Paljon on vettä virrannut Kannonkoskessa sitten edellisen blogipäivityksen. Elämä on ollut hyvinkin leppoista, eikä blogin ylläpitämiselle ole ollut sellaista punaista lankaa, joka olisi säännölliseen asioihin kantaa ottamisena tuntunut johdonmukaiselta, saati merkitykselliseltä. Tilanne on nyt syksyllä 2022 muuttunut.
Noin vuoden kestänyt projekti Poken asuntolaohjaajana oli kokemisen arvoinen vuosi. Asuntolaelämä sinänsä ei yllättänyt, niin pitkään olen asuntolatoiminnassa ollut mukana. Kun tuohon vuoteen liittyi asuntolan peruskorjaus, se teki työtehtävästä 2-jakoisen. Laadukas asuntola-arjen toteuttaminen remontin keskellä oli prioriteetti 1. Rinnalla kuljetin opiskelijoiden edunvalvojan roolia, jotta asuntolan remontissa huomioidaan opiskelijoiden hyvän asumisen tarpeet ja hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet.
Haasteena oli, etten ollut mukana remontin suunnitteluvaiheessa, vaan hyppäsin mukaan projektiin sen käynnistyessä. Arvostan suuresti Poken johtoa siitä, että sain merkittävästi vaikuttaa asioihin remontin aikana. Vuodessa opin todella paljon uusia asioita, kun työ oli jatkuvaa vuorovaikutusta opiskelijoiden, oppilaitoksen henkilöstön ja rakennusurakkaan osallistuneiden urakoitsijoiden työnjohdon sekä työmiesten ja -naisten kanssa. Toivon, että sain aikaan myös opetushenkilöstössä uutta näkökulmaa asuntolatoimintaan ja rohkeutta vuorovaikutukseen, vaikka opettajien ja asuntolaohjaajan työajat ovatkin erilaiset.
Reilu vuoden työkokeilu oli minulle tuon remonttilisän johdosta yksi intensiivisimmistä työvuosistani pitkään aikaan, mitataanpa sitä työtunteina tai minulle arvokkaana uusien opittujen asioiden pääomana. Pokelle kokeilu maksoi reilun 2 miljoonaa euroa. Kun katson työuraani taaksepäin, niin olihan se euroissa mitaten suurin yksittäinen hanke, missä olen ollut mukana.
Remontin valmistumisen myötä olisi toisaalta ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa jäädä työskentelemään uudistuneessa asuntolassa ja jatkaa uuden toimintakulttuurin luomista. Uudet haasteet 90-luvun alun työympäristössä kuitenkin vetosivat voimakkaammin. Oli hieno tunne jättää asuntola nuoren, työhön hyvin motivoituneen ohjaajan käsiin ja hypätä itse uusiin haasteisiin.
Helmikuun alusta alkaen olen siis työskennellyt Nuorisokeskus Piispalassa digitaalisten palveluiden ja virtuaalisten toimintaympäristöjen kehittäjänä. Hankkeen käynnistämis- ja kehittämisvaiheessa työskentely on ollut hyvin Piispala-keskeistä, enkä sen johdosta ole intoutunut blogin ylläpitämiseen. Oma motivaationi blogien kirjoittamiseen on pohtia ja vaikuttaa asioihin vähintään kunta- ja maakuntatasolla ja ottaa kantaa nuorisotyön sektorilla myös valtakunnallisesti.
Hankkeessa on edetty vaiheeseen, että digitaalisia palveluja ja virtuaaliympäristöjä otetaan käyttöön Piispalan arjessa, Pohjoisen Keski-Suomen kuntien nuorisotyössä sekä kansallisessa että kansainvälisessä yhteistyössä pelikasvatuksen keinoin, yhteistyössä Poken kanssa. Ennen korona-aikaa päätään nostanut uusi yhteisöllisyyden aika on jälleen nousemassa koronatuhkasta lisääntyvinä live-tapahtumina, joita uudessa normaalissa järjestetään entistä useammin myös hybriditapahtumina. Minusta oleellista on, ettemme haikaile entistä, vaan hyväksymme uuden normaalin.
Nuorisokeskus Piispalan digipalveluiden ja virtuaaliympäristöjen kehittämisen hankkeessa kehitetään myös työelämäkumppanuutta ammatillisen koulutuksen kentällä. Piispalassa koulutussopimuksella opiskelevien opiskelijoiden ohjauksessa tukeudutaan TTL:n "Askeleet ammattilaiseksi" -työelämävalmennuksen malliin.
Koska Piispala on kansainvälinen nuorisokeskus, niin se näkökulma on tärkeä myös omassa työssäni. Siitä seuraavassa artikkelissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti