikkia toimijoita kohtaan. Tällä hetkellä tuntuu, että koulutuksen järjestäjät koittavat ratkoa asioita perinteiseen tapaan omista lähdöistä ja oman työn järjestämisen näkökulmasta, kun nyt jos koskaan kaivataan asiakaslähtöistä toimintaa.

Kun puhutaan työpaikoista oppimisympäristönä, pitää varoa yleistämistä. Työpaikat ovat erilaisia ja asiakaslähtöisesti on aina kuultava työpaikan toiveita ja tutustuttuva toimintaympäristöön. Samoin opiskelija on koulutuksen järjestäjälle asiakas, mutta työpaikalle yksi lenkki liiketoiminnan vahvistamiseen. Jokainen koulutus- tai oppisopimuksella opiskeleva voi olla työpaikalle uusi työntekijä. Vastaavasti jokainen koulutus- ja oppisopimus ovat opiskelijalle mahdollisuuksia kiinnittyä työelämään.

Olen vieraillut muutamassa työpaikassa, joissa löytyy korkea tahtotila ottaa opiskelijoita oppimaan. Halua ohjaamiseenkin löytyy, mutta tukea tarvitaan. Tärkeimpänä tukimuotona on esitetty opettajien kanssa käytäviä keskusteluja. Että opettajat kävisivä työpaikoilla ja keskustelisivat työpaikkaohjaajien kanssa ja heiltä voisi kysyä asioita kasvokkain ja yhdessä opiskelijan kanssa.

Minulle uudet haasteet tarkoittavat uuden oppimista, entistä laajemman ja monipuolisemman tilannekuvan hallintaa ja verkoston laajentamista entisestään. Ne ovat myös motiivini jättää vakituinen työsuhde ja lähteä kokeilemaan oman osaamisen riittävyyttä uuden toimintakulttuurin luomisessa. Irtautuminen antaa myös mahdollisuuden hetkelliseen downshiftaamiseen ja asioiden rauhalliseen analysointiin ja suunnitteluun.

On myös mielenkiintoista selvittää oma markkina-arvo niin osaamisen kuin kehittämisideoiden suhteen. Niinpä ilmoitan nyt olevani käytettävissä oppilaitosten ja työelämän kehittämisessä osaavaa ja motivoitunutta hyvinvointihäärääjää tarvitseville tahoille.

veevee.info



keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Rahoituksen ja hallinnon siiloutuminen haittaa innovaatioita

Suomi on EU-liittymisen ja EU-hankerahoituksen myötä hurahtanut hankkeisiin. Hankerahoitus on tarkoitettu kehittämiseen ja kehittämisohjelmille on laadittu selkeät periaatteet, joilla luonnollisesti tavoitellaan uusia innovaatioita. EU-rahoitteisten hankkeiden lisäksi Suomessa on paljon kansallisia hankeohjelmia, jotka rahoitetaan suurelta osin Veikkauksen voittovaroista.

Hanketoiminnan rahoitusta koordinoivat ministeriöt, joilla on kullakin oman hallinnonalan kehittämisen vastuu ja hanketoiminnalle omat käytännöt. Sen lisäksi että ministeriöt ovat toiminnallisesti hyvin siiloutuneita niiden ohjaus on poliittista. Kun eri ministeriöt ovat eri puolueiden ministerien johdossa, se vahvistaa siiloutumista entisestään.

Niinpä EU-hankkeiden ja kansallisten kehittämishankkeiden pirstaleisuus haittaa todellisia innovaatioita edistävien hankkeiden syntymistä ja monialaisten yhteistyöhankkeiden arjen yhteistyötä. Tulipalojen sammuttamiseen tarkoitettua kohdennettua kehittämistyötä, kuten ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamista tai rasismin vastaisen toiminnan kehittämistä nykyinen malli palvelee hyvin.

