perjantai 28. lokakuuta 2022

Kansainväliset vieraat peilinä

Tammi- helmikuun vaihteessa käynnistynyt hanke on vienyt minut digitaalisten palvelujen äärelle ja virtuaalisiin toimintaympäristöihin. Nuorisokeskus Piispalassa niiden hyödyntäminen ovat sekä nuorisotyön että matkailun tulevaisuuden keskeisiä elementtejä. Yllättäen hanke johti minut myös kansainvälisiin vuorovaikutustilanteisiin. Kielet ja kansainvälisyys eivät todellakaan ole vahvuusaluettani, päinvastoin olen niiden kanssa hyvinkin kaukana epämukaavuusalueella. Epämukavuusalueella työskentely haittasi kuitenkin hyvin vähän, kun työn sisältö oli kiinnostavaa eikä tarvinnut yksin selvitä kaikesta. Pidän Piispalan työyhteisöä välittävänä organisaationa ja koitan itsekin omalta osaltani sitä vahvistaa.

Kesäkuussa yhteistyö Poken digilabin kanssa toi Piispalaan vieraaksi Monica ja Namya Joshin Intiasta.  15-vuotias Namya on Mine Craft -spesialisti ja hän johdollaan käynnistettiin Piispalan oman Mine Craft -maailman rakentaminen. Kahdessa viikossa syntyikin melko mittava pelimaailma. Nuoren neidin työskentelyyn liittyi tietenkin Piispalan alueeseen, tiloihin ja aktiviteetteihin  tutustumista, jotta ne voitiin mallintaa peliin. Tiiviiden Mine Craft -työpäivien oheen tarjoiltiinkin vieraille kaikki heitä vähänkään kiinnostaneet aktiviteetit. 

Erityisen mielenkiintoista oli vierailuun liittynyt Poken kanssa yhteistyössä järjestetty Future Skills Conference, jossa Namyan äiti Monica Joshi esitteli miten Intian kouluissa ja oppilaitoksissa on hyödynnetty 3D-tekniikkaa ja lisättyä todellisuutta. Viikkoa myöhemmin YLE uutisoi, kuinka Suomalainen teknologiayritys on valloittanut 3D-markkinat Intiassa. No me Piispalassa tunnemme nyt sekä vientituotteen että sen käyttötapoja. 
https://www.youtube.com/watch?v=PLcOlV9lw8U&t=5s

Jos Piispalan Mine Craft -maailma kiinnostaa, niin siitäkin löytyy video:
https://www.youtube.com/watch?v=pcyzC0SDfts

Omaan ympäristöön sokeutuu helposti, mutta vieraat avaavat aina silmiä, osoittamalla miten hienossa ympäristössä saan työskennellä. Miten ulkomaalainen vieras kokee Piispalan, sen näytti Namya Joshi kolmiosaisella vlogilla:

Osa 1:
I Did Something I Had Never Done Before At This Place Piispala, Finland

Osa 2:
A Week Full Of Adventures

Osa 3:
A Zigzag Way Back Home

Seuraava kansainvälinen steppi on tammi-helmikuun vaihteessa Erasmus+ -rahoituksella Piispalassa järjestettävä kansainvälinen seminaaari, jonka teemana on "ratkaisuja nuorten aktiivisempaan kansalaisuuteen digitaalisten innovaatioiden kautta".  Teemaa käsitellään EU-alueen eri maista saapuvien nuorisotyöntekijäiden kanssa niin tutkimusten kuin käytäntöjen näkökulmasta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti