Työelämävalmiudet ovat edellytys työpaikalla oppimiselle

Olen taas viettänyt aikaa työelämän tarjoamissa oppimisympäristöissä ja käynyt keskusteluja työpaikoilla toimivien esimiesten ja ohjaajien kanssa. Havaintojen tuotoksena ei syntynyt jymyuutista, vaan hyvin yleiset käsitykset saivat vahvistusta. Sitä vaan ei tämän päivän ammatillisen koulutuksen keskusteluissa kovin usein uskalleta sanoa ääneen: reformin tavoitteita käsitellään niiden merkittävyyden kannalta väärissä mittasuhteissa. Tulkitsemalla työelämälähtöisyyttä liian kapeasti ja lähettämällä sen johdosta alaikäisiä nuoria  työelämään ilman riittäviä työelämävalmiuksia, reformin hyvät tarkoitukset ja lain antamat mahdollisuudet kääntyvät itseään vastaan.

Julkisessa keskustelussa ja kirjoittelussa rummutetaan näkyvästi työpaikoilla tapahtuvan oppimisen määrän lisäämistä. Kuitenkin uudesta laista poistettiin työpaikalla tapahtuvan oppimisen minimimäärä ja lisättiin koulutuksen järjestäjän ohjausta koskevia velvoitteita. Opiskeluhuollon tukipalvelut laajennettiin kaikkien ammatillista perustutkintoa tai tutkinnon osaa suorittavien oikeudeksi ikään katsomatta. Toki uuden lain perusteluissa tavoitellaan entistä työelämälähtöisempää ja entistä enemmän työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, mutta asetaanpa nämä näkökulmat ensin tärkeysjärjestykseen, tarkastellaan niitä laajasti ja jatketaan reformin toimeenpanoa sen jälkeen uuden lain tarkoittamassa hengessä.

"Ammattiin opiskelevat" on valtavan suuri joukko ihmisiä. Jaankin massan kolmeen itse määrittelemääni kategoriaan.

1. Nuoret 15 - 22v peruskoulun päättäneet yhteisvalinnan kautta tulleet opiskelijat ja jatkuvan haun kautta tulleet opiskelijat, joilla opintojen keskeytymisen vuoksi ei ole toisen asteen tutkintoa eikä työkokemusta.
2. Nuoret aikuiset 23 - 29v, joilla on toisen asteen tutkinto ja jonkin verran työkokemusta, mutta haluavat vaihtaa alaa.
3. Aikuisikäiset yli 30v, uudelleen kouluttautuvat tai ammattitaitoaan täydentävät, joilla on työkokemusta ja ovat usein perheellisiä. 

Karkea jako edelleen, mutta antaa raamit tarkastella opiskelijoita asiakasnäkökulmasta. Erilaisista lähtökohdista ammatilliseen koulutukseen hakeutuvilla on hyvin erilaisia valmiuksia, odotuksia ja tarpeita. Myös työelämässä eri kategorioihin kuuluvat opiskelijat ovat erilaisia ohjattavia. Reformin toimeenpanoa tarkasteltaessa ja sitä arvioitaessa on hyvä tiedostaa eri kategorioihin kuuluvien opiskelijoiden määriä.

Ammatilliseen koulutukseen tuli yhteisvalinnan kautta vuonna 2017 35 000 ja vuonna 2018 34 000  uutta opiskelijaa. Muita väyliä (ryhmittelyni 2 ja 3 mukaisia opiskelijoita) otettiin 2017 sisään lähes kolminkertainen määrä ja 2018 määrä näyttäisi edelleen kasvavan. Kuitenkin ammatillisesta koulutuksesta puhutaan nuorten koulutuksena ja reformista, kuin se koskettaisi vain peruskoulun päättäviä 15-16-vuotiaita.

Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa onkin tärkeä ymmärtää, että aikaisemmin hankitun osaamisen tunnnistaminen ja tunnustaminen ja työelämässä tapahtuvan koulutuksen lisäämisen hyödyt kohdentuvatkin ensisijaisesti nuoriin aikuisiin ja aikuisiin, joilla on jo aikaisempi tutkinto ja/tai paljon työkokemusta. Koulutuksen järjestäjien ja työelämän tiivis paikallinen ja alueellinen yhteistyö onkin yksi parhaista keinoista tukea niin työnantajia kuin työntekijöitä kestävän ammattitaidon ja työkykyisyyden ylläpitämisessä. Etsivän nuorisotyön, koulutuksen järjestäjien ja työelämän yhteiskuntavastuullisilla toimilla voidaan uudistuneen lain myötä tehdä entistä joustavampaa moniammatillista syrjäytymistä ehkäisevää ja korjaavaavaa työtä alle 30-vuotiaiden vailla toisen asteen tutkintoa olevan kohderyhmän osalta.

