Jälleen kerran on julkaistu selvitys. Tällä kerralla toisen asteen koulutuksen kustannuksia koskeva selvitys. Luin selvityksen läpi ja tkoin sen tarkoitushakuiseksi. Lukiolaisten tekniset kustannukset on selvitetty tarkasti ja läppärin hinta 600 euroa toistui kovin usein. Tämä kertoo siitä, että meillä on varsin tiheä lukioverkosto ja lukio-opinnot voidaan suorittaa kotoa käsin suuressa osassa Suomea. Harrastus- tai muihin erikoislukiohin suuntaavat ne joilla on siihen riittävä varallisuus ja/tai tietoa, taitoa ja voimavaraoja erilaisten tukien hakemiseen.
Selvityksen mukaan lukiolaisista ja lukiolaisten perheistä vain 6 %:lla on merkittäviä ja 29% :lla jonkin verran taloudellisia vaikeuksia. Kohtuullisiksi kustannukset koki 65% opiskelijoista tai perheistä. Tilanne olisi todennäköisesti erilainen, mikäli lukioverkko olisi yhtä harva kuin ammatillisten oppilaitosten verkosto. Niinpä en tämän enempää tarkastele lukioiden kustannuksia, vaan syvennyn ammatillisen koulutuksen tilanteeseen ja esitän otsikon kysymykseen vastauksen.
Ammatillisen koulutuksen opiskelijat muodostavat pienoisyhteiskunnan, sillä opiskelijat siirtyvät perusopetuksesta todella kilpailluille opiskelijapaikoille yli 9 keskiarvolla ja toisena äärilaitana koulutus toimii kuntoutuspaikkojen korvikkeena. Opiskelijoina on nuoria ensimmäistä tutkintoaan suorittavia ja aikuisikäisiä täydennyskouluttautujia ja alan vaihtajia. Ammatillisten oppilaitosten valtakunnallinen verkko on sen verran harva ja julkisen liikenteen tarjonta niin heikkoa, että merkittävä määrä opiskelijoita joutuu muuttamaan kotipaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle. Teknisten välineiden lisäksi opiskelun kustannustekijöiksi nousevat merkittävät asumiskustannukset opiskelupaikkakunnalla. Niiden selvittäminen erityisesti eri puolilla Suomea on haasteellista. Tämän johdosta on ymmärrettävää, että hyvin lyhyessä ajassa tehty ammatillisen koulutuksen osuus arvioinnissa jää pintaraapaisuksi. Selvitys perustuu laajoihin kyselytutkimuksiin, joita ei ole ehditty vertailla erilaisiin tutkimuslaitosten väestötilastoihin. Selvitys sisältääkin enemmän arvauksia ja kysymyksiä kuin faktaa ja vastauksia.
Onkin helppo kysyä kyselyn tilanneilta päättäjiltä, onko luettu ammatillisen koulutuksen asuntolaselvityksiä, joissa on esitetty selvitettäväksi asumiskustannusten ja asuntolatoiminnan vaikutusta nuorten kiinnittymisessä yhteiskuntaan? Onko luettu läpäisyn tehostamisohjelman määrälliset ja laadulliset raportit ja tutkija Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen hirstoriikki? Jos olisi luettu, olisi kysymysten asettelu ollut toisenlainen.
Nyt julkaistussa selvityksessä viitataan syksyllä tehtyyn ja valmistumassa olevaan läpäisyn määrälliseen selvitykseen, jonka mukaan opintojen keskeyttäminen on edelliseen selvitykseen verrattuna kasvanut. Minun arvaukseni on, että tulos on isolta osin seurausta parantuneesta ohjauksesta ja sen myötä opiskelijoiden siirtymisistä tutkintojen välillä. Kun tuo selvitys pian julkaistaan, niin katsokaapa miten asuntolatoiminta vaikuttaa opintojen keskeyttämiseen.
On ihan ymmärrettävää, että valtakunnallisesti merkittävät järjestöt voivat saada aloitteelleen paljon julkisuutta. Erityisesti silloin, kun järjestöjen luottamusjohdossa on oppositiopuolueiden vaikutusvaltaisia päättäjiä, aloitteet nousevat julkisuuteen ja synnyttävät painetta hallitusvastuussa olevissa puolueissa ja niiden johtavissa poliitikoissa. Onkin käsittämätöntä, että valtion koneistoa pyörittävät poliittiset johtajat käynnistävät hätäratkaisuina erilaisia selvityksiä ja pistävät pystyyn työryhmiä. Pitäisihän heidän tietää, että tässä maassa on harjoitettu hanketoimintaa niin kauan, että ruuti ja pyörä on keksitty moneen kertaan. Ei ole ongelmaa, johon ei olisi ratkaisua keksitty.
On surullista, että poliittiset päättäjät, osin myös ministeriöiden ja laitosten johtavat virkamiehet tukeutuvat rakenteisiin ja turvaavat oman asemansa asettamalla selvityshenkilöitä ja työryhmiä, joihin valitaan edunvalvontaan erikoistuneita toimijoita, ei ongelmia ratkovia käytännön toimijoita.
Siitä lähtien kun olen hyvinvointihääräämistä tehnyt, olen seurannut erinomaisia hankkeita, joissa on saavutettu todella hyviä tuloksia. Olen oppinut tuntemaan tekijöitä, jotka saavat aikaan. Kun lasketaan hankkeisiin käytetty raha, niin yksin Arjen arkin hyvien käytäntöjen menetelmäpankin pääoma on vähintään 100 miljoonaa euroa. Sen lisäksi mitä on dokumentoitu, on tekijöillä paljon hiljaista tietoa. Eikä Arjen arkki ole ainoa hyvien käytäntöjen taltiointipaikka. OPH:n hyvät käytännöt, Nyyti ry:n lunttaamo ja Turun sivistyspalvelujen ylläpitämä koulutustakuu.fi ovat myös erinomaisia alustoja. Valitettavan vähän nämä alustat vain tavoittavat päättäjiä.
Uskallan väittää, että minulla on takataskussa tusinan verran valmiita ratkaisuja opetusministeriä askarruttaviin kysymyksiin syrjäytymisen ongelmista, joihin voidaan vaikuttaa ammattillisen koulutuksen keinoin. Niiden toteuttamiseen ei tarvita pönöttäviä toimikuntia vaan toimintamallien kehittäneiden ihmisten työpanosta valtakunnalliseen levittämiseen. Ei tarvitse kuin valita hyvät käytännöt ja ryhtyä niitä levittämään. Tämänkaltainen toiminta vain ei tunnu sopivan Suomeen. Kun Ruotsissa diskuteerataan, niin täällä perustetaan työryhmä ja laaditaan mietintö. Mietintöjen ja toiminnan tekijät ovat ihan eri porukkaa - siksi ruohonjuuritason hyvät käytännöt eivät tavoita päättäjiä ja leviä vallitseviksi käytännöiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti