Miksi ruohonjuuritason ratkaisut eivät tavoita päättäjiä?

Jälleen kerran on julkaistu selvitys. Tällä kerralla toisen asteen koulutuksen kustannuksia koskeva selvitys. Luin selvityksen läpi ja tkoin sen tarkoitushakuiseksi. Lukiolaisten tekniset kustannukset on selvitetty tarkasti ja läppärin hinta 600 euroa toistui kovin usein. Tämä kertoo siitä, että meillä on varsin tiheä lukioverkosto ja lukio-opinnot voidaan suorittaa kotoa käsin suuressa osassa Suomea. Harrastus- tai muihin erikoislukiohin suuntaavat ne joilla on siihen riittävä varallisuus ja/tai tietoa, taitoa ja voimavaraoja erilaisten tukien hakemiseen.

Selvityksen mukaan lukiolaisista ja lukiolaisten perheistä vain 6 %:lla on merkittäviä ja 29% :lla jonkin verran taloudellisia vaikeuksia. Kohtuullisiksi kustannukset koki 65% opiskelijoista tai perheistä. Tilanne olisi todennäköisesti erilainen, mikäli lukioverkko olisi yhtä harva kuin ammatillisten oppilaitosten verkosto. Niinpä en tämän enempää tarkastele lukioiden kustannuksia, vaan syvennyn ammatillisen koulutuksen tilanteeseen ja esitän otsikon kysymykseen vastauksen.

Ammatillisen koulutuksen opiskelijat muodostavat pienoisyhteiskunnan, sillä opiskelijat siirtyvät perusopetuksesta todella kilpailluille opiskelijapaikoille yli 9 keskiarvolla ja toisena äärilaitana koulutus toimii kuntoutuspaikkojen korvikkeena. Opiskelijoina on nuoria ensimmäistä tutkintoaan suorittavia ja aikuisikäisiä täydennyskouluttautujia ja alan vaihtajia. Ammatillisten oppilaitosten valtakunnallinen verkko on sen verran harva ja julkisen liikenteen tarjonta niin heikkoa, että merkittävä määrä opiskelijoita joutuu muuttamaan kotipaikkakunnalta opiskelupaikkakunnalle. Teknisten välineiden lisäksi opiskelun kustannustekijöiksi nousevat merkittävät asumiskustannukset opiskelupaikkakunnalla. Niiden selvittäminen erityisesti eri puolilla Suomea on haasteellista. Tämän johdosta on ymmärrettävää, että hyvin lyhyessä ajassa tehty ammatillisen koulutuksen osuus arvioinnissa jää pintaraapaisuksi. Selvitys perustuu laajoihin kyselytutkimuksiin, joita ei ole ehditty vertailla erilaisiin tutkimuslaitosten väestötilastoihin. Selvitys sisältääkin enemmän arvauksia ja kysymyksiä kuin faktaa ja vastauksia.

Onkin helppo kysyä kyselyn tilanneilta päättäjiltä, onko luettu ammatillisen koulutuksen asuntolaselvityksiä, joissa on esitetty selvitettäväksi asumiskustannusten ja asuntolatoiminnan vaikutusta nuorten kiinnittymisessä yhteiskuntaan? Onko luettu läpäisyn tehostamisohjelman määrälliset ja laadulliset raportit ja tutkija Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen hirstoriikki? Jos olisi luettu, olisi kysymysten asettelu ollut toisenlainen.

Nyt julkaistussa selvityksessä viitataan syksyllä tehtyyn ja valmistumassa olevaan läpäisyn määrälliseen selvitykseen, jonka mukaan opintojen keskeyttäminen on edelliseen selvitykseen verrattuna kasvanut. Minun arvaukseni on, että tulos on isolta osin seurausta parantuneesta ohjauksesta ja sen myötä opiskelijoiden siirtymisistä tutkintojen välillä. Kun tuo selvitys pian julkaistaan, niin katsokaapa miten asuntolatoiminta vaikuttaa opintojen keskeyttämiseen.

On ihan ymmärrettävää, että valtakunnallisesti merkittävät järjestöt voivat saada aloitteelleen paljon julkisuutta. Erityisesti silloin, kun järjestöjen luottamusjohdossa on oppositiopuolueiden vaikutusvaltaisia päättäjiä, aloitteet nousevat julkisuuteen ja synnyttävät painetta hallitusvastuussa olevissa puolueissa ja niiden johtavissa poliitikoissa. Onkin käsittämätöntä, että valtion koneistoa pyörittävät poliittiset johtajat käynnistävät hätäratkaisuina erilaisia selvityksiä ja pistävät pystyyn työryhmiä. Pitäisihän heidän tietää, että tässä maassa on harjoitettu hanketoimintaa niin kauan, että ruuti ja pyörä on keksitty moneen kertaan. Ei ole ongelmaa, johon ei olisi ratkaisua keksitty.

On surullista, että poliittiset päättäjät, osin myös ministeriöiden ja laitosten johtavat virkamiehet tukeutuvat rakenteisiin ja turvaavat oman asemansa asettamalla selvityshenkilöitä ja työryhmiä, joihin valitaan edunvalvontaan erikoistuneita toimijoita, ei ongelmia ratkovia käytännön toimijoita.

Siitä lähtien kun olen hyvinvointihääräämistä tehnyt, olen seurannut erinomaisia hankkeita, joissa on saavutettu todella hyviä tuloksia. Olen oppinut tuntemaan tekijöitä, jotka saavat aikaan. Kun lasketaan hankkeisiin käytetty raha, niin yksin Arjen arkin hyvien käytäntöjen menetelmäpankin pääoma on vähintään 100 miljoonaa euroa. Sen lisäksi mitä on dokumentoitu, on tekijöillä paljon hiljaista tietoa. Eikä Arjen arkki ole ainoa hyvien käytäntöjen taltiointipaikka. OPH:n hyvät käytännöt, Nyyti ry:n lunttaamo ja Turun sivistyspalvelujen ylläpitämä koulutustakuu.fi ovat myös erinomaisia alustoja. Valitettavan vähän nämä alustat vain tavoittavat päättäjiä.

Uskallan väittää, että minulla on takataskussa tusinan verran valmiita ratkaisuja opetusministeriä askarruttaviin kysymyksiin syrjäytymisen ongelmista, joihin voidaan vaikuttaa ammattillisen koulutuksen keinoin. Niiden toteuttamiseen ei tarvita pönöttäviä toimikuntia vaan toimintamallien kehittäneiden ihmisten työpanosta valtakunnalliseen levittämiseen. Ei tarvitse kuin valita hyvät käytännöt ja ryhtyä niitä levittämään. Tämänkaltainen toiminta vain ei tunnu sopivan Suomeen. Kun Ruotsissa diskuteerataan, niin täällä perustetaan työryhmä ja laaditaan mietintö. Mietintöjen ja toiminnan tekijät ovat ihan eri porukkaa - siksi ruohonjuuritason hyvät käytännöt eivät tavoita päättäjiä ja leviä vallitseviksi käytännöiksi.

Oppilaitosten ja työelämän yhteistyö

Olen ottantu askelen uuteen maailmaan. Vierailin viime viikolla HOK-Elannon pääkonttorissa keskustelemassa oppilaitosten ja työpaikkojen yhteistyöstä, työpaikoista oppimisympäristöinä ja työelämän yhteiskuntavastuusta nuorten työuralle kiinnittymisen tukemisessa.

Käymäni keskustelu oli erinomainen oppitunti työelämän raadollisuudesta, talouden kovien arvojen korostumisesta ja erityisesti mittareista, joita tulosten arvioinnissa käytetään. Keskustelu oli myös erinomainen tilannepäivitys näkemyksiin, joiden mukaan opiskelijat lähetetään työpaikoille ja vastuu opetuksesta siirtyy työpaikkojen henkilöstölle. Minulle tehtiin erittäin selväksi, että opiskelijoita voidaan kyllä ottaa huomattavasti enemmän työpaikoille, mutta sen tulee tapahtua työpaikkojen ja oppilaitosten tiivistyvän yhteistyön ja huolellisen suunnittelun kautta. Opiskelijoiden määrän lisääminen edellyttää myös opettajien lisääntyvää läsnäoloa työpaikoilla ja aktiivista vuorovaikutusta työpaikkaohjaajien kanssa. Opiskelijoiden määrän lisääntyminen erityisesti palvelualoilla nähdään myös rekrytoinnin tehostamisen mahdollisuutena, kun entistä laajemmasta opiskelijamäärästä voidaan koulutussopimuskokemusten perusteella tehdä suoria rekrytointeja.

SOK:n käynnistämä Nuori mieli työssä -ohjelma onkin minulle varsin mielenkiintoinen mahdollisuus päästä mukaan kehittämään ammatillisen koulutuksen keskeistä tavoitetta; opiskelijoiden kiinnittymistä työuralle. Erityisen tärkeää on saada onnistuneita työelämäkokemuksia nuorille. Nuori Mieli Työssä -ohjelmassa  nuorilla tarkoitetaan alle 25-vuotiaita. Ohjelmassa kehitetään esimiesten, työpaikkaohjaajien ja opettajien perehdyttämis- ja ohjausosaamista. Keskeisin haaste tulee työelämän puolelta; mikäli perehdyttämiseen ja ohjaukseen tarvitaan enemmän aikaa kuin nyt on varattu, se pitää osoittaa taloudellisesti kannattavana. Tähän päästään kehittämällä nykyraameissa perehdyttämisen ja ohjaamisen laatua ja osoittamalla sen merkitys työnantajalle. Sen jälkeen voidaan tulokselliseen työskentelyyn lisätä ajallista määrää.

Oma uskoni työelämäluotsaukseen työmenetelmänä on vahva. Sen johdosta onkin erinomainen asia, että sitä voidaan lähteä kehittämään kokeilukulttuurina oppilaitoksen ja työelämän yhteistyönä. Samalla tavalla kuin opiskelijat oppivat työelämässä, opitaan myös perehdyttäminen ja työpaikkaohjaus työpaikalla ohjaamisen kautta. Koska kyseessä on ensisijaisesti vuorovaikutukseen perustuva työmenetelmä, siihen valmennetaan vuorovaikutuksella.

Alkaneen vuoden aikana oppilaitosvierailut jatkuvat edelleen Hyvinvoiva amis -työpajojen merkeissä. Vuoden aikana vierailukohteiden painopisteen on tarkoitus siirtyä työpaikoille suuntautuviin vierailuihin, joissa yhdessä opettajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden kanssa kehitetään työpaikalla tapahtuvaa oppimista.

Vuosien varrella lisääntynyt kiinnostukseni holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvaan ohjaamiseen ja nuorten työurille kiinnittymistä edistävien perehdytysmallien kehittämiseen ovat vieneet minut polulle, joka ei ole enää SAKU ry:n perustoimintaa. Ei se ole kovin kaukana siltä, mutta sen verran tunnen kulkevani metsän puolella, että on parempi jatkaa matkaa omaa polkua tallaten. Uria kulkien olet urien vanki, vapaa vain on umpihanki.

Jään pois SAKU ry:n toimiston vahvuudesta maalis-huhtikuun vaihteessa. Tämän jälkeen jatkan hyvinvointia edistävien oppimisympäristöjen ja oppilaitosten ja työelämän yhteistyön kehittäjänä. Minulla ei ole tässä vaihessa tietoa minkä organiaation tai verkoston alla työni jatkuu, kuka palkan maksaa ja mitä työ tarkalleen ottaen sisältää. Hallinnon asiat selviävät aikanaan. Tällä hetkellä olen avoin työtarjouksille, jotka mahdollistavat minulle tärkeän asian äärellä työskentelyn.

Kiitos kaikille, joiden kanssa kanssa olen viimeiset yhdeksän vuotta saanut SAKU ry:n verkostokoordinaattorina tehdä yhteistyötä. Olen oppinut Teiltä paljon ja tiedän voivani oppia paljon lisää.

Vaikka minä lähden SAKUsta ei SAKU lähde minusta. Hyvinvointihäärääminen ammatillisen koulutuksen kentällä jatkuu.

Tutkimukset ja selvitykset kehittämistyön voimavaraksi

Vuosi vaihtui ja ammatillisen koulutuksen kentällä siirryttiin uuden lain 531/2017 aikaan. Ensimmäinen viikko menikin asuntolaohjauksen ja opiskeluhuollon käsikirjoja päivittäessä. Ihan valmista ei tullut, vaan päivitystyö jatkuu vielä jokusen viikon. Käsikirjat odottavat mm. Opetushallituksen määräysten valmistumista.

Kun kirjoitin asuntolaohjauksen käsikirjan päivitystä, mieleeni nousi kysymys siitä, mihin ja miten OKM:n ja OPH:n selvityksiä käytetään. Asia on ollut mielessäni jo 2011 - 2015 toteutun läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana määrällisten ja laadullisten raporttien tuloksia tarkastellessani.

Ohjelman aikana läpäisy ja läpäisyn seuranta -termit otettiin käyttöön ja asiaa pidettiin tärkeänä. Läpäisyasteen parantamiseksi kehitettiin lukuisia erilaisia hyviä käytäntöjä. Kuitenkaan eroamisten, keskeyttämisten ja siirtymisten valtakunnallista dokumentointia yhtenenäistäviä määrityksiä ei  Läpäisyn tehostamisen ohjelman aikana kyetty luomaan. Eli hyvien käytäntöjen vaikuttavuuden mittaamiseksi ei vielä tänäkään päivänä ole sellaista yhtenäistä luotettavaa mittaristoa, jolla toisen asteen ammatillisen koulutuksen läpäisyä voisi luotettavasti seurata.

Läpäisyn tehostamisen ohjelmaan sisältyi valtakunnallinen asuntolatoiminnan kehittämishanke, jonka tavoitteet perustuivat juuri ohjelman alla tehtyyn valtakunnalliseen selvitykseen ammatillisen koulutuksen asuntolatoiminnasta. Selvityksessä esiin nousseita epäkohtia ja kysymyksiä lähdettiin hankkeen avulla ratkaisemaan. Hankkeessa satiinkin aikaan valtakunnalllista yhtenäisyyttä asuntolaohjauksen käytäntöihin, asuntolaohjaajan -nimike yleistyi ja ohjaajien koulutus ja ammatillinen verkostoituminen tiivistyi. Ohjatun asuntolatoiminnan todettiin edistävän merkittävästi koulutuksen läpäisyä. Fiilistä asumiseen -hanke oli yksi Läpäisyn tehostamisen ohjelman helmiä. Hankkeen onnistumisen keskeinen tekijä oli valtakunnallinen laadullinen selvitys, joka ohjasi kehittämistyötä.

Asuntolatoiminta kehittyi, mutta asuntoloiden asema lainsäädännössä ei parantunut asuntolaselvitysten 2012 ja 2015 eikä Fiilistä asumiseen hankkeen hyvien tulosten johdosta. Tarvittiin kohdennettu heräte, joka saatiin oppilas- ja opiskelijahuoltolain toimeenpanokoulutuksesta. Yhdessä alueellisessa koulutustilaisuudessa yhden asuntolaohjaajan  esittämien kysymysten vastauksena juristit totesivat, että koulurauha- ja opiskeluhuollon lait eivät koske asuntoloita. Asuntoloita koskeva lainsäädännön epäselvyys avautui päättäjille ja asiassa tehtiin erillinen selvitys osana Fiilistä asumiseen -hankkeen viimeistä vaihetta. Tuon erillisselvityksen seurauksena asuntolatoiminta on kirjattu uuteen lakiin ammatillisesta koulutuksesta huomattavasti laajemmin ja tarkemmin kuin aikaisempaan lakiin. 

Opetushallitus teetti Fiilistä asumiseen -hankkeen vaikuttavuusasrviointina ja vuoden 2012 selvityksen seurantana selvityksen ammatillisen koulutuksen asuntoloista vuonna 2015. Seurantaselvitys osoittaa Fiilistä asumiseen -hankkeen tulosten edistäneen asuntolatoimintaa merkittävästi ja asuntolatoiminnan puolestaan vaikuttavan merkittävästi opintojen läpäisyyn.

Vuoden 2015 asuntolatoiminnan selvityksen ensimmäisenä kehittämisehdotuksena esitetään asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden selvittämistä. Asuntolatoimintaa ei pidä nähdä ainoastaan koulutuksen järjestäjän toimintana, vaan yhteiskunnan tarjoamana opiskelun ja yhteiskuntaan kiinnittymisen tukena nuorille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille. Selvityksen mukaan hyvällä asuntolatoiminnalla on positiivisia vaikutuksia. Tarkempia selvityksiä ehkä tarvittaisiin, ja lisäksi olisi hyvä selvittää, voitaisiinko hyvin järjestetyn opiskelija-asumisen avulla vähentää sosiaalitukien määrää nuorten aikuisten asumisessa, koulumatkatuissa tai muissa Kelan kautta maksettavissa tuissa.

Mikäli kirjaus jää vain yleisen tason raporttiin, se ei johda mihinkään. Asian etenemiseksi selvitykselle tarvitaan joko selkeä kehittämishanke tai muulla tavoin tapahtuva yhteiskunnan päättäjien herättely. Asia ei ole yksin OKM:n hallinnonalan asia. Vetoankin asuntola-asiassa niihin tahoihin, jotka vaativat maksutonta koulutusta toiselle asteelle. Ymmärrän, että lukiokirjojen ja ammattiopinnoissa tarvittavien työvälineiden hinnat ovat korkeita, mutta verrattaessa niitä opiskelupaikkakunnalle muuttamisesta aiheutuviin kokonaiskustannuksiin, puhutaan eri mittaluokan summista ja vaikutuksista opiskelijan arkeen. Kun tarkastellaan mikä merkitys opiskelija-asuntoloilla on koulutuksen menestykselliseen läpäisyyn ja millainen mahdollisuus niillä olisi vaikuttaa koulutusmahdollisuuksien eriarvoisuuden kaventaminseen, niin puhutaan sekä taloudellisesti että inhimillisesti eri mittaluokan ratkaisuista. Kyseessä on investointi, jolla voidaan merkittävästi vähentää sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan tuki- ja hoitokustannuksia pidemmällä tähtäimellä.

Tutkimukset ja selvitykset ovat tärkeitä, erityisesti laadulliset. Niiden tehtävä on osoittaa  kehittämistoimien tarpeet ja mitata toteutettujen kehittämistoimien vaikutuksia ja vaikuttavuutta. 

Tämä on välintilinpäätöksessäni lupaamani ensimmäinen erikoistumisen askel. Aion ajaa asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen selvittämisen esitystä niin monelle taholle, että selvitys saadaan aikaiseksi. Jos jään odottamaan, että se asuntolatoiminnan kohta 3v vanhan selvityksen sivuilta itsekseen pulpahtaa esiin, niin siinähän se aika sitten menee odotellessa.

Kirjoittamaani viitaten selvitykset yksin eivät riitä. Ongelmat eivät poistu ongelmista puhumalla, vaan etsimällä ratkaisuja, puhumalla ne tarpeiksi ja tekemällä tarvittavat teot. Eli asuntolatoiminnassa riittänee tekemistä selvityksen valmistuttuakin.