En ole reformin valmistelun ja toimeenpanon aikana havainnut evoluutioharppausta nuorten itsenäistymiskehityksessä.  Peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen siirtyvät nuoret tarvitsevat edelleen heidän ikänsä ja kehitysvaiheensa huomioivaa opetusta ja ohjausta itsenäistymiseen, valintojen tekemiseen, vastuunottamiseen omista opinnoista ja työelämän pelisääntöihin. Niinpä pidän tärkeänä, että yksilöllisyyden korostamisen sijaan varmistetaan, että heillä on mahdollisuus siirtyä perusopetuksesta toiselle asteelle luomaan omaa ammatti-identiteettiään turvallisissa oman ikäluokan opiskelijoista muodostuvissa ryhmissä, joissa yksilöllisyyttä ja itseohajutuvuutta lisätään osana HOKS-prosessin etenemistä. Opettajien on edelleen huolehdittava opiskelijoiden oman alan työmenetelmien ja -välineiden riittävästä hallinnasta oppilaitosoloissa, jotta siirtyminen työelämässä tapahtuvaan oppimiseen palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä nuorta opiskelijaa että työelämätahoa.

Ennen ylikorostettiin opetuksessa tapahtuvaa oppimista, nyt uhkaa toinen äärilaita. Jo reformin valmisteluvaiheessa korostettiin, että lainsäädännön myötä koulutuksen järjestäjien keskeiset asiakkaat ovat opiskelijat ja työelämä. Tärkein tavoite saada asiakkaat kohtaamaan. On siis  keskityttävä huomioimaan molempien tahojen tarpeet ja hyödynnettävä maksimaalisesti niin työpaikat kuin oppilaitokset. Reformin toimeenpanossa pitäisi nähdä myös oppilaitoksen tilojen ja kampusalueiden kehittäminen palvelemaan työelämän tarpeita - eritoten julkisen ja kolmannen sektorin toimijat voisivat olla tässä kehityksessä keskeinen kumppani.

Hankkeet eivät poista ongelmia, niillä etsitään ratkaisuja

Olinpa lähellä päästä telkkariin. A-studion 23.10. lähetyksessä käsiteltiin syrjäytymisen ehkäisyn hankkeita ja hankkeisiin käytettyä taloudellista resurssia. Ohjelmassa oli pätkiä Höntsäfest-tapahtumasta, jossa olin esittelemässä Kupittelua (Speed Stack) yhtenä höntsälajina. Hyvin näkyivät SAKU- ja Arjen arkki -rollupit ja kupittelupöytä. Minä seisoin siinä ihan vieressä, juuri kuvan ulkopuolella.

Sitten asiaan, eli A-studion sisältöön. Hanketoimintaa olen käsitellyt aika usein, tänäkin vuonna tammi-, helmi- ja kesäkuun hajatelmissani. Vaan eihän nämä hääräjän hajatelmat päättäjille asti leviä - valitettavasti. Itse asiassa surullisinta ohjelmassa oli kuulla, että edes Wrede ei OKM:n johtavassa virkamiesasemassa kokenut saaneensa viestiään läpi poliittisille päättäjille. Konsensus poliittisten pisteiden keräämisen välineenä meni asiantuntemuksen edelle. Eduskunta pitäisi valita, kuten presidentti, kuudeksi vuodeksi, niin olisi mahdollista saada aikaan kestävää politiikkaa. Ehkä kansalaisetkin suhtautuisivat vaaleihin vähän vakavammin. Samoin ministeriöiden työntekijöiden nimikkeet voisi päivittää. Neuvottelevat virkamiehet kuuluvat AY-liikkeeseen tai sovittelutomistoihin ja opetusneuvokset Opetushallitukseen. Ministeriöissä tarvitaan asiantuntijoita ja juristeja valmistelemaan lakeja, asetuksia ja niiden soveltamisohjeita. Ministeriöiden johtajilla pitää olla nimikkeen ja palkan mukainen asiantuntija-asema, eikä poliitikon pelinappulan rooli. Poliitikot äänestetään tekemään päätöksiä, ei esiintymään asiantuntijoina. Oman ammatillisen koulutuksen työurani aikana en ole pitänyt yhtäkään opetusministeriä koulutuksen asiantuntijana, vaan toivonut heidän kuuntelevan tarkalla korvalla ministeriön henkilöstön näkemyksiä. Valitettavasti olen havainnut ministeriyden usein tuovan asiantuntijuuden harhan sekä korvien ja suun käytössä niiden määrän suhteen selkeän vääristymän.

Ja rönsyilyn jälkeen takaisin hankkeisiin. Hankkeissa ensisijaisesti kehitetään uutta, etsitään ratkaisuja, kokeillaan ja mallinnetaan. Hankkeet eivät itsessään ratkaise ongelmia, vaan niissä kehitettyjen tulosten juurtuminen ja leviäminen ratkaisevat hankkeiden vaikutuksen ja vaikuttavuuden. Meillä pitäisikin olla kaiken hanketoiminnan ja perustoiminnan nivelvaiheena hallinnon rajat ylittävä levittämishankkeiden ohjelma, johon valikoidaan eri rahoitusmuodoilla rahoitettujen hankkeiden parhaat tulokset, joiden levittämiseen panostetaan päättäjien arvovaltaa ja riittävästi rahaa.

Väheksymättä yhtään kehittämistyötä, niin laboratorioissa, suppeaan kohderyhmään keskittyvällä ja lisärahoituksella toteutetulla työllä on mahdollista kehittää isoja asioita suht lyhyessä ajassa, mutta tulosten juurruttaminen ja levittäminen on hidasta. Se vaatii kärsivällisyyttä ja vaikuttavuus voidaan osoittaa vasta vuosien työn ja arvioinnin tuloksena.

Hankeprobplematiikka näyttäytyy myös ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa. Uuden lain valmistelu oli pitkä prosessi, mutta väitän sen olevan reformin helpoin ja nopein vaihe. Vasta nyt, kun reformin toimeenpanovaihe on käynnistynyt ja uutta lainsäädäntöä on lähdetty toteuttamaan, voidaan reformin katsoa alkaneen. Reformin toimeenpanoon ei todellakaan ole lähdetty samalta viivalta tai ravivertauksella yhdessä rintamassa lähtöauton takaa. Moni koulutuksen järjestäjä on ravannut jo monta ratakierrosta (lukuvuotta) valmistautuen uuteen lainsäädäntöön ja rahoitukseen, kun toiset ovat odottaneet lain voimaantuloa lähtöauton takana ja ovat nyt vasta lähtökiihdytyksessä.

On hyvä, että ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoon on osoitettu hankerahoitusta, sillä kuten oppilaitoksissa on erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, on koulutuksen järjestäjien verkostossa erityistä tukea tarvitsevia järjestäjiä. Kyse ei ole hyvät ja huonot -luokittelusta, vaan kokoon, toimintaympäristöön ja -kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Lähdöstä myöhästyneille ei pidä kuitenkaan antaa rahaa pyörän uudelleen keksimiseen vaan edelläkävijöiden toimintamallien soveltamiseen, jotta he saavat kurottua etumatkaa kiinni. Kuten Wrede A-studiossa sanoi syrjäytymisongelmasta: Kun ongelma on selkeä, ei sen ratkaisemiseen tarvita kovin montaa pyörää. Mutta kuinka saada pyörä kaikkien käyttöön? Siihen ei tarvita uusia innovaatioita vaan juurruttamista ja levittämistyötä.

Opetushallituksessa on havahduttu hankkeiden tulosten juurruttamisen ja levittämisen tärkeyteen. Nyt lokakuussa avautuneessa johtamisen hankehaussa on tarkoitus käynnistää 6 alueellista kehittämishanketta ja valtakunnallinen koordinaatiohanke. Koordinaatiohanke on hyvä käytäntö hankekokonaisuudessa tuotettujen tulosten juurtumisen tukemiseen, tulosten kokoamiseen ja levittämiseen. Minua kiinnostaa erityisesti tuo valtakunnallinen koordinointi. Se tarjoaisi tilaisuuden lähteä soveltamaan strategisen hyvinvointijohtamisen teoriaa ja monialaisten verkostojen luomista ammatillisen koulutuksen arkeen. Koordinaatiohankkeessa pitää ehdottomasti tutkia työ- ja opiskeluhyvinvointiin panostamisen vaikutuksia henkilöstötuottavuuteen ja opiskelijoiden koulutuksen läpäisyyn ja työllistymiseen. Hankkeen toteuttamiseksi on pyörät keksitty, mutta kun yritykselläni ei ole koulutuksen järjestämislupaa, en voi osallistua hankehakuun. On siis koitettava tyrkyttää ideoita ja osaamistani mahdollisten koordinaatiohankkeesta kiinostuneiden organisaatioiden suuntaan.

• Susanna Ågren Sakumaista-blogissa:
  Hyvinvointia edistävät hankkeet: laihoja tuloksia vai paikallisesti arvokasta työtä
• Arjen arkki -julkaisut:
  Hankkeesta arjen käytännöksi tutkimusraportti ja suositukset ja tarkistuslistat
• Arjen arkki -hankkeen loppuraportti

Läsnäolo ja vuorovaikutus opetuksessa ja ohjauksessa

Hajatelmien ohella minulla on tällä kertaa tarjota myös konkreettisia apuvälineitä opetuksen ja ohjauksen tueksi. Tämän vuoden ajan työstämäni koulutus- ja oppisopimusjaksojen opetusta ja ohjausta tukeva toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat materiaalit on julkaistu.

Mallin tavoitteena on korostaa työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa ammattitaitojen lisäksi työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen taitoja osana ammattilaiseksi kasvamista. Toimintamallissa korostetaan vuorovaikutusta opiskelijoiden, opettajien ja työpaikkaohjaajien välillä. Vuorovaikutusta pitäisi olla kaikkien suhteissa toisiinsa, eli kohtaamisiin kannattaa panostaa. Erityisen tärkeää kasvokkain ja samassa fyysisessä ympäristössä kohtaaminen on aloitustilanteissa ja uusia suhteita luotaessa. Mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa, sitä enemmän voidaan käyttää sosiaalista mediaa ja sähköisiä alustoja.

Olen kuluneen syksyn aikana vieraillut muutaman kerran Keski-Pohjanmaalla tapaamassa opettajia ja työelämässä johtajina ja työpaikkohjaajina toimivia ihmisiä. Kaikille tilaisuuksille on ollut yhteistä se, että keskusteluissa on löytynyt uusia ideoita ja käytäntöjä oppilaitoksen ja työpaikkojen välille - on ollut aikaa keskustella kasvokkain.

Keskustelun ja vuorovaikutuksen merkitystä opiskelijoiden kanssa on myös korostettu. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalliin kuuluu viikottainen fiiliskeskustelu opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kesken. Oppimispäiväkirjan fiilismittari on tarkoitettu ohjaamaan keskustelua. Palaute työpaikkaohjaajilta on ollut myönteistä: "Kun keskustelulle joka viikko varataan aika, niin se tulee myös pidetyksi. Fiilismittari on hyvä pohja keskustelulle; asiaan pureutuva, mutta ei liian virallinen. Sitä voi jokainen soveltaa omaan persoonalliseen tyyliinsä ja kun keskusteluista tulee jatkumo, niin  keskustelutilanteista tulee luontevampia viikko viikolta."

Tarkkaan ottaen mallissa on kyse arjen esimiestyöstä sellaisena kuin sen pitäisi näyttäytyä. Tämän päivän hyvän työntekijän kriteerinä tuntuu olevan kiiremittari. Mitä enemmän kiire, mitä enemmän töitä todo-listalla ja mitä enemmän palavereja kalenterissa, sen tärkeämpi ja parempi työntekijä. Kun tehdään työtä, jossa pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun, asenteisiin ja käyttäytymiseen, pitää kiiremittari heittää romukoppaan. Tilalle otetaan fiilismittari ja raivataan kalenterista tilaa kohtaamisiin ja keskusteleuihin. Erityisen tärkeää tämä on esimiestyössä, opetuksessa ja ohjauksessa.

Syksyn työpaikkavierailuilla kohtasin myymäläesimiehen, joka kertoi omana periaatteenaan olevan osaston kierto aina tullessaan työpaikalle. "Käytännössä ensimmäinen tunti menee henkilökunnan kanssa keskusteluihin, toisten kanssa minuutti, jonkun kanssa 10 minuuttia. Puhutaan työstä, mutta muitakin kuulumisia vaihdetaan. Paljon sovitaan asioita ja myös jatkokeskusteluja. Sen jälkeen ehtii sitten työpöydän ääreen hallinnollisiin asioihin. Olen huomannut, että saan pöydän ääressä työskentelylle enemmän rauhallista aikaa, kun käytän tunnin hyllyjen välissä läsnäolemiseen. Vuorojen vaihtuessa on hyvä tehdä toinen kierros."

Askeleet ammattilaiseksi -mallin kuvauksen ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät helpoimmin Arjen arkin menetelmäpankin kautta: arjenarkki.fi/menetelmapankki/hyvat-kaytannot/1696
.
Mallin ja materiaalien kehittäminen jatkuu minun osaltani ainakin vuoden loppuun asti, joten minulla on lupa odottaa vielä monia kohtaamisia työpaikkaohjaajien, opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Toivon, että käynnissä olevan opettajien työaikauudistuksen myötä opettajilla olisi entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa itse ja kollegoiden kanssa oman työaikansa suunnitteluun ja lisätä  opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kohtaamiseen käytettävää aikaa. Toivon myös esimiehille viisautta opettajien johtamiseen työympäristöjen monipuolistuessa.