Yhteisön liima on luottamus - luottamus syntyy kohtaamisista

Ammatillinen koulutus elää suuren muutoksen aikaa. On elänyt sitä jo niin pitkään, että jonkin asian pysyminen muuttumattomana olisi uutinen. Muutos on siis arkea ammatillisessa koulutuksessa, mutta jatkuvasti kiihtyvässä muutoksessa vauhti helposti sokaisee eikä enää nähdä metsää puilta. Kiireestä on tullut olemassaolon ja merkityksellisyyden peruste, työelämässä olevien arjen olotila. Kuitenkin on yleisesti tunnettua, että kiireessä virheiden määrä kasvaa ja jatkuva korkea stressitaso uuvuttaa ihmisen nopeasti. Kiireellä on myös aitoja kohtaamisia ja siten yhteisöjen sisäistä luottamusta vähentävä vaikutus. Erityisesti nyt, suuren muutoksen ajassa, pitäisi kiire poistaa puheesta ja käyttää aikaa pysähtymiseen ja kohtaamiseen.

Ammatillisen koulutuksen reformin on arvioitu olevan suurin koulutusjärjestelmän muutos sitten peruskoulun käynnistämisen. Sitä arviota en kyseenalaista, mutta ammatillisen koulutuksen jatkuvaan muutokseen tottuneelle henkilöstölle se on käytännössä yksi muutosprosessi ennen seuraavaa. Ennakoinkin, että työelämän jatkuva muutos ja tietotekniikan kehitys tuovat lisää uusia tuulia ammatilliseen koulutukseen ennenkuin reformin vaatimat asiat on ehditty arjen toimintaan juurruttamaan. Jos jatkuvan muutoksen pyörteissä kiire on vallitseva tila, tapahtuu paljon kehittämistä, mutta luopuminen unohtuu ja kuorma kasvaa. Pysähtyminen uusien asioiden juurrutamiseksi ja sen myötä tarpeettomiksi käyneistä toimista luopumiseksi ylläpitää työhyvinvointia muutoksessa.

Uuden lainsäädännön valmistelun aikana tapahtuneet talouden leikkaukset ja uuden lain mukanaan tuoma epävarmuus koulutuksen järjestäjien talouden tulevaisuudesta ovat vieneet ylimmän johdon huomion talouden haasteiden äärelle ja operatiivinen johtaminen on jäänyt vähemmälle. Oman käytännön havintoni vahvistaa Antti Maunu, joka kirjoittaa Yhteisöjen aika -julkaisussa koulutuksen järjestäjien ylimmän johdon ja opettajien etääntyneen toisistaan. Johdon koetaan olevan niin kiireinen, ettei heillä ole aikaa opettajille. Moni opettaja kokeekin ammatillista yksinäisyyttä ja näköalattomuutta samalla tavalla kuin opiskelijat, jotka jäävät omassa ryhmässään ilman tukea ja huomiota. Kohtaamisten puuttuminen lisää epävarmuutta ja murentaa luottamusta.

Muutosjohtamisessa tuleekin ottaa koko yhteisö mukaan muutokseen. Ammatillisen koulutuksen osalta tämä tarkoittaa sekä opetus- ja ohjaushenkilöstöä että opiskelijoita. Työelämäkumppaneitakaan ei pidä unohtaa, mutta tässä kirjoituksessa haluan keskittyä oppilaitosyhteisön kehittämiseen ja nostaa jälleen esiin hyväksi havaitun muutosjohtamisen Perhosvaikutusmallin, jonka kuvaus löytyy Arjen arkin menetelmäpankista.

