Välitilinpäätös

Joulu ja välipäivät ennen vuoden vaihtumista ovat oiva tilaisuus pysähtyä tarkastelemaan syksyn tapahtumia ja suunnittelemaan kevään reitinvalintoja. Tänä vuonna pysähtymiselle on ihan erityinen tarve, sillä vauhti on ollut kova ja rasteja on matkalla riittänyt. Lisäksi ensi vuosi näyttäisi tarjoavan entistä vauhdikkaammin pyörivää karusellia.

Vauhtia ja tapahtumien määrää voidaan kuvata tilastomerkinnöillä. Kesäloman jälkeisen 5 kuukauden työrupeaman aikana vierailin 34 oppilaitoksessa 5 asuntolassa. Osallistuin 5 seminaariin, 5 hyvien käytäntöjen arviointitilaisuuteen ja 8 alueelliseen koulutustilaisuuteen. Kun noihin tapahtumiin lisätään kokous- ja verkostotapahtumat, niin matkapäiviä kertyi syksyn aikana 55. Määrämittarit kertovat aktiivisuudesta kentällä, mutta hääräämisellä on muitakin ulottuvuuksia kuin sinkoilu sinne tänne.

Aloitetaan viittamalla edelliseen kirjoitukseeni, jossa käsittelin hankkeissa kehitettyjen tulosten juurtumisen ja levittämisen problematiikkaa. Kuluneen syksyn aikana käynnistyivät todenteolla Zoomi-hankkeen hyvien käytäntöjen arvioinnit. Arviointimalli ja erityisesti arviointitilaisuudet ovat saaneet kiitettävää palautetta osallistujilta. Näen tulosten kokoamisen hyvien käytäntöjen alustalle ja tulosten konkreettisten arviointien mahdollistavan entistä tehokkaamman juurruttamis- ja levittämistoiminnan.

Liikkuva koulu -ohjelma on laajentumassa toisen- ja korkea-asteen opiskeluun. Ensimmäiset OPH:n rahoittamat pilottihankkeet toisella asteella käynnistyivät syksyllä. Moni koulutuksen järjestäjä on nähnyt fyysisesti aktiivisten ja työntäyteisten opiskelupäivien merkityksen niin tärkeäksi, että kehittävät toimintaa Liikkuva amis -hengessä omarahoitteisesti. Syksyn aikana hääräsin mukana kolmen tällaisen kolutuksen järjestäjän Lupa liikkua -työryhmissä ja havaitsin miten pienillä budjeteilla ja asioilla saadaan paljon aikaan. Tärkeintä on henkilöstön motivaatio ja asioiden näkyväksi tekeminen. Yksi pieni asia ei ehkä tunnu merkitykselliseltä, mutta kun pieniä asioita yhdistellään, niin asiat saavat koko ajan kasvavan merkityksen. Lisäksi asiat on helpompi juurruttaa arkeen pieninä muutoksina. Opiskelijoiden motivoinnin kannalta ammatillisessa koulutuksessa fyysisen aktiivisuuden merkitys on tärkeä integroida alakohtaisesti työ- ja toimintakykyyn.

Syksyn aikana hyväksyttiin uusi ammatillisen kolutuksen laki, joka tulee voimaan 1.1.2018. Niinpä tulevaa kevättä sävyttää lain toimeenpano. Sitä jatkuu erilaisten siirtymäsäädösten johdosta aina vuoteen 2020. On lohdullista, ettei kaiken pidä olla valmiina ensi viikolla, vaan muutokselle on varattu aikaa. Tosin ennustan, että 2020 on jo muutama uusi muutos vähintäin lausuntokierroksella.

Uudistuva, asiakaslähtöinen, osaamisperusteinen ja järjestäjää tuloksista palkitseva ammatillinen koulutus on yhtä aikaa uhka ja mahdollisuus. Ammatillisen koulutuksen reformin onnistumisen kannalta on tärkeää, että uhat tunnistetaan, mutta toiminnassa niiden torjuntaa voimakkaammin tartutaan mahdollisuuksiin ja mahdollisuuksia tukevien toimintojen kehittämiseen. Ammatillisen koulutuksen kehittämissuunta on jo muutaman vuoden ollut  oppilaitoskeskeisestä opettajajohtoisesta koulutuksesta holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa työelämään luotsaavaa koulutusta tavoitteleva. Reformin toimeenpanossa onkin tärkeää tarkastella työelämän ja koulutuksen kokonaisuutta tämän ajan yhteiskunnassa ja yrittää ennustaa koko ajan nopeutuvan muutoksen tuomia ilmiöitä - niin uhkia kuin erityisesti mahdollisuuksia.

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien asikkaita ovat opiskelijat ja työelämä. Lisäksi koulutuksen järjestäjillä on kannettavana osa yhteiskuntavastuusta työelämän kehittäjänä sisältäen osatyökykyisten valmennuksen ja koulutuksen heidän kiinnittymiseksi yhteiskuntaan.

Yhteisvalinnan kautta ammatilliseen koulutukseen hakeutuvien nuorten ohjauksessa olisi tärkeä korostaa heidän hakeutuvan ensimmäiseen ammattiin, alalle joka kiinnostaa eniten sillä hetkellä. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä koulutuksen järjestäjän ja opiskelijan asiakassuhteesta saattaa tulla hyvinkin pitkäkestoinen, kun opiskelija palaa tutkinnon suoritettuaan täydentämään osaamistaan työelämässä tarvitsemillaan tutkinnonosilla. Ihmisen aivojen on havaittu kehittyvän jopa 25-vuotiaaksi saakka. Jo tämän johdosta ihmisen mielenkiinnon kohteet, oppimisvalmiudet ja urasuunnitelmat voivat kehittyä merkittävästi ensimmäisen tutkinnon suorittamisen jälkeen.  Lisäksi muuttuvassa työelämässä ammatteja häviää, työmenetelmät ja digitalisaatio vaativat täydennyskoulutusta ja syntyy ihan uusia ammatteja. Tulevaisuudessa on hyvin tavallista kouluttautua työuran aikana useaan eri ammattiin. Niinpä 15-vuotiaana ei tarvitse tehdä päätöstä loppuelämästään, vain ensimmäisestä tutkinnosta. Ja reformin jälkeenkin ammatillinen perustutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden korkea-asteelle.

Koulutuksen järjestäjien työelämäyhteistyö tiivistyy tulevaisuudessa entisestään. Digitalisaatio ja työelämässä tarvittava entistä laajempi osaaminen johtavat siihen, että työelämä tilaa koulutuksen järjestäjiltä työntekijöilleen osaamiskartoitukseen perustuvia tutkinnonosia. Oman arvioini mukaan yksi tulevaisuuden kysytyimmistä yhtälöistä on palvelualojen työntekijöiden tarvitsema turvallisuusalan tutkinnonosa, joka valmentaa tunnistamaan ja ennakoimaan uhka- ja väkivaltatilanteisiin johtavia tekijöitä, toimimaan puhjenneissa konfliktitilanteissa ja toisaalta  teknisenä osaamisena hyödyntämään koko ajan kehittyvää turvalaite- ja kulunvalvontateknologiaa.

Reformissa tavoiteltu lisääntyvä työpaikalla oppiminen edellyttää oppilaitosten ja paikallisen työelämän yhteistyön tiivistymistä ja työpaikkaohjaajien jatkuvaa koulutusta. Lisäksi tarvitaan opetushenkilöstön ja työpaikkaohjaajien yhteistyön kehittämistä yhteisohjaajuuteen - työelämäluotsaukseen, jolla tuetaan opiskeliijan HOKSin työurasuunnitelmaa ja siirtymistä koulutuksesta työelämään.

Uudistuva ammatillinen kolutus palvelee suurinta osaa opiskelijoista. Erityisesti itseohjautuvia, hyvän työ- ja toimintakyvyn omaavia opiskelijoita. Uhkana nähdään, että koulutuksen järjestäjät valikoivat tulevaisuudessa vain ns. varmasti opinnoissa menestyviä taloudellisesti varmoja opiskelijoita. Uhka on toki olemassa, mutta uskon koulutuksen järjestäjien kantavan yhteiskuntavastuunsa työvoimapoliittisen koulutuksen rahoituksella ja niin kauan kuin erityisen tuen järjestämiseen saa lisärahoitusta. Yhteiskuntavastuuta pitää voida jakaa opiskelijan kotikunnan, oppilaitoksen sijaintikunnan ja Kelan matalan kynnyksen kuntoutuspalvelujen sekä paikallisen työelämän kesken yhdessä. Erityisen paljon kaipaisin niin valtion kuin kuntien tasolla siilojen purkamista ja sitä kautta nuoriso- ja sosiaalityöntekijäiden jalkautumista oppilaitoksiin vahvistamaan yhteisöjen hyvinvointia.

Koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyö on varsin kirjavaa.  On erinomaisia malleja onnistuneesta yhteistyöstä ja sitten taloudellisista tai pedagogisista asetelmista johtuvia ongelmaisia suhteita. Siinä välimaastossa ovat toisistaan erillään olevat tahot, joiden yhteistyö on satunnaista. Näkisin koulutuksen järjestäjien ja työpajojen yhteistyön kehittämisen suurena mahdollisuutena kehittää työelämälähtöistä koulutusta  erityisesti opiskelijan etsiessä omaa alaansa, oppilaitoksen opetusryhmien olleessa liian suuria riittävään ohjaukseen, opiskelijan halutessa edetä nopeammin tai hänen halutessaan erikoistua ohjaajan tuella, mutta oppilaitoksessa ei ole erikoistumisen mahdollisuutta. Kun koulutuksen järjestäjien ja työpajojen tiiviiseen yhteistyöverkostoon liitetään paikalliset työnantajat voidaan jälleen tarkastella kolmen toimijan yhteiskuntavastuun toteuttamista yhteistyössä  erityisesti osatyökykyisten kouluttamisessa ja työelämään kiinnittymisessä. Valtakunnallisella Työpajayhdistyksellä on käynnistymässä mittava hanke, jonka myötä varmasti työpajojen ja koulutuksen järjestäjien yhteistyö otta lähivuosina ison askelen eteenpäin.

Tekniikan - tai nykytermillä digitalisaation - kokoajan nopeutuvaa kehityksen seurauksena työelämä on koko ajan nopeutuvassa muutoksessa. Sitä seuraa ammatillisen koulutuksen jatkuvan uudistamisen ja kehittämisen tarve. Tässä kehityksen kiertokulussa on toisaalta tärkeä nähdä ja ymmärtää kokonaisuus, jotta ymmärtää asioiden väliset yhteydet. Lisäksi tarvitaan erikoistumista, sillä väitetään, että yleismiehet ja -naiset tietävät ja osaavat monenlaista, mutta eivät ole oikein hyviä missään. Koen että kokonaisuuden hahmottamisessa osaamiseni on riittävä ja asioilla joiden parissa olen häärännyt on selkeä yhteys toisiinsa. Tämän välitilinpäätöspohdinnan lopuksi taidankin tavoistani poiketan antaa Uuden vuoden lupauksen: ensi vuonna kehitän itseäni erikoistumalla johonkin nyt kokemistani mielenkiinnon  kohteista ja vahvuuksistani.

Kannettu vesi ei kaivossa pysy

Hyvinvointihääräämiseni keskeinen tavoite on hyvien käytäntöjen juurtuminen ja leviäminen valtakunnallisesti oppilaitosten arkeen. Hyvien käytäntöjen levittäminen on käsittääkseni juurtunut Suomen kieleen ESR-hankkeiden velvoitteena; ei riitä että kehitetään työ- ja toimintamalleja, vaan niitä on myös levitettävä alueellisesti, valtakunnallisesti ja Euroopan laajuisesti.

ESR-hankkeilla on tämän vuosituhannen ajan kehitetty suomalaista koulutusta ja erityisesti ammatillista koulutusta merkittävällä tavalla, jos on rahaakin käytetty merkittäviä määriä. Vaikka ESR-hankkeisiin ja nyttemmin myös moniin muihin hankekokonaisuuksiin on liittynyt tulosten levittämisen velvollisuus, yleinen käsitys on, että tulosten juurruttamisessa ja levittämisessä onnistutaan harvoin.

Mielestäni tämä johtuu siitä, että levittäminen nähdään osana hanketta, yleensä sen päätösvaiheena, pakollisena velvoitteena. Tämän ajattelumallin seurauksena järjestetään seminaareja ja/tai julkaistaan opas tai raportti. Se ei kuitenkaan ole levittämistä, se on tulosten dokumentointia ja niistä tiedottamista. Kun tulosten levittäminen jää yksin tiedotustoiminnan varaan, se on kuin kantaisi vettä kaivoon tai yrittäisi narulla työntämistä.

Hyvien käytäntöjen levittäminen on täysin verrattavissa myyntityöhön; levittäjän on pakko levittää, mutta kuulijan ei ole pakko ottaa käyttöön. On myös itsestään selvää, että omiin tarpeisiin kehitetyn hyvän käytännön levittäminen laajemmalle ei useinkaan ole kehittäjän perustoimintaa, eikä siihen siksi ole haluttu panostaakaan.

Hyvien käytäntöjen levittäminen onkin nähtävä omana kokonaisuutena, joka täydentää kehittämistoimintaa. Kehittämishankkeilta tulee vaatia kehittämistä, juurruttamista oman organisaation toimintaan sekä tulosten mallintamista. Rahoittajien tulee varmistaa, että rahoitettujen hankkeiden käytännöt mallinnetaan ja kootaan levittämisen mahdollistaviin hyvien käytäntöjen pankkeihin.

On käsittämätöntä, että Suomen kokoisessa valtiossa perustetaan aina vaan uusia työryhmiä pohtimaan vuodesta toiseen samoja ongelmia, joihin on jo kehitetty ratkaisuja useissa erilaisissa hankkeissa. Edelleen rahoitetaan uusia kehittämishankkeita, mutta ei tulosten juurruttamisen ja levittämisen hankkeita.

Poikkeuksen muodostaa STM:n Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen -kärkihanke, jossa levitetään hyviksi käytännöiksi osoitettuja toimintamalleja. Hanke on edellisen peruspalveluministeri Juha Rehulan käynnistämä. Pidän häntä sen verran fiksuna miehenä, että on saattanut idean keksiä ihan itsekin, mutta olenpa saattanut jonkun Jukolan viestin yhteydessä ottaa asian puheeksi ja olla siten osa-syyllinen?

Onpa itsellä osaa tai ei, pitäisi tuosta STM:n mallista kaikkien hankkeita rahoittavien tahojen ottaa koppi ja rakentaa koko hankerahoitusjärjestelmä sellaiseksi, että kehittäjät kehittävät ja levittäjät levittävät. Niin se menee teollisuudessakin; tuonnnossa kehitetään ja tuotetaan ja myynnin tehtävä on myydä.

Levittämistyössä on oleellista tunnistaa tarpeita ja tarjota sen mukaisesti hyviä käytäntöjä, joita soveltamalla kulloiseenkin toimintaympäristöön muokataan hyvän käytännön sovellus. Räätälöity sovellus varmistaa juurtumisen.

Yhteiskunnallisesti olisi järkevää, että hyvien käytäntöjen levittäjiksi erikoistuisi koulutuksen järjestäjien kanssa yhteistyötä tekviä kolmannen sektorin toimijoita, valtakunnallisia koulutusorganisaatiota ja mahdollisia osuuskuntia, joiden osaamisella hyvien käytäntöjen levittäjät muodostaisivat valtakunnan kattavan verkoston ja levittämisessä siirryttäisiin kannetun veden  kaivoon kantamisesta kysyntään perustuvaan hedelmälliseen maaperään kylvämiseen.

Opiskelijakuntien ja tutoreiden uudet roolit ja toimintatavat

Palasin tällä viikolla ammatillisen koulutuksen työurani juurille; osallistuin tutorkoulutukseen. Tällä kertaa tarkkailijana. Yksittäistä koulutustapahtumaa en ryhdy kuvaamaan sen tarkemmin, mutta yhtenä syksyn monista opiskelijatapaamisista se vahvisti uskoani siihen, että tutor- ja opiskelijakuntatoiminta ovat opiskelijoiden osallisuuden lisäämistä tukevaa toimintaa, johon kannattaa panostaa.

Opiskelijakuntien ja tutoreiden roolituksessa ja toiminnassa on kuitenkin uskallettava ottaa askel oppimisympäristöjen kehittämisen ja vertaisohjaamisen suuntaan. Lisäksi ohjauksessa on otettava käyttöön toiminnalliset menetelmät, joiden avulla päästään vuorovaikutustilanteisiin ja opiskelijat saavat kokemuksen aidosta kuulemisesta ja vaikuttamisesta asioihin. Me kalkkiset saamme samalla mahdollisuuden kohdata totuuden, että seuraava sukupolvi, meitä laiskempi ja saamattomampi kaikkien aikojen heikoin aines, on sittenkin fiksua väkeä, joka vie tätä maata ja maailmaa piirun verran eteenpäin.

Pääsääntöisesti opiskelijakuntiin ja tutortoimintaan lähtevät opiskelijat ovat oman elämäntilanteensa parhaita asiantuntijoita. Opettajien ja ohjaajien tehtävä on vahvistaa asiantuntijuutta edelleen kannustamalla, haastamalla, kyseenalaistamalla, rohkaisemalla, jne. Tärkeintä on olla läsnä. Opiskelijakunta- ja tutortoiminnan myötä vuorovaikutteinen luottamukseen perustuva kulttuuri leviää oppilaitosyhteisöön vahvistaen yhteisöllisyyttä ja lisäten koko yhteisön hyvinvointia. Kohdistamalla hyvinvoinnin edistämisen toimenpiteet koko yhteisöön, autamme parhaiten myös ongelmaisia yhteisön jäseniä.

Minun näkemykseni mukaan opiskelijakuntien roolina on toiminnallaan vaikuttaa oppilaitosyhteisössä siten, että opiskelijoille syntyy kokemus aidosta vaikutusmahdollisuudesta arjen oppimisympäristöön. Opiskelijakunta on opiskelijoiden ja henkilöstön välinen linkki, jota oppilaitoksen ja koulutuksen järjestäjän henkilöstö säännöllisesti kuuntelee. Jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että opiskelijakunta uudistuu hallitusti. Tämä edellyttää hyvää ohjausta, erityisesti uusien jäsenten perehdyttämisessä. Opiskelijakuntien ja tutoreiden toiminnan vaikutus, vaikuttavuus ja tuloksellisuus on 99 % kiinni opiskelijakunnan ja tutorien ohjaajien ja opiskelijoiden välisestä luottamuksesta sekä oppilaitosjohdon toiminnalle osoitettamasta luottamuksesta.

Tutorit vahvistavat opiskelijakuntaa järjestämälllä yhdessä opiskelijakunnan kanssa monipuolista opiskeluviihtyvyyttä ja opintojen läpäisyn edellytyksiä edistävää toimintaa opintojen arjessa ja juhlissa. Tutoropiskelijat voivat olla ammatillisen koulutuksen pr-henkilöitä, tapahtumien järjestäjiä, opiskelijaryhmien luottamushenkilöitä. He voivat olla myös oman alansa taitajia, joille uusien  opiskelijoiden ohjaaminen on tärkeä kokemus ja osa opintoja. Uudistuvassa ammatillisessa koulutuksessa jatkuva haku ja sisäänotto edellyttävät jatkuvaa valmiutta opiskelijoiden perehdyttämiseen ja tutoropiskelijat ovat yksi mahdollinen voimavara.

Kokeneemmat opiskelijat ohjaamassa aloittavia opiskelijoita ja vertaiskertomukset ovat perinteisesti olleet ihmisten käyttäytymiseen vaikuttavia toimintamalleja. Hyvää toimintamallia kannattaa hyödyntää, eikä ensimmäisenä nähdä toimintamallilla pyrittävän opettajien korvaamiseen ja taloudellisiin säästöihin. Opettajia en ole korvaamassa. Uskon vakaasti siihen, että hyvällä ryhmänohjauksella, taitavalla vuorovaikutuksella ja uskalluksella luottaa, muodostuu  opiskelijakunnista ja tutoropiskelijoista opettajille heidän ja koko oppilaitosyhteisön hyvinvointia edistävä voimavara.

Ammatillinen oppilaitos on yhteiskunta pienoiskoossa. Se on nähtävä sosiaalisena yhteisönä, jossa kaikilla on oikeuksia, velvollisuuksia ja vastuita oman roolinsa ja omien kykyjensä mukaisesti. Hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta ammatillisessa oppilaitoksessa henkilöstö - opiskelijat -asetelmaa ei pidä ajatella mustavalkoisesti. Yhteisön hyvinvointi on kaikkien siihen kuuluvien yhteinen asia.