Tulipalojen sammuttamisella saadaan aikaan nopeita, mutta harvoin kestäviä tuloksia, koska kyse on pelastustoiminnasta ja vahinkojen minimoisesta. Siksi kaipaisinkin valtionhallinnossa isompaa hanketoiminnan kehysriiheä. Rahoittajien tulisi kokoontua linjaamaan omien toimintojensa kannalta keskeiset tavoitteet, joihin hanketoiminnalla aiotaan vaikuttaa. Samalla pitää linjata poikkihallinnollinnollisiin hankkeisiin varattava budjetti ja kartoittaa poikkihallinnolliseen hanketyöhön kykenevät kehittämisorganisaatiot, joilla ei ole rasitteena poliittista tai taloudellista riippuvuutta toteuttajien kentällä.

Ammatillisen koulutuksen reformin toimenpanossa koulutuksen järjestäjät ovat tietenkin ensisijainen toteuttaja. Zoomattaessa asiaa kokonaisuudeksi on nopeasti havaittavissa, ettei asia ole kuitenkaan niin yksiselitteinen. Kun tarkastellaan uuden ammatillisen koulutuksen lain  531/2017 toista pykälää, niin lain käytäntöön soveltaminen edellyttää hyvin laajaa poikkihallinnollista yhteistyötä valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Ammatillisen koulutuksen tavoitteet eivät ole yksin koulutuspolitiikkaa. Ne on mitä suuremmassa määrin hyvinvointipolitiikkaa, jossa tarvitaan OKM:n STM:n ja TEM:n yhteistyötä ja kaikkien niiden rahoitusmekanismeihin kuuluivien laitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä. Talven aikana esiin noussut toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, on esimerkki siitä, kuinka helposti tarkastellaan vain teknisiä kustannuksia kuten kirjat, läppärit ja työvälineet. Oppilaitosverkon, julkisen liikenteen ja asuntolaoiden jatkuvan harvenemisen johdosta yksi merkittävin kustannustekijä ja eriarvoistaja on opiskelupaikkakunnalle muutto. Tämän ongelman ratkaiseminen jos mikä vaatii usean hallinnonalan yhteistyötä.

Nyt kaivataankin uutta poliittista kulttuuria, jossa eri puolueiden ministerit uskaltavat avata sellaisia yhteistyöhön perustuvia hankkeita, joissa eri hallinnonalojen toimijat toteuttavat opiskelun, työelämän ja terveyden edistämisen kokonaisvaltaisia hankkeita. Mitään selonteko- ja mietintötyöryhmiä ei tarvita. Tiedän STM:n hallinnoivan jotain elinikäisen hyvinvoinnin kehittämishanketta tai ohjelmaa, mutta se ei kyllä näy mitenkään kentällä tehtävässä ruohonjuuritason toiminnassa. Yleensäkin poliittiset ohjelmat rakennetaan sellaisten organisaatioiden ja vastuuhenkilöiden varaan, joilla jalat ovat korkealla ilmassa ja näkökulmat vielä korkeammalla, jolloin korvat eivät kuule kentän ääntä, katse ei tavoita yksityiskohtia ja tuloksena syntyy kirjallinen mietintö ei konkreettista toimintaa.

Hallinnonalojen välistä konkreettista yhteistyötä ei pidäkään jättää poliitikkojen ja virkamiesten työn varaan. Heidän tehtävänsä on valmistella lakeja ja esityksiä. Virkamiehillä pitäisi kuitenkin olla enemmän valtaa nimittää ruohonjuuritason työryhmiä kehittämään ja kokeilemaan toimivia käytäntöjä, joiden pohjalta lakeja sitten valmistellaan.

Hyvinvointihääräjänä olen huolissani siitä, kuinka OKM:n ja OPH:n ammatillisen koulutuksen yksiköissä jaksetaan, kun henkilöstöresurssit on mitoitettu hyvin tiukalle. Millaisia lakeja meille laaditaan, kuinka koulutuksen järjestäjiä ja opetus- ja ohjaushenkilöstöä tuetaan, jos valmisteleva virkamieskunta on koko ajan ylikuormitustilassa. Kentällä olisi kuitenkin osaavaa ja kehittämisorientoitunutta väkeä, kun sitä vain rohkeammin hyödynnettäisiin. Reformilähettiläät on hyvä avaus uusille toimintatavoille. Toivottavasti löytyy rohkeutta nimetä myös opetuksen, ohjauksen ja hyvinvoinnin lähettiläitä. Tämä voisi olla yksi tukitoimi hankkeissa kehitettyjen hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen.


maanantai 29. tammikuuta 2018

Miksi ruohonjuuritason ratkaisut eivät tavoita päättäjiä?

Jälleen kerran on julkaistu selvitys. Tällä kerralla toisen asteen koulutuksen kustannuksia koskeva selvitys. Luin selvityksen läpi ja tkoin sen tarkoitushakuiseksi. Lukiolaisten tekniset kustannukset on selvitetty tarkasti ja läppärin hinta 600 euroa toistui kovin usein. Tämä kertoo siitä, että meillä on varsin tiheä lukioverkosto ja lukio-opinnot voidaan suorittaa kotoa käsin suuressa osassa Suomea. Harrastus- tai muihin erikoislukiohin suuntaavat ne joilla on siihen riittävä varallisuus ja/tai tietoa, taitoa ja voimavaraoja erilaisten tukien hakemiseen.

Selvityksen mukaan lukiolaisista ja lukiolaisten perheistä vain 6 %:lla on merkittäviä ja 29% :lla jonkin verran taloudellisia vaikeuksia. Kohtuullisiksi kustannukset koki 65% opiskelijoista tai perheistä. Tilanne olisi todennäköisesti erilainen, mikäli lukioverkko olisi yhtä harva kuin ammatillisten oppilaitosten verkosto. Niinpä en tämän enempää tarkastele lukioiden kustannuksia, vaan syvennyn ammatillisen koulutuksen tilanteeseen ja esitän otsikon kysymykseen vastauksen.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat muodostavat pienoisyhteiskunnan, sillä opiskelijat siirtyvät perusopetuksesta todella kilpailluille opiskelijapaikoille yli 9 keskiarvolla ja toisena äärilaitana koulutus toimii kuntoutuspaikkojen korvikkeena. Opiskelijoina on nuoria ensimmäistä tutkintoaan suorittavia ja aikuisikäisiä täydennyskouluttautujia ja alan vaihtajia. Ammatillisten oppilaitosten valtakunnallinen verkko on sen verran harva ja julkisen liikenteen tarjonta niin heikkoa, että merkittävä määrä opiskelijoita joutuu muuttamaan kotipaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle. Teknisten välineiden lisäksi opiskelun kustannustekijöiksi nousevat merkittävät asumiskustannukset opiskelupaikkakunnalla. Niiden selvittäminen erityisesti eri puolilla Suomea on haasteellista. Tämän johdosta on ymmärrettävää, että hyvin lyhyessä ajassa tehty ammatillisen koulutuksen osuus arvioinnissa jää pintaraapaisuksi. Selvitys perustuu laajoihin kyselytutkimuksiin, joita ei ole ehditty vertailla erilaisiin tutkimuslaitosten väestötilastoihin. Selvitys sisältääkin enemmän arvauksia ja kysymyksiä kuin faktaa ja vastauksia.

Onkin helppo kysyä kyselyn tilanneilta päättäjiltä, onko luettu ammatillisen koulutuksen asuntolaselvityksiä, joissa on esitetty selvitettäväksi asumiskustannusten ja asuntolatoiminnan vaikutusta nuorten kiinnittymisessä yhteiskuntaan? Onko luettu läpäisyn tehostamisohjelman määrälliset ja laadulliset raportit ja tutkija Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen hirstoriikki? Jos olisi luettu, olisi kysymysten asettelu ollut toisenlainen.

Nyt julkaistussa selvityksessä viitataan syksyllä tehtyyn ja valmistumassa olevaan läpäisyn määrälliseen selvitykseen, jonka mukaan opintojen keskeyttäminen on edelliseen selvitykseen verrattuna kasvanut. Minun arvaukseni on, että tulos on isolta osin seurausta parantuneesta ohjauksesta ja sen myötä opiskelijoiden siirtymisistä tutkintojen välillä. Kun tuo selvitys pian julkaistaan, niin katsokaapa miten asuntolatoiminta vaikuttaa opintojen keskeyttämiseen.

On ihan ymmärrettävää, että valtakunnallisesti merkittävät järjestöt voivat saada aloitteelleen paljon julkisuutta. Erityisesti silloin, kun järjestöjen luottamusjohdossa on oppositiopuolueiden vaikutusvaltaisia päättäjiä, aloitteet nousevat julkisuuteen ja synnyttävät painetta hallitusvastuussa olevissa puolueissa ja niiden johtavissa poliitikoissa. Onkin käsittämätöntä, että valtion koneistoa pyörittävät poliittiset johtajat käynnistävät hätäratkaisuina erilaisia selvityksiä ja pistävät pystyyn työryhmiä. Pitäisihän heidän tietää, että tässä maassa on harjoitettu hanketoimintaa niin kauan, että ruuti ja pyörä on keksitty moneen kertaan. Ei ole ongelmaa, johon ei olisi ratkaisua keksitty.

On surullista, että poliittiset päättäjät, osin myös ministeriöiden ja laitosten johtavat virkamiehet tukeutuvat rakenteisiin ja turvaavat oman asemansa asettamalla selvityshenkilöitä ja työryhmiä, joihin valitaan edunvalvontaan erikoistuneita toimijoita, ei ongelmia ratkovia käytännön toimijoita.

Siitä lähtien kun olen hyvinvointihääräämistä tehnyt, olen seurannut erinomaisia hankkeita, joissa on saavutettu todella hyviä tuloksia. Olen oppinut tuntemaan tekijöitä, jotka saavat aikaan. Kun lasketaan hankkeisiin käytetty raha, niin yksin Arjen arkin hyvien käytäntöjen menetelmäpankin pääoma on vähintään 100 miljoonaa euroa. Sen lisäksi mitä on dokumentoitu, on tekijöillä paljon hiljaista tietoa. Eikä Arjen arkki ole ainoa hyvien käytäntöjen taltiointipaikka. OPH:n hyvät käytännöt, Nyyti ry:n lunttaamo ja Turun sivistyspalvelujen ylläpitämä koulutustakuu.fi ovat myös erinomaisia alustoja. Valitettavan vähän nämä alustat vain tavoittavat päättäjiä.

Uskallan väittää, että minulla on takataskussa tusinan verran valmiita ratkaisuja opetusministeriä askarruttaviin kysymyksiin syrjäytymisen ongelmista, joihin voidaan vaikuttaa ammattillisen koulutuksen keinoin. Niiden toteuttamiseen ei tarvita pönöttäviä toimikuntia vaan toimintamallien kehittäneiden ihmisten työpanosta valtakunnalliseen levittämiseen. Ei tarvitse kuin valita hyvät käytännöt ja ryhtyä niitä levittämään. Tämänkaltainen toiminta vain ei tunnu sopivan Suomeen. Kun Ruotsissa diskuteerataan, niin täällä perustetaan työryhmä ja laaditaan mietintö. Mietintöjen ja toiminnan tekijät ovat ihan eri porukkaa - siksi ruohonjuuritason hyvät käytännöt eivät tavoita päättäjiä ja leviä vallitseviksi käytännöiksi.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Oppilaitosten ja työelämän yhteistyö

Olen ottantu askelen uuteen maailmaan. Vierailin viime viikolla HOK-Elannon pääkonttorissa keskustelemassa oppilaitosten ja työpaikkojen yhteistyöstä, työpaikoista oppimisympäristöinä ja työelämän yhteiskuntavastuusta nuorten työuralle kiinnittymisen tukemisessa.

Käymäni keskustelu oli erinomainen oppitunti työelämän raadollisuudesta, talouden kovien arvojen korostumisesta ja erityisesti mittareista, joita tulosten arvioinnissa käytetään. Keskustelu oli myös erinomainen tilannepäivitys näkemyksiin, joiden mukaan opiskelijat lähetetään työpaikoille ja vastuu opetuksesta siirtyy työpaikkojen henkilöstölle. Minulle tehtiin erittäin selväksi, että opiskelijoita voidaan kyllä ottaa huomattavasti enemmän työpaikoille, mutta sen tulee tapahtua työpaikkojen ja oppilaitosten tiivistyvän yhteistyön ja huolellisen suunnittelun kautta. Opiskelijoiden määrän lisääminen edellyttää myös opettajien lisääntyvää läsnäoloa työpaikoilla ja aktiivista vuorovaikutusta työpaikkaohjaajien kanssa. Opiskelijoiden määrän lisääntyminen erityisesti palvelualoilla nähdään myös rekrytoinnin tehostamisen mahdollisuutena, kun entistä laajemmasta opiskelijamäärästä voidaan koulutussopimuskokemusten perusteella tehdä suoria rekrytointeja.

SOK:n käynnistämä Nuori mieli työssä -ohjelma onkin minulle varsin mielenkiintoinen mahdollisuus päästä mukaan kehittämään ammatillisen koulutuksen keskeistä tavoitetta; opiskelijoiden kiinnittymistä työuralle. Erityisen tärkeää on saada onnistuneita työelämäkokemuksia nuorille. Nuori Mieli Työssä -ohjelmassa  nuorilla tarkoitetaan alle 25-vuotiaita. Ohjelmassa kehitetään esimiesten, työpaikkaohjaajien ja opettajien perehdyttämis- ja ohjausosaamista. Keskeisin haaste tulee työelämän puolelta; mikäli perehdyttämiseen ja ohjaukseen tarvitaan enemmän aikaa kuin nyt on varattu, se pitää osoittaa taloudellisesti kannattavana. Tähän päästään kehittämällä nykyraameissa perehdyttämisen ja ohjaamisen laatua ja osoittamalla sen merkitys työnantajalle. Sen jälkeen voidaan tulokselliseen työskentelyyn lisätä ajallista määrää.

Oma uskoni työelämäluotsaukseen työmenetelmänä on vahva. Sen johdosta onkin erinomainen asia, että sitä voidaan lähteä kehittämään kokeilukulttuurina oppilaitoksen ja työelämän yhteistyönä. Samalla tavalla kuin opiskelijat oppivat työelämässä, opitaan myös perehdyttäminen ja työpaikkaohjaus työpaikalla ohjaamisen kautta. Koska kyseessä on ensisijaisesti vuorovaikutukseen perustuva työmenetelmä, siihen valmennetaan vuorovaikutuksella.

Alkaneen vuoden aikana oppilaitosvierailut jatkuvat edelleen Hyvinvoiva amis -työpajojen merkeissä. Vuoden aikana vierailukohteiden painopisteen on tarkoitus siirtyä työpaikoille suuntautuviin vierailuihin, joissa yhdessä opettajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden kanssa kehitetään työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Vuosien varrella lisääntynyt kiinnostukseni holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvaan ohjaamiseen ja nuorten työurille kiinnittymistä edistävien perehdytysmallien kehittämiseen ovat vieneet minut polulle, joka ei ole enää SAKU ry:n perustoimintaa. Ei se ole kovin kaukana siltä, mutta sen verran tunnen kulkevani metsän puolella, että on parempi jatkaa matkaa omaa polkua tallaten. Uria kulkien olet urien vanki, vapaa vain on umpihanki.

Jään pois SAKU ry:n toimiston vahvuudesta maalis-huhtikuun vaihteessa. Tämän jälkeen jatkan hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen ja oppilaitosten ja työelämän yhteistyön kehittäjänä. Minulla ei ole tässä vaihessa tietoa minkä organiaation tai verkoston alla työni jatkuu, kuka palkan maksaa ja mitä työ tarkalleen ottaen sisältää. Hallinnon asiat selviävät aikanaan. Tällä hetkellä olen avoin työtarjouksille, jotka mahdollistavat minulle tärkeän asian äärellä työskentelyn.