Reformin toimeenpanoon liittyy monia hallinnon asioita, uusia termejä ja muuttuneita käytäntöjä. Suomessa on perinteisesti totuttu normien osalta ylhäältä tuleviin toimintaohjeisiin, joita arvostellaan, mutta noudatetaan. Nyt opetus- ja kulttuuriministeriö on määritellyt varsin laajat raamit, joiden sisällä koulutuksen järjestäjällä on runsaasti omaa päätösvaltaa koulutuksen käytännön toteuttamiselle. Uusi tilanne herättää paljon kysymyksiä, joihin ei ole valmiita vastauksia, vaan ratkaisut on pohdittava ja tehtävä itse. Valta tuo myös vastuuta. Tämän johdosta onkin syntynyt erilaisia sosiaalisessa mediassa toimivia vertaisryhmiä, joissa kysymyksiin etsitään yhteisiä ratkaisuja verkostoja hyödyntämällä. Verkostot ovatkin äärimmäisen tärkeitä tiedon ja kokemusten jakamisessa. Ne ovat myös pysyvämpiä, kuin organisaatiot.

Keskeistä reformin toimeenpanossa on avoimuus. Uusi laki on ollut voimassa vuoden alusta ja se määrittelee joitakin asioita, mutta moni asia on vielä kokonaan tai osittain avoinna. Lakiin liittyy monia siirtymäsäännöksiä ja edelleen valmistelussa olevia asetuksia. Muutosjohtamisessa on tärkeä tiedottaa tehdystiä päätöksistä ja uskaltaa avoimesti kertoa myös niistä asioista, joihin ei vielä ole vastauksia.

Tämän päivän työelämä, mukaanlukien ammatillinen koulutus, on niin kompleksista, ettei sitä voi kukaan yksin hallita. Kannustankin johtajia ja esimiehiä etsimään ratkaisuja jalkautumalla avoimien kysymysten kanssa oman henkilöstön keskuuteen. Tarkasteltaessa opetushallinnon tilastopalvelu Vipusen avulla ammatillisen koulutuksen järjestäjien opetushenkilöstön pätevyyttä ja ikärakennetta, voidaan todeta opetushenkilöstön olevan pätevää ja elämänkokemusta omaavaa porukkaa. Niinpä pitäisi olla luonnollista, että reformiin toimeenpanossa uusia toimintatapoja suunnittelevat ja niistä sopivat juuri opettajat ja ohjaajat, sillä he ovat oman työnsä asiantuntijoita. Yhtä tärkeää on avata reformi ja sen tuomat muutostarpeet myös opiskelijoille. Olen monissa opiskelijakohtaamisissa havainnut, että he tietävät varsin hyvin, kuinka heitä tulisi opettaa ja miten oppimisympäristöjä voidaan kehittää yhdessä. Opetus- ja ohjaushenkilöstöä sekä opiskelijoita kannustan myös omatoimiseen vastuunottoon ja opetuksen toteutukseen liittyvien esitysten tekemiseen, vaikka niitä ei olisi erikseen pyydettykään.

Jokainen oppilaitosyhteisössä voi omalla toiminnallaan vaikuttaa hyvään opiskelu- ja työilmapiiriin. Kiireen ihannoimisen sijaan tavoitteeksi tulee ottaa kohtaamisten toteuttaminen. Uskalla pysähtyä joka päivä kohtaamaan opiskelijoita, kolleegoja ja esimiehiä. Kohtaamiset lisäävät luottamusta ja se puolestaan lisää lähestymisen, kysymysten ja ratkaisujen esittämisen kynnystä. Kohtaamalla edistät vuorovaikutteisen ja dialogisen yhteisön toimintakulttuuria.

Neljä hyvän johtajan teesiä, jotka itse asiassa sopivat kaikille koulutusalalla työskenteleville:

1. Kuuntele aktiivisesti; pysähdy, osoita myös kehon kielellä olevasi läsnä
   
2. Mahdollista yrityksen ja erehdyksen ilmapiiri; kannusta uusien ratkaisujen kokeilemiseen
   
3. Anna aikaa muutokselle (oppimiselle); määrittele ja muotoile vaikeita asioita uudelleen sitä mukaa kun ymmärrys niistä lisääntyy
   
4. Työskentele yhteistyössä; uskalla laittaa persoonasi peliin oman tiimin, esimiesten ja opiskelijoiden kohtaamisissa. Hyödynnä oman organisaatiosi lisäksi vertaisverkostoja.