Alun karikot väistäen paluu hanketyön syvään virtaan

2010-luvulla olin mukana aika monessa hankkeessa. Taisin jossain tuon ajan blogipäivityksessä kuvatakin vuosikymmentä sossun rahoilla elämisenä, koska oma palkka tuli Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) hankkeista. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla työskentely painottui koordinaatiohankkeisiin. Ne kasvattivat vahvan osaamisen ja laajan  verkostopääoman hyödynnettäväksi yksittäisen hankkeen toteutusvastuuseen. Olinhan päässyt hankkeiden myötä kirjoittamaan tutkimukseen pohjautuvaa tarkistuslistaa rahoittajille, hankkeen toteutuksesta vastaaville organisaatioille ja hanketyöntekijöille. 

Kun minut vuoden vaihteessa valittiin hanketyöntekijäksi ja selvisi, että rahoittava taho (OKM) oli myöntänyt hankkeelle rahoitusta vähemmän kuin oli haettu, mutta ei ollut puuttunut rahoituspäätöksessään mitenkään hankkeen sisältöön, olin tilanteeseen tyytyväinen. Hankkeen toiminta- ja talousarviota oli muokattava. Pääsin siis itse vaikuttamaan hankkeen sisältöön ja hyödyntämään aikaisempaa kokemustani. Ihan ensimmäisenä jaksotin hankkeen käynnistämis-, kehittämis-, mallintamis- sekä juurruttamisvaiheisiin. Ensimmäinen vuosi pyhitetään kehittämistyölle, kokeiluille, harhailuille ja löytämisille. Toinen vuosi on hyvien käytäntöjen mallintamisen, niiden juurruttamisen ja levittämisen aikaa. Kun hankkeessa alusta alkaen tehdään kehittämistyötä peilaten sitä tarpeeseen ja siihen toimintaympäristöön, jossa tuloksia on tarkoitus hyödyntää, varmistetaan ettei mopo karkaa käsistä, vaan hankkeen tuloksia hyödynnetään siinä tarkoituksessa, joka hankkeella oli tavoitteenakin.

Käynnistysvaihe toteutuikin teknisen kaluston hankinnan ohella toteuttavan organisaation isoihin linjoihin, nuorisokeskusverkostoon ja uudistuneeseen nuorisolakiin perehtyen. Samalla hankesuunnitelma tarkentui sellaiseksi, mikä uudessa talousraamissa oli mahdollista toteuttaa. Suunnitelman tarkentamisessa käytiin keskusteluja hankken hakuvaiheeseen osallistuneiden henkilöiden kanssa ja otettiin mukaan myös Piispalan IT-osasto.

Hankkeen päivitetty toimintasuunnitelma sovittiin yhdessä Piispalan eri tiimien edustajien yhteisessä tilaisuudessa, johon osallistui edustaja kaikista tiimeistä, joihin hanke ja siinä syntyvät tulokset  vaikuttavat. Kun asioista puhutaan ja sovitaan avoimesti ja tarjotaan kaikille hankkeeseen osallistuville tahoille mahdollisuus vaikuttaa ja olla päättämässä hankkeen taloudesta ja sisällöstä saadaan aikaan sitoutuminen toimintaan. Kun vielä hankkeen toiminta ja siihen liittyvät dokumentit avataan organisaation sisäisessä viestinnässä avoimesti kaikkien nähtäväksi hankkeesta ei tule yksittäisen ihmisen puuhastelua.

Kehittämisvaiheen pian lähestyessä olen mielestäni välttynyt karikoilta ja hanke etenee hyvässä myötätuulessa ja syvissä vesissä täysin purjein eteenpäin. Teknistä kalustoa tuottaa digitalista aineistoa on lisätty. Virtuaalinen Piispala julkaistaan ennen vuoden vaihdetta ja sen viimeistelyvaiheen toteutus ja julkaisun jälkeinen ylläpito on yhtä paljon markkinointitiimin kuin hankkeen vastuulla. Hankkeen näkökulmasta erilaisia tuotteen hyödyntämisen malleja kehitetään ja sovelletaan eri tiimeissä ja valtakunnallisesti nuorisokeskusten toiminnassa. Vuoden 2023 aikana on sovittu kokeilusta mm. aikuisille suunnatun hybridiloman pilotoinnisa. Loma muodostuu lähipäivistä Piispalassa ja virtuaaliohjausta sisältävistä lomapäivistä kotioloissa.

Hankkeen toisena isona kokonaisuutena , joka on siirtymässä kehittämisvaiheesta mallintamiseen on pelikasvatuksen käynnistyminen Piispalan toiminnassa. Keskeisinä kohderyhminä tietenkin leirikoulut, mutta myös muut nuorisoryhmät. En ole peli-ihmisiä ja olenkin pitänyt tärkeänä, että minä en personoidu nuorten pelikasvattajaksi tai peliaktiviteettien ohjaajaksi. Mine Craft -maailma kytketään ympäristökasvatukseen ja Piispalan leirikoulujen tulevat peliaktiviteetit ovat sidoksissa e-urheilun ja pelikasvatuksen ideologiaan. Koen omaksi onnistumiseksi, että meilllä on oma Mine Craft -maailma ja organisaatiossa on motivoituneita pelikasvatuksen ideologian omaksuneita ohjaajia. Ammattitaitoiset asiaan perehtyneet ohjaajat mallintavat  ja juurruttavat uudet sisällöt toimintaan. Minulla on vahva usko, että pelikasvatus tekee Piispalasta kiinnostavan paitsi leirikoululaisille  myös opettajille, nuorisotyöntekijöille ja alalle opiskeleville nuorille työssäoppimispaikkana. 

Digipalvelut ja virtuaaliympäristöt -hankkeessa on päästy vauhtiin. Leirikoulujen, Nuottavalmennuksen, nuorisotyön tapahtumien, aktiviteettien kehittämisellä ja digikaluston päivittämisellä on lähdetty liikkeelle. Jotta hankkeen ensimmäisen vuoden tulosten mallintaminen ja juurruttaminen voidaan viedä maaliin, on aika keskittyä hankkeen kolmanteen päätavoitteeseen: "Piispalassa on vahva osaaminen virtuaalipalvelujen ja hybriditapahtumien järjestäjänä ja tuottajana". 

Tavoitetta on toki edistetty jo ensimmäisen vuoden toimenpiteillä, mutta tavoitteen mittakaavaa ajatellen on otettu hyvin pieniä askelia. Jos on hanke alusta alkaen ollut innostava paluu hanketyöhön,  niin siirtyminen alun pienistä askelista loikkavaiheeseen, kasvattaa innostuksen määräa samassa suhteessa.

Kansainväliset vieraat peilinä

Tammi- helmikuun vaihteessa käynnistynyt hanke on vienyt minut digitaalisten palvelujen äärelle ja virtuaalisiin toimintaympäristöihin. Nuorisokeskus Piispalassa niiden hyödyntäminen ovat sekä nuorisotyön että matkailun tulevaisuuden keskeisiä elementtejä. Yllättäen hanke johti minut myös kansainvälisiin vuorovaikutustilanteisiin. Kielet ja kansainvälisyys eivät todellakaan ole vahvuusaluettani, päinvastoin olen niiden kanssa hyvinkin kaukana epämukaavuusalueella. Epämukavuusalueella työskentely haittasi kuitenkin hyvin vähän, kun työn sisältö oli kiinnostavaa eikä tarvinnut yksin selvitä kaikesta. Pidän Piispalan työyhteisöä välittävänä organisaationa ja koitan itsekin omalta osaltani sitä vahvistaa.

Kesäkuussa yhteistyö Poken digilabin kanssa toi Piispalaan vieraaksi Monica ja Namya Joshin Intiasta.  15-vuotias Namya on Mine Craft -spesialisti ja hän johdollaan käynnistettiin Piispalan oman Mine Craft -maailman rakentaminen. Kahdessa viikossa syntyikin melko mittava pelimaailma. Nuoren neidin työskentelyyn liittyi tietenkin Piispalan alueeseen, tiloihin ja aktiviteetteihin  tutustumista, jotta ne voitiin mallintaa peliin. Tiiviiden Mine Craft -työpäivien oheen tarjoiltiinkin vieraille kaikki heitä vähänkään kiinnostaneet aktiviteetit. 

Erityisen mielenkiintoista oli vierailuun liittynyt Poken kanssa yhteistyössä järjestetty Future Skills Conference, jossa Namyan äiti Monica Joshi esitteli miten Intian kouluissa ja oppilaitoksissa on hyödynnetty 3D-tekniikkaa ja lisättyä todellisuutta. Viikkoa myöhemmin YLE uutisoi, kuinka Suomalainen teknologiayritys on valloittanut 3D-markkinat Intiassa. No me Piispalassa tunnemme nyt sekä vientituotteen että sen käyttötapoja. 
https://www.youtube.com/watch?v=PLcOlV9lw8U&t=5s

Jos Piispalan Mine Craft -maailma kiinnostaa, niin siitäkin löytyy video:
https://www.youtube.com/watch?v=pcyzC0SDfts

Omaan ympäristöön sokeutuu helposti, mutta vieraat avaavat aina silmiä, osoittamalla miten hienossa ympäristössä saan työskennellä. Miten ulkomaalainen vieras kokee Piispalan, sen näytti Namya Joshi kolmiosaisella vlogilla:

Osa 1:
I Did Something I Had Never Done Before At This Place Piispala, Finland

Osa 2:
A Week Full Of Adventures

Osa 3:
A Zigzag Way Back Home

Seuraava kansainvälinen steppi on tammi-helmikuun vaihteessa Erasmus+ -rahoituksella Piispalassa järjestettävä kansainvälinen seminaaari, jonka teemana on "ratkaisuja nuorten aktiivisempaan kansalaisuuteen digitaalisten innovaatioiden kautta".  Teemaa käsitellään EU-alueen eri maista saapuvien nuorisotyöntekijäiden kanssa niin tutkimusten kuin käytäntöjen näkökulmasta. 

Back to business - Pokelta Piispalaan

Paljon on vettä virrannut Kannonkoskessa sitten edellisen blogipäivityksen. Elämä on ollut hyvinkin leppoista, eikä blogin ylläpitämiselle ole ollut sellaista punaista lankaa, joka olisi säännölliseen asioihin kantaa ottamisena tuntunut johdonmukaiselta, saati merkitykselliseltä. Tilanne on nyt syksyllä 2022 muuttunut.

Noin vuoden kestänyt projekti Poken asuntolaohjaajana oli kokemisen arvoinen vuosi. Asuntolaelämä sinänsä ei yllättänyt, niin pitkään olen asuntolatoiminnassa ollut mukana. Kun tuohon vuoteen liittyi asuntolan peruskorjaus, se teki työtehtävästä 2-jakoisen. Laadukas asuntola-arjen toteuttaminen remontin keskellä oli prioriteetti 1. Rinnalla kuljetin opiskelijoiden edunvalvojan roolia, jotta asuntolan remontissa huomioidaan opiskelijoiden hyvän asumisen tarpeet ja hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet.

Haasteena oli, etten ollut mukana remontin suunnitteluvaiheessa, vaan hyppäsin mukaan projektiin sen käynnistyessä. Arvostan suuresti Poken johtoa siitä, että sain merkittävästi vaikuttaa asioihin remontin aikana. Vuodessa opin todella paljon uusia asioita, kun työ oli jatkuvaa vuorovaikutusta opiskelijoiden, oppilaitoksen henkilöstön ja rakennusurakkaan osallistuneiden urakoitsijoiden työnjohdon sekä työmiesten ja -naisten kanssa. Toivon, että sain aikaan myös opetushenkilöstössä uutta näkökulmaa asuntolatoimintaan ja rohkeutta vuorovaikutukseen, vaikka opettajien ja asuntolaohjaajan työajat ovatkin erilaiset.

Reilu vuoden työkokeilu oli minulle tuon remonttilisän johdosta yksi intensiivisimmistä työvuosistani pitkään aikaan, mitataanpa sitä työtunteina tai minulle arvokkaana uusien opittujen asioiden pääomana. Pokelle kokeilu maksoi reilun 2 miljoonaa euroa. Kun katson työuraani taaksepäin, niin olihan se euroissa mitaten suurin yksittäinen hanke, missä olen ollut mukana. 

Remontin valmistumisen myötä olisi toisaalta ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa jäädä työskentelemään uudistuneessa asuntolassa ja jatkaa uuden toimintakulttuurin luomista. Uudet haasteet 90-luvun alun työympäristössä kuitenkin vetosivat voimakkaammin. Oli hieno tunne jättää asuntola nuoren, työhön hyvin motivoituneen ohjaajan käsiin ja hypätä itse uusiin haasteisiin.

Helmikuun alusta alkaen olen siis työskennellyt Nuorisokeskus Piispalassa digitaalisten palveluiden ja virtuaalisten toimintaympäristöjen kehittäjänä. Hankkeen käynnistämis- ja kehittämisvaiheessa työskentely on ollut hyvin Piispala-keskeistä, enkä sen johdosta ole intoutunut blogin ylläpitämiseen. Oma motivaationi blogien kirjoittamiseen on pohtia ja vaikuttaa asioihin vähintään kunta- ja maakuntatasolla ja ottaa kantaa nuorisotyön sektorilla myös valtakunnallisesti.  

Hankkeessa on edetty vaiheeseen, että digitaalisia palveluja ja virtuaaliympäristöjä otetaan käyttöön Piispalan arjessa, Pohjoisen Keski-Suomen kuntien nuorisotyössä sekä kansallisessa että kansainvälisessä yhteistyössä pelikasvatuksen keinoin, yhteistyössä Poken kanssa. Ennen korona-aikaa päätään nostanut uusi yhteisöllisyyden aika on jälleen nousemassa koronatuhkasta lisääntyvinä live-tapahtumina, joita uudessa normaalissa järjestetään entistä useammin myös hybriditapahtumina. Minusta oleellista on, ettemme haikaile entistä, vaan hyväksymme uuden normaalin.

Nuorisokeskus Piispalan digipalveluiden ja virtuaaliympäristöjen kehittämisen hankkeessa kehitetään myös työelämäkumppanuutta ammatillisen koulutuksen kentällä. Piispalassa koulutussopimuksella opiskelevien opiskelijoiden ohjauksessa tukeudutaan TTL:n "Askeleet ammattilaiseksi" -työelämävalmennuksen malliin.

Koska Piispala on kansainvälinen nuorisokeskus, niin se näkökulma on tärkeä myös omassa työssäni. Siitä seuraavassa artikkelissa.

Oppivelvollisuuslaki - ratkaisu syrjäytymisen ehkäisemiseen vai kaivoon kannettua vettä?

 Oppivelvollisuus Suomessa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuonna oppivelvollisuuden ikärajaa nostetaan 18 ikävuoteen ja elokuun alussa astuu voimaan uusi oppivelvollisuuslaki 1214/2020. Oppivelvollisuusiän korottamisen yhteydessä olisin kaivannut remonttia koko koulutusjärjestelmään. Kun tavoitteena on saada kaikille nuorille nuorille vähintään toisen asteen tutkinto, olisi pitänyt uudistaa myös perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen kokonaisuus sellaiseksi, että valmistuminen tapahtuisi pääsääntöisesti oppivelvollisuuden aikana. 

Hyvää uudessa laissa on se, että nuoret pakotetaan hakeutumaan perusopetuksen jälkeen toiselle asteelle tai siihen valmistavaan koulutukseen. Maksuttomuus, vaikka onkin valtava yhteiskunnan tulonsiirto hyväosaisille, helpottaa joidenkin nuorten koulutuspolkua. Erilaisiin kuntien ja koulutuksen järjestäjien tukitoimiin on varauduttu taloudellisin panostuksin. Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen koulutuksen leikkauskauden voi nyt toivoa päättyneen. Ministeri Saramo lupasi haastattelussa valtion kustantavan kaikki siirtymävaiheen kulut, mutta oma käsitykseni on, että pitkässä juoksussa maksuton toinen aste vaatii kunnilta merkittävän panostuksen ja siinä piilee alueellisen eriarvoistumisen uhka. 