Kiitos kaikille, joiden kanssa kanssa olen viimeiset yhdeksän vuotta saanut SAKU ry:n verkostokoordinaattorina tehdä yhteistyötä. Olen oppinut Teiltä paljon ja tiedän voivani oppia paljon lisää.

Vaikka minä lähden SAKUsta ei SAKU lähde minusta. Hyvinvointihäärääminen ammatillisen koulutuksen kentällä jatkuu.




maanantai 8. tammikuuta 2018

Tutkimukset ja selvitykset kehittämistyön voimavaraksi

Vuosi vaihtui ja ammatillisen koulutuksen kentällä siirryttiin uuden lain 531/2017 aikaan. Ensimmäinen viikko menikin asuntolaohjauksen ja opiskeluhuollon käsikirjoja päivittäessä. Ihan valmista ei tullut, vaan päivitystyö jatkuu vielä jokusen viikon. Käsikirjat odottavat mm. Opetushallituksen määräysten valmistumista.

Kun kirjoitin asuntolaohjauksen käsikirjan päivitystä, mieleeni nousi kysymys siitä, mihin ja miten OKM:n ja OPH:n selvityksiä käytetään. Asia on ollut mielessäni jo 2011 - 2015 toteutun läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana määrällisten ja laadullisten raporttien tuloksia tarkastellessani.

Ohjelman aikana läpäisy ja läpäisyn seuranta -termit otettiin käyttöön ja asiaa pidettiin tärkeänä. Läpäisyasteen parantamiseksi kehitettiin lukuisia erilaisia hyviä käytäntöjä. Kuitenkaan eroamisten, keskeyttämisten ja siirtymisten valtakunnallista dokumentointia yhtenenäistäviä määrityksiä ei  Läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana kyetty luomaan. Eli hyvien käytäntöjen vaikuttavuuden mittaamiseksi ei vielä tänäkään päivänä ole sellaista yhtenäistä luotettavaa mittaristoa, jolla toisen asteen ammatillisen koulutuksen läpäisyä voisi luotettavasti seurata.

Läpäisyn tehostamisen ohjelmaan sisältyi valtakunnallinen asuntolatoiminnan kehittämishanke, jonka tavoitteet perustuivat juuri ohjelman alla tehtyyn valtakunnalliseen selvitykseen ammatillisen koulutuksen asuntolatoiminnasta. Selvityksessä esiin nousseita epäkohtia ja kysymyksiä lähdettiin hankkeen avulla ratkaisemaan. Hankkeessa satiinkin aikaan valtakunnalllista yhtenäisyyttä asuntolaohjauksen käytäntöihin, asuntolaohjaajan -nimike yleistyi ja ohjaajien koulutus ja ammatillinen verkostoituminen tiivistyi. Ohjatun asuntolatoiminnan todettiin edistävän merkittävästi koulutuksen läpäisyä. Fiilistä asumiseen -hanke oli yksi Läpäisyn tehostamisen ohjelman helmiä. Hankkeen onnistumisen keskeinen tekijä oli valtakunnallinen laadullinen selvitys, joka ohjasi kehittämistyötä.

Asuntolatoiminta kehittyi, mutta asuntoloiden asema lainsäädännössä ei parantunut asuntolaselvitysten 2012 ja 2015 eikä Fiilistä asumiseen hankkeen hyvien tulosten johdosta. Tarvittiin kohdennettu heräte, joka saatiin oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanokoulutuksesta. Yhdessä alueellisessa koulutustilaisuudessa yhden asuntolaohjaajan  esittämien kysymysten vastauksena juristit totesivat, että koulurauha- ja opiskeluhuollon lait eivät koske asuntoloita. Asuntoloita koskeva lainsäädännön epäselvyys avautui päättäjille ja asiassa tehtiin erillinen selvitys osana Fiilistä asumiseen -hankkeen viimeistä vaihetta. Tuon erillisselvityksen seurauksena asuntolatoiminta on kirjattu uuteen lakiin ammatillisesta koulutuksesta huomattavasti laajemmin ja tarkemmin kuin aikaisempaan lakiin. 

Opetushallitus teetti Fiilistä asumiseen -hankkeen vaikuttavuusasrviointina ja vuoden 2012 selvityksen seurantana selvityksen ammatillisen koulutuksen asuntoloista vuonna 2015. Seurantaselvitys osoittaa Fiilistä asumiseen -hankkeen tulosten edistäneen asuntolatoimintaa merkittävästi ja asuntolatoiminnan puolestaan vaikuttavan merkittävästi opintojen läpäisyyn.

Vuoden 2015 asuntolatoiminnan selvityksen ensimmäisenä kehittämisehdotuksena esitetään asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden selvittämistä. Asuntolatoimintaa ei pidä nähdä ainoastaan koulutuksen järjestäjän toimintana, vaan yhteiskunnan tarjoamana opiskelun ja yhteiskuntaan kiinnittymisen tukena nuorille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Selvityksen mukaan hyvällä asuntolatoiminnalla on positiivisia vaikutuksia. Tarkempia selvityksiä ehkä tarvittaisiin, ja lisäksi olisi hyvä selvittää, voitaisiinko hyvin järjestetyn opiskelija-asumisen avulla vähentää sosiaalitukien määrää nuorten aikuisten asumisessa, koulumatkatuissa tai muissa Kelan kautta maksettavissa tuissa.

Mikäli kirjaus jää vain yleisen tason raporttiin, se ei johda mihinkään. Asian etenemiseksi selvitykselle tarvitaan joko selkeä kehittämishanke tai muulla tavoin tapahtuva yhteiskunnan päättäjien herättely. Asia ei ole yksin OKM:n hallinnonalan asia. Vetoankin asuntola-asiassa niihin tahoihin, jotka vaativat maksutonta koulutusta toiselle asteelle. Ymmärrän, että lukiokirjojen ja ammattiopinnoissa tarvittavien työvälineiden hinnat ovat korkeita, mutta verrattaessa niitä opiskelupaikkakunnalle muuttamisesta aiheutuviin kokonaiskustannuksiin, puhutaan eri mittaluokan summista ja vaikutuksista opiskelijan arkeen. Kun tarkastellaan mikä merkitys opiskelija-asuntoloilla on koulutuksen menestykselliseen läpäisyyn ja millainen mahdollisuus niillä olisi vaikuttaa koulutusmahdollisuuksien eriarvoisuuden kaventaminseen, niin puhutaan sekä taloudellisesti että inhimillisesti eri mittaluokan ratkaisuista. Kyseessä on investointi, jolla voidaan merkittävästi vähentää sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuki- ja hoitokustannuksia pidemmällä tähtäimellä.

Tutkimukset ja selvitykset ovat tärkeitä, erityisesti laadulliset. Niiden tehtävä on osoittaa  kehittämistoimien tarpeet ja mitata toteutettujen kehittämistoimien vaikutuksia ja vaikuttavuutta. 
Tämä on välintilinpäätöksessäni lupaamani ensimmäinen erikoistumisen askel. Aion ajaa asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen selvittämisen esitystä niin monelle taholle, että selvitys saadaan aikaiseksi. Jos jään odottamaan, että se asuntolatoiminnan kohta 3v vanhan selvityksen sivuilta itsekseen pulpahtaa esiin, niin siinähän se aika sitten menee odotellessa.

Kirjoittamaani viitaten selvitykset yksin eivät riitä. Ongelmat eivät poistu ongelmista puhumalla, vaan etsimällä ratkaisuja, puhumalla ne tarpeiksi ja tekemällä tarvittavat teot. Eli asuntolatoiminnassa riittänee tekemistä selvityksen valmistuttuakin.