Niin kouluterveyskyselyt kuin erilaiset nuorisobarometrit ovat osoittaneet, että kaikkia tässä yhteiskunassa ei kiinnosta vaikuttaminen. Kaikilla ei ole tarvetta olla edustuksellisesti aktiivinen. Suurelle osalle suomalaisia riittää, kun he tietävät miten voivat vaikuttaa ja tuntevat vaikuttamiseen paloa tuntevia heidän asiaansa ajavia ihmisiä. Tätäkin on syytä arvostaa. Niinpä opiskelijakuntiin ja tutortoimintaan osallistuvat edustavat murto-osaa opiskelijoista, eikä heidän varaansa voida kaikkien ammatillisen koulutuksen ongelmien ratkaisemista sälyttää, mutta voimavara kannattaa hyödyntää ja samalla tunnistaa ja tunnustaa toimintaan osallistuvien yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittava osaaminen. Kuuluminen johonkin, osaamisen kokemus ja vaikuttaminen ovat tärkeitä motivaation lähteitä.

HOPS-lomakkeista HOKS-prosessiin

Ammatillisen koulutuksen uusi laki ja siihen liittyvät asetukset on annettu. Nyt viimeistään on aika kääriä hihat ja ryhtyä reformin jalkauttamiseen eli käytännöistä sopimiseen.

Opiskeluhyvinvoinnin näkökulmasta uusi laki on aikaisempaa enemmän hyvinvointia esille nostava ja koulutuksen järjestäjää hyvinvointityöhön velvoittava. Yksin toisessa pykälässä määritelty ammatillisen koulutuksen ja sen tutkintojen tarkoitus asettaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen keskeiseksi osaksi koulutuksen järjestämistä. Uudessa laissa on vahva ohjauksen velvoite, joka velvoittaa koulutuksen järjestäjän ohjaamaan opiskelijaa myös sellaisissa tilanteisssa, joissa opiskelu ei etene ja tarvitaan muuta tukea.

Uuden lain keskeisin opiskeluhyvinvointia edistävä väline on henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelma HOKS. Kun HOKS ymmärretään ja toteutetaan lain tarkoitamalla tavalla prosessina, jossa opiskelija on keskiössä, päästään opiskelussa holistiseen opetukseen ja ohjaamiseen.  HOKS on koko opintojen ajan kestävä ohjausprosessi, jossa erilaiset lomakkeet ja asiakirjat ovat tukena asioiden dokumentoimiseksi. HOKS-prosessissa opiskelijan oma rooli kasvaa koko ajan ja opintojen päättyessä hän on oman urasuunnitelmansa kapteeni. HOKS on yhtä aikaa opintoihin ja työelämään  perehdyttävä ja arjen taitoihin valmentava ohjelma, jossa opettajien ja ohjaajien rooli on kasvattaa opiskelijaa ottamaan vastuuta omista opinnoista sekä arjen hallinnasta. HOKS ei pääty opinnoista valmistumiseen, vaan se jatkuu oman uran suunnitelmana jatko-opintoihin ja/tai työelämäään.

Suomessa on varsin juurtunut suunnitelmakultuuri. Erilaisiin ongelmiin ja uhkiin varaudutaan ja niitä torjutaan erilaisilla suunnitelmilla. Suunnitelma mielletään yleiseensä kirjalliseksi asiakirjaksi joka on tallennettu johonkin organisaation tietohallintajärjestelmään tai laatuasiakirjoihin. HOKS olisikin syytä kirjata ohjelmaksi, jossa opettajat, työpaikkaohjaajat ja opiskeluhuollon henkilöstö ovat luotseja, jotka ohjaavat opiskelijaa hänen itsensä suunnittelemalla ja päättämällä reitillä. HOKS tulee lomakkeiden sijaan nähdä karttana, jonka mukaan opiskelija suunnistaa oman tutkintonsa vaatimien osaamisrastien kautta maaliin, jossa odottaa tavoiteltu tutkinto. Kartan tärkein kuljettaja on opiskelija, sillä kartan avulla hän voi milloin tahansa pysähtyä tarkastelemaan opintojaan ja urasuunnitelmaansa ja saada myös tukea valintoihin ja etenemiseen.

On itse asiassa hyvä, ettei e-HOKS ja siihen liittyvät lomakkeet ja asiakirjat ole vielä valmiina. Ne voisivat johtaa urautuneeseen tapaan toteuttaa HOKS kirjaamalla asiat lomakkeelle ja laittaa rasti ruutuun - tehty. Nyt onkin pohdittava ensin prosessi, kuka ja kuinka ohjataan, miten varmistetaan opiskelijan oman vastuun kasvaminen opintojen edetessä, miten HOKSista saadaan aidosti elävä opintoja ja urasuunnittelua tukeva asiakirja.

Vaikka HOKS onkin yksilöllinen suunnitelma, opiskelu tulee jatkossakin tapahtumaan pääsääntöisesti erilaisissa ryhmissä. Ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot ovat niitä tärkeimpiä taitoja, joita ammatillisessa koulutuksessa tulee opettaa ja ryhmä on paras oppimisympäristö.

Uusi alku, Suomi 100 ja Amis osaa

Omablogi.fi-palvelun olleessa jo toisen kerran kuukauden sisällä saavuttamattomissa päätin siirtyä Blogger-palveluun. Ja mikä onkaan sopivampi päivä aloittaa Hyvinvointihääräjän uusi blogisivusto, kuin Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlapäivä.

Suomi 100 -juhlatunnelmaan virittäytyminen alkoi viime viikolla SAKU ry:n toimistolla ja sai merkittävän lisäbuustin joulukuun 1. päivänä Oulussa kun Oulun seudun ammatillisen koulutuksen järjestäjät toteuttivat upean Amis osaa -tapahtuman.  Päivä alkoi perusopetuksen ja toisen asteen opinto-ohjaajille suunnatulla seminaarilla, jossa esiteltiin tietenkin ammatillisen koulutuksen reformi avaamalla sen keskeiset käsitteet osaamisperusteisuus, yksilölliset opintopolut ja asiakaslähtöisyys.  Seminarin toisena osana esiteltiin hyviä käytäntöjä, joita on luotu ammattilliseen koulutukseen reformin toimeenpanon sujuvoittamiseksi. Lisäksi Oulun teatterin lämpiöön oli koottu hyvien käytäntöjen näyttely, jossa saattoi tutustua hyviin käytäntöihin ja niiden toteuttamista tukevaan materiaaliin tarkemmin.

Amis osaa -tapahtuman näyttävintä antia oli Oulun torille koottu esittely ammatillisen koulutuksen monimuotoisuudesta. Metsä- ja maansiirtokoneet, rekat ja kuorma-autot, kuuden koulutuksen järjestäjän yhteinen  koulutustarjonnan esittely, makkara-, kahvi ja lettuteltat ja upeita esiintymisiä ohjelmalavalla. Tapahtuman huipensi Amis osaa -kuoro, joka oli koottu tapahtumaa varten juhlistamaan Suomi 100 -teemaa.

Uudistuvan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmän voisi kuvitella asettavan koulutuksen järjestäjät entistä tiukempaan keskinäiseen kilpailuun opiskelijoista, mutta Oulun seudulla on oivallettu yhteistyön merkitys ja yhteisen ammatillisen koulutuksen vetovoiman kasvattamisen eteen tehtävän työn satavan lopulta kaikkien laariin. Uudistuvan ammatillisen koulutuksen asiakkaat eivät jatkossa ole yksin nuoria, vaan pääsääntöisesti aikuisopiskelijoita. He palaavat useasti yksilöinä tai työyhteisön jäseninä täydentämään omaa ammatillista osaamistaan tutkinnonosilla tai uusilla tutkinnoilla, jotka mahdollistavat entistä monipuolisemman osaamisen työmarkkinoilla tai yrittäjinä.

Paljon puhutut koulutuksen leikkaukset ovat kohdistuneet erityisen voimakkaasti juuri Oulun seudulle. Nyt järjestetty Amis osaa -tapahtuma oli osoitus siitä, että ei pidä jäädä itkemään kaatunutta maitoa, vaan on oltava ylpeitä omasta osaamisesta ja tuotava se esille. Minulla oli tilaisuus seurata tapahtuman valmistelua koko syksyn ajan ulkopuolisena toimijana, mutta kuitenkin varsin läheltä.Yhdessä tekeminen näyttäytyi yhteisöllisyyden kokemuksina ja käsittääkseni tapahtuman purkuvaiheessa yleisin kysymys, joka esitettiin oli mitä me seuraavaksi tehdään?

Yhteistyö vahvistaa yhteisöllisyyttä ja yhteisöllisyyden kokemus lisää hyvinvointia.

• SAKUstars-mitalistit Soda ja Sanni Amis osaa tapahtumassa Oulun torilla 
• Amis osaa kuoron kenraaliharjoitus: Yhdessä