Educassa hyvien käytäntöjen äärellä

Uusi normaali alkaa muotoutua. Pitkästä aikaa olin Educa-messuilla. Oli väkeä, tuttujakin tapasin. Olin Educassa ensisijaisesti edistämässä Suomen nuorisokeskusten tunnnettuutta Piispalan edustajana. Eli osastolla olivat mukana kaikki keskukset. Päivän antina kohtasin paljon ihmisiä, joilla oli kokemus joko oppilaana, opettajana tai molemmissa rooleissa leirikoulusta Piispalassa ja tietenkin myös muista nuorisokeskuksista. 

Oman osaston ohella kiertelin tietenkin kaikki ständit ja katselin mitä oli tarjolla. Digitaalisuus on lisääntynyt - se ei ollut yllätys, mutta hybriditoimintoja ja palveluja olisin kaivanut enemmän. Digitalisaation tehtävänä on olla hyvä renki, mutta ihmisten fyysisten kohtaamisen tarvetta ja sen merkitystä ei pidä sivuutta saati korvata digitaalisin keinoin. 

Kävin mesuuilla itselleni hyödylllisiä keskusteluja aikaisemman työurani verkostoihin kuulunieden ihmisten kanssa. Edelleen tuntuu monen toimijan hyvä työ hukkuvan informaation ja hanketoiminnan tulosten tulvaan.

Niin kovasti toivoisin, että kehittämishankkeiden rahoituksessa panostettaisiin uusien innovaatioiden rinnalla myös hyvien käytäntöjen jatkojalostamiseen, juurruttamiseen ja levittämiseen. Liian usein hankkeissa kehitetyt hyvät käytännöt eivät ehdi jalostua arjen käytännöiksi. 

Aikanaan ammatillisen koulutuksen läpäivsyn tehostamisen ohjelmassa kehitettiin hyviä käytäntöjä opiskelijoiden pitovoiman lisäämiseksi. Hankkeessa tehtiin kehittämisen rinnalla tutkimusta ja erilaisia opetuksen, ohjauksen ja tukipalvelujen kehittämisen hankkeissa peilattiin tutkimuksen esiin nostamia haasteita. 

Ohjelman aikana ei saatu merkittävää muutosta läpäisyyn, mutta kehitettiin monia hyviä käytäntöjä, joilla saatiin erinomaisia kehitysaskeleita eri oppilaitosten eri aloilla. Ohjelman aikana ei valitettavasti ehditty käytäntöjä levittää riittävästi, että niiden tuloksilla olisi ollut valtakunnallisesti merkittävä opintojen keskeyttämisen vaikutus. Niinpä ajauduttiin oppivelvollisuuden laajentamiseen, jolla kuviteltiin ratkaistavan keskeyttämisen ongelmat. Ammuttiin haulikolla hyttystä.

Hyvää toki tarkoitettiin ja paljon tukitoimia on lisätty. Koulutuksen järjestäjien ja kuntien nuorisotyössä on otettu hyviä askelia nuorten tukemiseksi, mutta! Kun haasteena on noin 5-15% ikäluokan nuorista ja absoluuttinen määrä jatkuvasti pienempi, niin oppivelvollisuuden laajentamiseen käytetyillä euroilla olisi saatu huomattavasti enemmän aikaan kohdentamalla ne tuohon 5-15% nuoriin.  Nyt tehtiin valtava tulonsiirto varakkaalle kansanosalle ilman läpäisyn ja työllisyyden kehittymistä. Pakolla ei saada nuoria koulussa pysymään, mutta hyvällä ohjauksella on todistettu olevan suuri merkitys opiskelujen etenemiseen. Kannattaa lukea Jukka Vehviläisen toimittama Läpäisyn tehostamisen historiikki.

Summa summarum. Educassa pitkän tauon jälkeen. Entiset ongelmat, toimijoita ja ratkaisuja paljon, mutta hyvät käytännöt eivät leviä eivätkä juurru. Siinä on perimmäinen syy hanketoiminnan tehottumuuteen.

Arjen arkki ui uuteen satamaan

Silläkin riskillä, että vanhan sannonnan mukaisesti saisin tikun silmään, kirjoitan postauksen peruutuspeiliin katsoen. Innoituksen tähän muisteluun sain, kun tämän viikon aluksi kävin hakemassa vanhan messu- ja infolavasteen Tampereelta Kannonkoskelle.

Arjen arkki -hanke oli koordinaatiohanke (ESR), jossa kerättiin hyviä käytäntöjä ja kehitettiin niiden arviointia, levittämistä ja juurruttamista. Hankkeen jälkeen Arjen arkin sähköinen alusta jäi elämään ja hyviä käytäntöjä kerättiin myös Läpäisyn tehostamisen ohjelmassa ja Zoomi-hankkeessa.  Arjen arkki -hankkeen nimen, logon ja konkreettisen kiertuelavasteen viitekehyksenä oli vanhan testamentin kertomus Noan arkista. Hankkeen idea oli siten ihmisten helppo sisäistää. 

Koska hankkeen idea oli kiertää kenttää keräämässä ja levittämässä hyviä käytäntöjä, tarviittiin erilaisia tapahtumia varten toimiva esittelyosasto, joka herättäisi huomioita erilaisiin tilaisuuksiin jalkauduttaessa. Ammatillisen koulutuksen ollessa keskiössä, messuosastoille sopiva lavaste tilattiin Saskyn Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lavasterakentajaopiskelijoilta. 

Suunnitteluvaiheessa opiskelijoiden lähettämät piirrustukset luettiin hieman huolimattomasti. Hyvältä näytti, mutta mitat jäivät ymmärtämättä. Kun tuotteen ilmoitettiin olevan valmis noudettavaksi ilmeni, että lavaste vaatii kuljetusvälineeksi pakettiauton. Alkuhämmennyksen jälkeen totesimme, että hyvää tilattiin, priimaa pukkasi. Nyt oli käsissä sellainen messulavaste, että sitä ei voisi olla huomaamatta. Se tulikin vuosien saatossa todennetuksi.

Arjen arkki tiedostettiin toki SAKU ry:n "tuotteeksi", mutta hyvin yleisesti Arjen arkki -osastot olivat usean toimijan yhteisiä osastoja. Oli eri asia lähteä mukaan kumppaniksi Arjen arkki  kuin SAKU ry:n -osastolle. Nuori-tapahtuma, Taitaja-kilpailut, Educa-messut, Ammatillisen koulutuksen johdon seminaarit, hanketilaisuudet ... tapahtumia oli paljon. Keskeisiä kumppaneita olivat TTL, Kirkkohallitus, EHYT, Mieli, MLL ja Väestöliitto. Lukuisat hanketoimijat olivat mukana Arjen arkin osastolla esittelemässä tuloksia ja tuotettuja materiaaleja. Kun aikanaan opiskeluhuoltolakia jalkautettiin kentälle OKM ja OPH:n yhdessä järjestämillä tilaisuuksilla, Arjen arkki oli mukana jokaisessa tilaisuudessa.

Tuotteliain materiaalien julkaisija ja Arjen arkin lastiruuman täyttäjä oli Turun kaupungin sivitystoimen hanketiimi. Turku oli mukana monessa ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeessa ja jokaisessa hankkeessa syntyi painotuotteina oppaita, vinkkivihkoja, työkirjoja, lautatapelejä ym. opetuksen ja ohjauksen apuvälineitä. Niitä jaettiin aina siellä, mihin Arjen arkki rantautui. Turun tiimiä voi kai kiittää siitä, että lihasten kestovoima pysyi hyvällä tasolla heidän materiaalilaatikoita roudatessa. 

Arjen arkki oli mukana myös ammatillista koulutusta laajemmilla ulapoilla. Erityisesti Educassa ja OPH:n tapahtumissa sain palautetta perusopetuksen ja lukioiden edustajilta, kuinka ammatillisella puolella on tarjolla todella monipuolista, laadukasta ja ennenkaikkea maksutonta materiaalia opetuksen ja ohjauksen tueksi.

Arjen arkki - se fyysinen lavaste, toimi messuosoastojen materiaalitiskinä, seminaarien infotiskinä ja porttina. Kerran sitä kysyttiin kesäajaksi Etelä-Pohjanmaalle rippileireille seurakunnan leirikeskukseen, mutta seurakunta ei koskaan arkkia Tampereelta noutanut. Arvovaltaisimmat vieraat Arjen arkki sai Tampereella Rekrytori-tapahtumassa, kun Arjen arkissa vierailivat Tasavallan presidentti Sauli Niinistö yhdessä puolisonsa Jenni Haukion kanssa.

Oli aina oma show pakata esittelymateriaali ja Arjen arkki autoon, autosta näyttelytilaan  ja taas tapahtuman jälkeen autoon. Osaston rakentamisen työmäärästä johtuen moneen tapahtumaan lähdettiin jo edellisenä päivänä tai hyvin varhain aamulla. Minulle varhaiset aamut eivät ole vahvuusalue, mutta vielä vähemmän ne olivat työparilleni, joka kuitenkin urheasti kampesi itsensä reissuun aamun varhaisina tunteina - kunhan ei matkan ensimmäisen tunnin aikana tarvinnut puhua, saati ottaa kantaa mihinkään oikeaan asiaan ;-). Kun aurinko hiljakseen nousi horisonttiin, käynnistyivät filosofiset pohdinnat ja maailman parantamista tavoittelevat ideariihet, jotka olivat tärkeitä omaa työhyvinvointia ja -motivaatiota ylläpitäneitä keskusteluja. Niitä kaipasin, kun jouduin välillä tekemään keikkoja yksin ja niitä on ikävä välillä nykyisessä työssäkin. 

Joskus pääsin arkin rakentamisessa omalle vahvuusalueelle: Yksi Opiskeluhuollon lain jalkauttamisen tilaisuuksista järjestettiin Helsingissä hotelli Presidentin tiloissa. Tilaisuudet alkoivat varhain aamulla, joten osastot rakensin yleensä edellisenä iltana. Nyt oli kuitenkin päivällä kaikenlaista ja ehdin Helsinkiin vasta myöhään illalla. Kun Presidentin respassa esitin toiveen mennä pystyttämään osastoa heti, mielummin kuin aamuvarhaisella, niin sanoivat tilaisuuden olevan yökerhossa. Se kun ei arki-iltoina ole auki, niin sen kun menet. Laitetaan sinne vähän valoja ja avataan ovet. Ajoin auton parkkihalliin ja lastaussillan kautta roudasin tavarat yökerhoon ja sain kaikessa rauhassa rakentaa osaston illan ja alkuyön hiljaisina tunteina. Aamulla oli siten mahdollista nauttia hotellin aamupalaa kaikessa rauhassa, kun osasto oli jo valmiina. 

Välillä osastolle mukaan tulleet tahot osallistuivat "talkoisiin".  Arjen arkin alkuvuosina koulutusleikkaukset olivat ajankohtaisia. Silloin ei sopinut valtion virkahenkilöiden kulkea taxilla. Erään OPH:n seminaarin päättyessä olin purkamassa osastoa ja pakkaamassa tavaroita autoon, kun vanhempi valtion virkamies, opetusneuvos, tuli juttusille. "Tämä Arjen arkkihan on yhteiskunnan rahoittama ja hyvinvoinnin edistäminen on tärkeä tavoite. Jos minä nyt autan auton kuormaamisessa niin seilaako arkki Hakaniemen laiturin kautta ja vie valtion virkamiehen työpaikalleen?" Seilasihan se. Kokemattomammat virkahenkilöt matkasivat räntäsateessa messukeskuksesta Hakaniemeen tai kotimatkalle spåralla tai muilla julkisilla välineillä. 

Arjen arkki oli yksi viimeisistä OPH:n rahoittamista ESR-hankkeista. Hanke oli menestys ja useaan kertaan olin rahoittajan edustajan kanssa OKM:n tilaisuuksissa esittelmässä toimintatapoja, jotka  johtivat hyviin tuloksiin. Rahoittaja halusi kärkihankkeen omiin tapahtumiinsa ja sen johdosta pääsivät rahoitttajan edustajatkin talkoisiin. Kuusankoskella pidetyn tapahtuman jälkeen olin taas pakkaamassa autoa, kun silloisen vähäväkiseksi käyneen OPH:n ESR-osaston edustajat (2 hlöä) tulivat kysymään, kuinka Arjen arkki seilaa Tampereelle. Mahtaisiko se laskea Kymijokea Kouvolaan ja tarjota kyytiä Kouvolan rautatieasemalle, kun taksia ei tuntunut ihan heti saavan ja junaliput oli varattu seuraavaan lähtevään junaan. Porukalla pakattiin arkki autoon ja hyvin ehtivät rahoittajat junaan. Totesivat asemalla autosta noustessaan, että nyt on tutustuttu rahoitettavaan hankkeeseen käytännössä ruohonjuuritasolla.

Arjen arkin sisälle on tehty muutama lokero pientarvikkeiden sälytykseen. Lokeroiden avulla voitiin toimittaa kuriirilähetyksiä tapahtumiin tai tapahtumien sisällä. Yksi hylly oli aina varattu klubijäsenille; sieltä löytyi tarjottavaksi tummaa suklaata. Arjen arkin suurimman rahoittajan OKM:n edustajan tulkinnan mukaan tumma suklaa on terveystuote ja Arjen arkin yksi keskeinen tehtävä on hyvinvoinnin edistäminen, joten  Arjen arkissa tuli aina olla tummaa suklaata tukemaan rahoittajan henkilöstön ja sidosryhmien hyvinvointia.

Rovaniemellä Lapin ammattiopiston tiloissa olin saanut juuri Arjen arkin osaston pystyyn ja istahtanut kulissin takana jakkaralle huokaisemaan. Aulatilaan saapui naishenkilö, loi katsauksen aulaan ja katse pysähtyi tuijottanaan Arjen arkkia. Hetken henkäistyään hän huudahti "Juuri työheuoneessani selasin noita sivuja ja nyt se on täällä meidän aulassa!". Oli hienoa havaita, että kulissin lisäksi tärkein; hyvien käytäntöjen sivusto oli otettu käyttöön ja tunnettuus kasvanut. Toisaalta kulissi oli vetovoima, joka tapahtumissa toi ihmiset keskustelemaan hyvinvointia edistävästä oppimis- ja työympäristöstä. 

Vastaavasti, jos erehdyin osallistumaan johonkin tapahtumaan ilman Arjen arkkia, moni tuli kysymään "mihin olet arkin piilottanut?" tai "kuinka olet osannut lähteä ilman arkkia?" Sen ei pitänyt olla persoonaan vaan asiaan sidottu elementti, mutta kuten niin moni asia Arjen arkki -hankkeessa, tämäkin lähti lapasesta.

Arjen arkki oli alkujaan koordinaatiohanke 27:lle OPH:n rahoittamalle ESR-hankkelle. Myöhennin kehitetty tuote palveli useita hankekokonaisuuksia ja hankkeita. Teimme Arjen arkki -hankken loppusuoralla työparini kanssa laskelman siitä, kuinka  arvokas Arjen arkin sisältö on. Verkkosivujen hyvien käytäntöjen alustalle tuodun sähköisen ja painetun materiaalin arvo laskettiin hankkeille myönnetyn rahoituksen mukaan. Arjen arkki -hankkeen päättyessä arvo oli noin 10 miljoona euroa. Kun työsuhteeeni SAKU ry:ssä päättyi 2018 Arjen arkin arvo oli yli 33 miljoonaa euroa. 

Kun SAKU ry:n toiminnassa Arjen arkki -lavasteelle ei enää ollut käyttöä, sitä tarjottiin minulle. Niinpä  tuo erinomainen lavaste jakaa nyt Piispalan hääräämössä oman työnurkkaukseni ja kokous- &videoneuvottelutilan.

Ampumaurheilun tapahtumat - tapahtumakehittäjän painajainen

 Päätyöni, digiprojekti Nuorisokeskus Piispalassa on puolivälissä. Sen projektin vaiheista olen viime vuoden blogitekstini pääosin kirjoittanut ja tulen blogissani palaamaan hankkeen mallintamis- ja juurruttamisvaiheisiin, kun niin pitkälle päästään. Avataan vuosi kuitenkin sivutoimeni, eli T:mi VeeVee Virtasen tapahtumatuotannosta ja tapahtumiin liittyvistä palveluista.

Minulle läheisin urheilulaji on suunnistus, joka on ollut osa elämääni vuodesta 1977. Lajin kehitystä olen saanut seurata monessa eri roolissa. Oma harrastusaktiivisuus ei ole enää intensiivistä, mutta edelleen olen lajissa kiinni: Olen lupautunut yhdeksi kuuluttajaksi tulevan kesän Jukolan Viestiin ja Kainuun Rastiviikko on jo perinteinen tapa käynnistää kesäloma.

Toinen minulle läheinen urheilulaji on olympiaperheeseen kuuluva ampumaurheilu. Sen pariin ajauduin työskentelemällä Ampumaurheiluliitossa 2000-luvun alussa. Tuolloin olin mukana ensisijaisesti lajin nuoristoiminnan, mutta myös kansallisen kilpailutoiminnan kehittäjänä ja sotkeuduinpa valmentajakoulutukseenkin. Erityisesti ilma-aseisiin liittyvän kilpailutoiminnan kehittäminen oli tuolloin iso osa työtehtäviäni. Siihen aikaan ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailuihin piti osallistujia karsia erillisen karsintakilpailujärjestelmän kautta ja karsintakilpailut olivatkin kilpailukauden isoja tapahtumia. Tänä päivänä harrastajamäärät ovat sellaiset, ettei karsintoja enäää tarvita. Arvokilpailuihin valmistavaa kansallista liittojohtoista kilpailusarjaa ei ole järjestetty vuosiin. Onneksi on seuroja, jotka järjestävät edes yksittäisiä ennätyskelpoisia kilpailuja.

Lopetettuani työni SAL:ssa  jäin lajin pariin tulospalvelun toimijana. Ari Korhonen kehitti lajin tulospalveluohjelmaa ja minä toimin ohjelman myyjänä ja tukihenkilönä sekä kentällä tulospalvelun toteuttajana. Vuodesta 2004 alkaen olen 2 välivuotta lukuunottamatta laskenut tulokset pistoolin SM-kilpailuissa. SAL:n kilpailujen lisäksi olen ollut mukana reserviläisten,  Metsästäjäliiton ja  Puolustusvoimien kilpailuissa. Vierumäki Areena oli oman tarinansa. Sitten hävisimme kilpailun SAL:n tulospalveluohjelman tuottajasta ja kiinnostus hommaan lopahti. Edelleen olen mukana muutamissa tapahtumissa vuodessa, mutta tulospalvelun kehittämistyö loppui ja innostus lajia kohtaan hiipui. 

Kun Suunnistusurheilussa pihtileimasimet vaihtuivat elektroniseen leimausjärjestelmään Suunnistusliitto teki valinnan kahden järjestelmätoimittajan välillä. Liitto valitsi järjestelmän, osti laitteita ja tuki seuroja ko. järjestelmän laitteiden hankinnassa. Vastaavaa lajin nykyaikastamista ei Ampumaurheiluliitto ole tehnyt ja sen seurauksena Vierumäki Areenan ampumakeskuksen elinkaaresta tuli lyhyt ja kansallista seuroja yhdistävää laitekantaa ei ole. Elektroniset taululaitteet seurojen radoilla ovat kuitenkin ilahduttavasti yleistyneet.

Ampumaurheilun aktiivikaudellani syyllistyin kuuluttajana usean finaalin SE-tuloksen pilaamiseen, kun loin liikaa painetta ampujille. Kerran kuuluttamon sijainti hallin korkeuksissa pelasti minut lynkkaukselta. Erehdyin kertomaan SM-joukkuekilpailun viivalla olleille ankkuriampujille tilanteen kesken ammunnan. Kummallista kyllä olympiamitalisti Henri Häkkistä ei kuulutus häirinnyt, kun kuulutin tuon ajan piccolink-apuohjelman myötä lähes live-tilanteessa ammuntaa, joka päättyi silloiseen SE-tulokseen 600. Enempää ei 60ls kilpailussa tuohon aikaan voinut saada. Suunnistustaustalla ja ampumaurheilun lasten kilpailutoimintaan perehdytyksen saaneella kehittäjäluonteella oli vaikea sopeutua hiljaisuutta korostavaan kilpailutapahtumaan - sirkusammunta on erikseen, minua usein valistettiin.

Ampumaurheilupiireissä liikkuessani  nousi usein keskustelun aiheeksi lajin heikko näkyvyys erilaisissa medioissa. Kansainvälinen liitto kehittikin finaaleja sellaisiksi, että niistä tuli kestoltaan sopivia seurattavaksi ja draamaa finaaleihin saatiin ihan lajin peruselementtien myötä. Kehitys on johtanut siihen, että ilmakiväärin ja -pistoolin kilpailuista on tullut selkeästi 2-osaisia. Peruskilpailun 8 parasta pääsevät finaaliin, jossa peruskilpailun tuloksella ei ole merkitystä. Finaalin edetessä kilpailusta putoaa kilpailijoita, kunnes 2 parasta ovat vastakkain finaalin viimeisessä vaiheessa. Finaalit ovat median näkökökulmasta kiinnostavia ja niillä voidaan houkutella seuraajia ja harrastajia lajin pariin. Sirkusammunta on tullut osaksi lajia ;-) ja edellyttävät elektronisia taululaitteita. Perinteisillä pahvitauluilla finaalit venyvät ajallisesti pitkiksi, eivätkä palvele ampujia, yleisöä saati mediaa.

Oma kipinä ampumaurheilun pariin heräsikin uudelleen, kun Marko Leppä lanseerasi aivan uuden kilpailuformaatin GP of Leppa.fi. Mäkihypystä tuttu parikilpailu, josta voittajat jatkoon. Parit arvotaan ja kisan eri vaiheissa pudonneella kilpailijalla mahdollisuus päästä arvalla uudelleen kilpailuun mukaan. Suoritusten aikana kuulutus on sallittu koko erän ajan niin, että kilpailijat ovat tietoisia tilanteesta. Kisaviikonloppuun toki sisältyi ihan perinteisetkin kilpailut, mutta tuo uusi kisaformaatti innosti. minua

Samankaltaista pudotusformaattia lähti toteuttamaan myös Kankaanpään Ampumaurheilijat Kankaanpää Open -tapahtumalla. Oli ilo olla mukana molemmissa ampumaurheilun uutta kulttuuria kehittävissä tapahtumissa.

Miten uudella formaatilla otetut kilpailut otettiin vastaan? Ei ole ollut lajin harrastajien mieleen uusi formaatti. Massoja ei tapahtumiin odotettukaan, mutta kaikkia lajin medianäkyvyyttä haikailevia olisin odottanut tapahtumissa näkeväni. Samoin nuoria harrastajia ja heidän valmentajiaan. Niin ilmakiväärin kuin -pistoolin huiput ovat kisatapahtuman ottaneet omakseen. Siitä pitää olla iloinen. Erityisesti on harmittanut, ettei järjestäjien valtavaa työmäärää lajin harrastajien parissa ole arvostettu. Liitolle uudet kisaformaatit olisivat olleet mahdollisuus tuoda lajia sosiaaliseen mediaan nopeatempoisena, helposti seurattavana ja tasa-arvoisena tapahtumana. 

Ampumaurheilun olympialajit ovat 2000-luvulla vähentyneet. Ne tulevat edelleen vähenemään. Uskon, että ilmakiväärin ja -pistoolin kilpailut säilyttävät asemansa olympialaisissa viimeisinä. Menestyminen niissä edellyttää perinteistä peruskilpailutaitoa, jotta pääsee finaaliin. Finaali on ihan oma lajinsa ja pahasti pelkään, ettei Suomessa ole asiaa oivallettu. Muuten olisi LeppäGP- ja Kankaanpää Open -tapahtumiin  panostettu liiton toimesta ja kilpailuja olisi valmennusjohdon toimesta vaadittu lisää. 

Kilpailutapahtumien kehittämisen passiivisuuden ohella ihmettelen, ettei nykyteknologia ja digialustojen määrä huomioiden ampumaurheilua ole saatu mediaan. Minimissään YouTube-lähetykset kilpailuista ja kun lajiin liittyy kansainvälisiä teollisia toimijoita kuten Lapua ja Sako, niin vähintäin IS-TV -lähetykset pitäisi tuottaa SM-kilpailujen finaaleista. Aikaisemmin niinkin vaikeasti seurattava laji laji kuin suunnistus, jossa kilpailijat lähtivät metsään ja sitten jännitettiin missä järjestyksessä tullaan sieltä pois, on digiaikana saatu hyvinkin mielenkiintoiseksi medialajiksi. 

Tammikuussa Kisakalliossa järjestetään kahdeksas LeppäGP-tapahtuma. GP-kilpailua edeltää 2 perinteistä ilmakiväärin ja -pistoolin EM-näyttökilpailua. Niiden jälkeen alkava tapahtuma on parasta valmentautumista siihen, mitä vaaditaan tulevaisuuden huippuampujilta. Pitää sietää painetta, yllättäviä tilanteita, kameroita, haastatteluja jne. Tapahtuma on myös lajin huipulla olevien ja huipulle tähtäävien ampujien ja valmentajien kohtaamispaikka. Hiljaista tietoa siirtyy tapahtumassa valtava bittimäärä.

Lämmittelynä kansainvälisten sääntöjen mukaan ammuttavien peruskilpailujen jälkeen käynnistyvä GP-kilpailu tarjoaa ampujille mahdollisuuden lajiharjoittelun ohella myös mediavalmennukseen.  Kamerat seuraavat ampujia kilpailusuorituksissa niin ampumalinjan etu- kuin takapuolelta, eli tapahtuma tarjoaa dataa valmentajille ja managereille. Kilpailusuoritukset näkyvät livelähetyksenä YouTubessa, josta kotiväki, ystävät, seurakverit ja tietenkin yhteistyökumppanit voivat seurata tapahtumia. Sellaista ei usein kilpailutilanteista ole tarjolla.

Hämmästyneenä olen kuunnellut kritiikkiä tapahtuman hinnasta. Ymmärrän kyllä, että aikuisen osallistumisen summa torstai-illasta sunnuntaihin 375€ on paljon rahaa. Mutta pilkotaanpa se osiin: 3:n kilpailun osallistumismaksu, 3 yöpymistä urheiluopistolla, opiston liikuntatilojen käyttö, 11 ateriaa ja ampumaurheilun yhteisön kohtaaminen niin kilpailuareenalla kuin yhteisessä saunaillassa. Paljonko kustannuksia tulee viikonlopun 2-päiväisestä kisamatkasta, jos niihin liittyy majoittuminen? Kokemukseni perustella minua ei yllätä ampumaurheiluliiton passiivinen kehittämisote, mutta sitä en ymmärrä, etteivät ampujat ja valmentajat näe omaa parastaan, kun tarjotaan menestyksen avaimia tarjottimella.

Katso edellisen LeppäGP:n YouTube-videot leppa.fi -sivuilta ja ilmoittaudu mukaan vuoden 2023 tapahtumaan.