Kannettu vesi ei kaivossa pysy

Hyvinvointihääräämiseni keskeinen tavoite on hyvien käytäntöjen juurtuminen ja leviäminen valtakunnallisesti oppilaitosten arkeen. Hyvien käytäntöjen levittäminen on käsittääkseni juurtunut Suomen kieleen ESR-hankkeiden velvoitteena; ei riitä että kehitetään työ- ja toimintamalleja, vaan niitä on myös levitettävä alueellisesti, valtakunnallisesti ja Euroopan laajuisesti.

ESR-hankkeilla on tämän vuosituhannen ajan kehitetty suomalaista koulutusta ja erityisesti ammatillista koulutusta merkittävällä tavalla, jos on rahaakin käytetty merkittäviä määriä. Vaikka ESR-hankkeisiin ja nyttemmin myös moniin muihin hankekokonaisuuksiin on liittynyt tulosten levittämisen velvollisuus, yleinen käsitys on, että tulosten juurruttamisessa ja levittämisessä onnistutaan harvoin.

Mielestäni tämä johtuu siitä, että levittäminen nähdään osana hanketta, yleensä sen päätösvaiheena, pakollisena velvoitteena. Tämän ajattelumallin seurauksena järjestetään seminaareja ja/tai julkaistaan opas tai raportti. Se ei kuitenkaan ole levittämistä, se on tulosten dokumentointia ja niistä tiedottamista. Kun tulosten levittäminen jää yksin tiedotustoiminnan varaan, se on kuin kantaisi vettä kaivoon tai yrittäisi narulla työntämistä.

Hyvien käytäntöjen levittäminen on täysin verrattavissa myyntityöhön; levittäjän on pakko levittää, mutta kuulijan ei ole pakko ottaa käyttöön. On myös itsestään selvää, että omiin tarpeisiin kehitetyn hyvän käytännön levittäminen laajemmalle ei useinkaan ole kehittäjän perustoimintaa, eikä siihen siksi ole haluttu panostaakaan.

Hyvien käytäntöjen levittäminen onkin nähtävä omana kokonaisuutena, joka täydentää kehittämistoimintaa. Kehittämishankkeilta tulee vaatia kehittämistä, juurruttamista oman organisaation toimintaan sekä tulosten mallintamista. Rahoittajien tulee varmistaa, että rahoitettujen hankkeiden käytännöt mallinnetaan ja kootaan levittämisen mahdollistaviin hyvien käytäntöjen pankkeihin.

On käsittämätöntä, että Suomen kokoisessa valtiossa perustetaan aina vaan uusia työryhmiä pohtimaan vuodesta toiseen samoja ongelmia, joihin on jo kehitetty ratkaisuja useissa erilaisissa hankkeissa. Edelleen rahoitetaan uusia kehittämishankkeita, mutta ei tulosten juurruttamisen ja levittämisen hankkeita.

Poikkeuksen muodostaa STM:n Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen ja eriarvoisuuden vähentäminen -kärkihanke, jossa levitetään hyviksi käytännöiksi osoitettuja toimintamalleja. Hanke on edellisen peruspalveluministeri Juha Rehulan käynnistämä. Pidän häntä sen verran fiksuna miehenä, että on saattanut idean keksiä ihan itsekin, mutta olenpa saattanut jonkun Jukolan viestin yhteydessä ottaa asian puheeksi ja olla siten osa-syyllinen?

Onpa itsellä osaa tai ei, pitäisi tuosta STM:n mallista kaikkien hankkeita rahoittavien tahojen ottaa koppi ja rakentaa koko hankerahoitusjärjestelmä sellaiseksi, että kehittäjät kehittävät ja levittäjät levittävät. Niin se menee teollisuudessakin; tuonnnossa kehitetään ja tuotetaan ja myynnin tehtävä on myydä.

Levittämistyössä on oleellista tunnistaa tarpeita ja tarjota sen mukaisesti hyviä käytäntöjä, joita soveltamalla kulloiseenkin toimintaympäristöön muokataan hyvän käytännön sovellus. Räätälöity sovellus varmistaa juurtumisen.

Yhteiskunnallisesti olisi järkevää, että hyvien käytäntöjen levittäjiksi erikoistuisi koulutuksen järjestäjien kanssa yhteistyötä tekviä kolmannen sektorin toimijoita, valtakunnallisia koulutusorganisaatiota ja mahdollisia osuuskuntia, joiden osaamisella hyvien käytäntöjen levittäjät muodostaisivat valtakunnan kattavan verkoston ja levittämisessä siirryttäisiin kannetun veden  kaivoon kantamisesta kysyntään perustuvaan hedelmälliseen maaperään kylvämiseen.