C-kasetti, puhelinkioski, lerppu ja korppu, NMT-puhelin. Arvelen blogini lukijoiden olevan sitä ikäluokkaa, että sanat herättävät nostalgisia muistoja. Erään opiskelijan pohtiessa ääneen opettajaikäpolven ankeaa nuoruutta, kun ei ollut kännyköitä, tabletteja, YouTubea, Spotifya, Instagrammia - ei edes internettiä, laukaisi paikalla ollut opettaja nasevasti; "ei ollut valmiina, joten meidän sukupolven oli ne kaikki keksittävä" ;-).
Digitalisaatio onkin edennyt huimaa tahtia niin hyvässä kuin pahassa. Se on myös synnyttänyt sukupolvien välille kuiluja monessa eri asiassa, yhtenä niistä yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus. Koska kehitys myös jatkuu ja nopeutuu entisestään, on hyvä välillä pysähtyä tarkastelemaan mitä itse ymmärrämme yhteisöllisyydellä ja miten eri ikäiset, erilaisissa kasvuympäristöissä kasvaneet ja erilaisista kulttuureista Suomeen saapuneet ihmiset kokevat yhteisöllisyyden ja miten suhtaudumme digitalisaation tuomiin uusiin vuorovaikutuksen muotoihin.
Nuorimmat ammatillisen koulutuksen opiskelijat ovat eläneet koko elämänsä internetin ja sosiaalisen median ajassa. Heille on luonnollista kommunikoida Facebookissa, Instagramissa, Mesessä, WhatsAppissa jne. Heille puhelin on väline kuulua erilaisiin yhteisöihin. Internet ja sosiaalinen media on myös kaiken tarvitavan tiedon lähde - kvg. Somen varjopuolena tiedetään sen käyttämisen yleisyys kiusaamisen välineenä jättämällä henkilö some-ryhmien ulkopuolelle tai levittämällä noloja kuvia tai tietoja nopeasti laajalle leviäviä kanavia käyttäen.
Minä tunnistan ja tunnustan itsessäni paljon konservatiivisia piirteitä ja tottumuksia. Olen kuitenkin pyrkinyt olemaan omien kykyjeni mukaan myös sosiaalisessa mediassa ja erityisesti ymmärtämään sen vaikutusta erilaisiin ihmisiin, erityisesti nuoriin, joille kaveripiirin hyväksyminen ja sitä kautta kuuluminen johonkin, on erityisen tärkeää.
Ammatillisessa koulutuksessa digitalisaatio on suuri mahdollisuus tiedolla johtamisen kehittämiseen ja erilaisten tietojen keräämisen ja raporttien laatimisen sujuvoittamiseen. Se tuo tiedon kaikkien saataville ja mahdollistaa yhteyksien pitämisen huolimatta pitkistä välimatkoista. Digitalisaatio mahdollistaa myös monipuolisen verkko-opiskelun ja -ohjauksen. Digitalisaatio ei kuitenkaan korvaa ihmistä, eikä verkkokurssi vähennä opetuksen ja ohjauksen tarvetta. Digitalisaation avulla pitääkin tavoitella lisää aikaa aikuisten ja nuorten kohtaamiselle niin perinteisissä kuin digitaalisissa muodoissa.
Tiedon hakemisen ja arvioinnin taito ei ole synnynnäistä. Sitä on opetettava. Verkkokurssit palvelevat opiskelijaa vain, kun tehtävät tarkistetaan ja niistä annetaan palautetta. Digitalisaatio on siis erinomainen renki, joka voi myös yhdistää. Kun myöntää digitalisaation kehityksen vauhdissa pysymättömyyden ja uskaltaa hyödyntää nuoremman sukupolven osaamista, voi itse asiassa helpottaa monin tavoin omaa työtään ja kaventaa sukupolvien välistä digikuilua.
Digitalisaatio on muuttanut yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemusta. Digitalisaatio on pienentänyt maailmaa ja mahdollistanut aivan uusia tapoja ylläpitää vuorovaikutusta ihmisten välillä. Perinteistä kasvokkain kohtaamista ja kädestä pitäen ohjaamista ei kuitenkaan tarvitse hylätä. Mitä enemmän meillä on keinoja vuorovaikutuksen synnyttämiseen ja dialogin käymiseen sen paempi.
Yhteiskunnassamme näyttäisi olevan käynnissä paluu yksilökeskeisyydestä enemmän yhteisöllisyyttä ja lähimmäisestä välittämistä arvostavaan toimintakulttuuriin. Se on hieno asia. Sitä ei kuitenkaan pidä käsittää paluuna menneeseen vaan, entistä monipuolisempiin vuorovaikutuksen muotoihin ja yhteisöllisyyttä edistävien välineiden jatkuvaan kehittämiseen. Annetaan tilaa kohtaamiselle kaikilla mahdollisilla yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta edistävillä välineillä, jotta kaikilla olis mahdollisuus tuntea kuuluvansa itselle tärkeään yhteisöön ja saada kokemus välittävistä ihmisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti