Suomi on EU-liittymisen ja EU-hankerahoituksen myötä hurahtanut hankkeisiin. Hankerahoitus on tarkoitettu kehittämiseen ja kehittämisohjelmille on laadittu selkeät periaatteet, joilla luonnollisesti tavoitellaan uusia innovaatioita. EU-rahoitteisten hankkeiden lisäksi Suomessa on paljon kansallisia hankeohjelmia, jotka rahoitetaan suurelta osin Veikkauksen voittovaroista.
Hanketoiminnan rahoitusta koordinoivat ministeriöt, joilla on kullakin oman hallinnonalan kehittämisen vastuu ja hanketoiminnalle omat käytännöt. Sen lisäksi että ministeriöt ovat toiminnallisesti hyvin siiloutuneita niiden ohjaus on poliittista. Kun eri ministeriöt ovat eri puolueiden ministerien johdossa, se vahvistaa siiloutumista entisestään.
Niinpä EU-hankkeiden ja kansallisten kehittämishankkeiden pirstaleisuus haittaa todellisia innovaatioita edistävien hankkeiden syntymistä ja monialaisten yhteistyöhankkeiden arjen yhteistyötä. Tulipalojen sammuttamiseen tarkoitettua kohdennettua kehittämistyötä, kuten ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamista tai rasismin vastaisen toiminnan kehittämistä nykyinen malli palvelee hyvin.
Tulipalojen sammuttamisella saadaan aikaan nopeita, mutta harvoin kestäviä tuloksia, koska kyse on pelastustoiminnasta ja vahinkojen minimoisesta. Siksi kaipaisinkin valtionhallinnossa isompaa hanketoiminnan kehysriiheä. Rahoittajien tulisi kokoontua linjaamaan omien toimintojensa kannalta keskeiset tavoitteet, joihin hanketoiminnalla aiotaan vaikuttaa. Samalla pitää linjata poikkihallinnollinnollisiin hankkeisiin varattava budjetti ja kartoittaa poikkihallinnolliseen hanketyöhön kykenevät kehittämisorganisaatiot, joilla ei ole rasitteena poliittista tai taloudellista riippuvuutta toteuttajien kentällä.
Ammatillisen koulutuksen reformin toimenpanossa koulutuksen järjestäjät ovat tietenkin ensisijainen toteuttaja. Zoomattaessa asiaa kokonaisuudeksi on nopeasti havaittavissa, ettei asia ole kuitenkaan niin yksiselitteinen. Kun tarkastellaan uuden ammatillisen koulutuksen lain 531/2017 toista pykälää, niin lain käytäntöön soveltaminen edellyttää hyvin laajaa poikkihallinnollista yhteistyötä valtakunnallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Ammatillisen koulutuksen tavoitteet eivät ole yksin koulutuspolitiikkaa. Ne on mitä suuremmassa määrin hyvinvointipolitiikkaa, jossa tarvitaan OKM:n STM:n ja TEM:n yhteistyötä ja kaikkien niiden rahoitusmekanismeihin kuuluivien laitosten ja kolmannen sektorin toimijoiden yhteistyötä. Talven aikana esiin noussut toisen asteen koulutuksen maksuttomuus, on esimerkki siitä, kuinka helposti tarkastellaan vain teknisiä kustannuksia kuten kirjat, läppärit ja työvälineet. Oppilaitosverkon, julkisen liikenteen ja asuntolaoiden jatkuvan harvenemisen johdosta yksi merkittävin kustannustekijä ja eriarvoistaja on opiskelupaikkakunnalle muutto. Tämän ongelman ratkaiseminen jos mikä vaatii usean hallinnonalan yhteistyötä.
Nyt kaivataankin uutta poliittista kulttuuria, jossa eri puolueiden ministerit uskaltavat avata sellaisia yhteistyöhön perustuvia hankkeita, joissa eri hallinnonalojen toimijat toteuttavat opiskelun, työelämän ja terveyden edistämisen kokonaisvaltaisia hankkeita. Mitään selonteko- ja mietintötyöryhmiä ei tarvita. Tiedän STM:n hallinnoivan jotain elinikäisen hyvinvoinnin kehittämishanketta tai ohjelmaa, mutta se ei kyllä näy mitenkään kentällä tehtävässä ruohonjuuritason toiminnassa. Yleensäkin poliittiset ohjelmat rakennetaan sellaisten organisaatioiden ja vastuuhenkilöiden varaan, joilla jalat ovat korkealla ilmassa ja näkökulmat vielä korkeammalla, jolloin korvat eivät kuule kentän ääntä, katse ei tavoita yksityiskohtia ja tuloksena syntyy kirjallinen mietintö ei konkreettista toimintaa.
Hallinnonalojen välistä konkreettista yhteistyötä ei pidäkään jättää poliitikkojen ja virkamiesten työn varaan. Heidän tehtävänsä on valmistella lakeja ja esityksiä. Virkamiehillä pitäisi kuitenkin olla enemmän valtaa nimittää ruohonjuuritason työryhmiä kehittämään ja kokeilemaan toimivia käytäntöjä, joiden pohjalta lakeja sitten valmistellaan.
Hyvinvointihääräjänä olen huolissani siitä, kuinka OKM:n ja OPH:n ammatillisen koulutuksen yksiköissä jaksetaan, kun henkilöstöresurssit on mitoitettu hyvin tiukalle. Millaisia lakeja meille laaditaan, kuinka koulutuksen järjestäjiä ja opetus- ja ohjaushenkilöstöä tuetaan, jos valmisteleva virkamieskunta on koko ajan ylikuormitustilassa. Kentällä olisi kuitenkin osaavaa ja kehittämisorientoitunutta väkeä, kun sitä vain rohkeammin hyödynnettäisiin. Reformilähettiläät on hyvä avaus uusille toimintatavoille. Toivottavasti löytyy rohkeutta nimetä myös opetuksen, ohjauksen ja hyvinvoinnin lähettiläitä. Tämä voisi olla yksi tukitoimi hankkeissa kehitettyjen hyvien käytäntöjen juurruttamiseen ja levittämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti