Työelämävalmiudet ovat edellytys työpaikalla oppimiselle

Olen taas viettänyt aikaa työelämän tarjoamissa oppimisympäristöissä ja käynyt keskusteluja työpaikoilla toimivien esimiesten ja ohjaajien kanssa. Havaintojen tuotoksena ei syntynyt jymyuutista, vaan hyvin yleiset käsitykset saivat vahvistusta. Sitä vaan ei tämän päivän ammatillisen koulutuksen keskusteluissa kovin usein uskalleta sanoa ääneen: reformin tavoitteita käsitellään niiden merkittävyyden kannalta väärissä mittasuhteissa. Tulkitsemalla työelämälähtöisyyttä liian kapeasti ja lähettämällä sen johdosta alaikäisiä nuoria  työelämään ilman riittäviä työelämävalmiuksia, reformin hyvät tarkoitukset ja lain antamat mahdollisuudet kääntyvät itseään vastaan.

Julkisessa keskustelussa ja kirjoittelussa rummutetaan näkyvästi työpaikoilla tapahtuvan oppimisen määrän lisäämistä. Kuitenkin uudesta laista poistettiin työpaikalla tapahtuvan oppimisen minimimäärä ja lisättiin koulutuksen järjestäjän ohjausta koskevia velvoitteita. Opiskeluhuollon tukipalvelut laajennettiin kaikkien ammatillista perustutkintoa tai tutkinnon osaa suorittavien oikeudeksi ikään katsomatta. Toki uuden lain perusteluissa tavoitellaan entistä työelämälähtöisempää ja entistä enemmän työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, mutta asetaanpa nämä näkökulmat ensin tärkeysjärjestykseen, tarkastellaan niitä laajasti ja jatketaan reformin toimeenpanoa sen jälkeen uuden lain tarkoittamassa hengessä.

"Ammattiin opiskelevat" on valtavan suuri joukko ihmisiä. Jaankin massan kolmeen itse määrittelemääni kategoriaan.

1. Nuoret 15 - 22v peruskoulun päättäneet yhteisvalinnan kautta tulleet opiskelijat ja jatkuvan haun kautta tulleet opiskelijat, joilla opintojen keskeytymisen vuoksi ei ole toisen asteen tutkintoa eikä työkokemusta.
2. Nuoret aikuiset 23 - 29v, joilla on toisen asteen tutkinto ja jonkin verran työkokemusta, mutta haluavat vaihtaa alaa.
3. Aikuisikäiset yli 30v, uudelleen kouluttautuvat tai ammattitaitoaan täydentävät, joilla on työkokemusta ja ovat usein perheellisiä. 

Karkea jako edelleen, mutta antaa raamit tarkastella opiskelijoita asiakasnäkökulmasta. Erilaisista lähtökohdista ammatilliseen koulutukseen hakeutuvilla on hyvin erilaisia valmiuksia, odotuksia ja tarpeita. Myös työelämässä eri kategorioihin kuuluvat opiskelijat ovat erilaisia ohjattavia. Reformin toimeenpanoa tarkasteltaessa ja sitä arvioitaessa on hyvä tiedostaa eri kategorioihin kuuluvien opiskelijoiden määriä.

Ammatilliseen koulutukseen tuli yhteisvalinnan kautta vuonna 2017 35 000 ja vuonna 2018 34 000  uutta opiskelijaa. Muita väyliä (ryhmittelyni 2 ja 3 mukaisia opiskelijoita) otettiin 2017 sisään lähes kolminkertainen määrä ja 2018 määrä näyttäisi edelleen kasvavan. Kuitenkin ammatillisesta koulutuksesta puhutaan nuorten koulutuksena ja reformista, kuin se koskettaisi vain peruskoulun päättäviä 15-16-vuotiaita.

Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa onkin tärkeä ymmärtää, että aikaisemmin hankitun osaamisen tunnnistaminen ja tunnustaminen ja työelämässä tapahtuvan koulutuksen lisäämisen hyödyt kohdentuvatkin ensisijaisesti nuoriin aikuisiin ja aikuisiin, joilla on jo aikaisempi tutkinto ja/tai paljon työkokemusta. Koulutuksen järjestäjien ja työelämän tiivis paikallinen ja alueellinen yhteistyö onkin yksi parhaista keinoista tukea niin työnantajia kuin työntekijöitä kestävän ammattitaidon ja työkykyisyyden ylläpitämisessä. Etsivän nuorisotyön, koulutuksen järjestäjien ja työelämän yhteiskuntavastuullisilla toimilla voidaan uudistuneen lain myötä tehdä entistä joustavampaa moniammatillista syrjäytymistä ehkäisevää ja korjaavaavaa työtä alle 30-vuotiaiden vailla toisen asteen tutkintoa olevan kohderyhmän osalta.

En ole reformin valmistelun ja toimeenpanon aikana havainnut evoluutioharppausta nuorten itsenäistymiskehityksessä.  Peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen siirtyvät nuoret tarvitsevat edelleen heidän ikänsä ja kehitysvaiheensa huomioivaa opetusta ja ohjausta itsenäistymiseen, valintojen tekemiseen, vastuunottamiseen omista opinnoista ja työelämän pelisääntöihin. Niinpä pidän tärkeänä, että yksilöllisyyden korostamisen sijaan varmistetaan, että heillä on mahdollisuus siirtyä perusopetuksesta toiselle asteelle luomaan omaa ammatti-identiteettiään turvallisissa oman ikäluokan opiskelijoista muodostuvissa ryhmissä, joissa yksilöllisyyttä ja itseohajutuvuutta lisätään osana HOKS-prosessin etenemistä. Opettajien on edelleen huolehdittava opiskelijoiden oman alan työmenetelmien ja -välineiden riittävästä hallinnasta oppilaitosoloissa, jotta siirtyminen työelämässä tapahtuvaan oppimiseen palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä nuorta opiskelijaa että työelämätahoa.

Ennen ylikorostettiin opetuksessa tapahtuvaa oppimista, nyt uhkaa toinen äärilaita. Jo reformin valmisteluvaiheessa korostettiin, että lainsäädännön myötä koulutuksen järjestäjien keskeiset asiakkaat ovat opiskelijat ja työelämä. Tärkein tavoite saada asiakkaat kohtaamaan. On siis  keskityttävä huomioimaan molempien tahojen tarpeet ja hyödynnettävä maksimaalisesti niin työpaikat kuin oppilaitokset. Reformin toimeenpanossa pitäisi nähdä myös oppilaitoksen tilojen ja kampusalueiden kehittäminen palvelemaan työelämän tarpeita - eritoten julkisen ja kolmannen sektorin toimijat voisivat olla tässä kehityksessä keskeinen kumppani.