Oppivelvollisuuslain velvoitteet koulutuksen järjestäjille, kuntien nuorisotyölle ja sosiaali- ja terveyspalveluille ovat jatkumo oppilas- ja opiskeluhuoltolain velvoitteille. Yhteiskunnan turvaverkko nuorille tiivistyy entisestään. On entistä vaikeampi antautua Hassisen Koneen vietäväksi, ellei ole täyttänyt 18 ikävuotta.

Oppivelvollisuuslaissa on paljon hyviä elementtejä ja yhteisvalinnan tuoreet tilastot osoittavat uuden lain kantavan nuoret koulutuksen kaivoon. Todellinen haaste on kuitenkin vasta edessä. Kuinka pitää kannettu vesi kaivosssa? Toisen asteen koulutuksen läpäisyyn liittyviä ongelmia ei oppivelvollisuuslaki ratkaise. Tarvitaan monipuolisia opetuksen ja ohjauksen toimia opiskelun arjessa ja entistä enemmän yhteistyötä ja dialogia toimijoiden välillä. Opiskelijoiden osallisuuteen ja opiskelijayhteisöihin panostaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin moniammatillisten verkostojen yhteistyö. Koska oma lempiteemani kehittämistyössä ja hyvinvoinnin edistämisessä on hyvien käytäntöjen juurruttaminen ja levittäminen, kaivelen mielelläni menneitä ja nostan esille näkökulmia ja toimintamalleja, joita mielestäni kannattaa edelleen jatkojalostaa.

Katsoessani opetusministeri Jussi Saramon haastattelua Ykkösaamussa, sain virikkeen kaivaa kirjahyllystäni Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen historiikki -julkaisun. Sykäys tuli siitä, että haastattelussa esitettiin oppivelvollisuuslain olevan keino ehkäistä syrjäytymistä. Varmasti ongelmakeskeisessä ajattelussa tämä onkin ollut tavoite ja perustelu lain laatimiselle, mutta ei koulutuksen keskeyttäminen ole sidoksissa vain syrjäytymisen uhkaan. 

Vehviläisen tutkimustulosten mukaan erilaisista oppimisen tai arjen hallinnan ongelmista johtuvia keskeyttämisiä on 10-15% opiskelijoilla, mutta opintojen etenemisen vaikeuksia ja keskeyttämisajatuksia on 30-40% opiskelijoista. Jopa kolmannes opiskelijoista kokee, että opiskelupäivät eivät ole tarpeeksi haastavia ja työntäyteisiä. Ongelmakeskeisyyden sijaan onkin tärkeämpää panostaa koko opiskeluyhteisöä tukevaan tehokkaan läpäisyn oppimisympäristöön. 

Vehviläisen tutkimustuloksiin perustuvassa mallissa on neljä kulmakiveä: johtajuus, opetus, luotsaaminen ja opiskelun tuki. Luotsaminen on lähes synonyymi ohjaamiselle, mutta luotsaamisessa korostetaan opiskelijan omaa roolia prosessissa. Viimekädessä opiskelijan kokemus oman opiskelunsa hallinnasta ja omien valintojen merkityksen konkreettinen kokeminen ovat asioita, jotka saavat opiskelijat sitoutumaan opintoihin.

Vaikka ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisen ohjelmalla 2011-2014 ei päästykään päätavoitteeseen valtakunnallisen keskeyttämisprosentin osalta, ohjelman hankkeissa saavutettiin erinomaisia tuloksia, kehitettiin suuri määrä hyviä käytäntöjä ja tutkimustyöllä löydettiin uusia näkökulmia keskeyttämisen problematiikkaan. 

Läpäisyn tehostamisen historiikki -julkaisu sisältää tehokkaan läpäisyn oppimisympäristö -mallin lisäksi konkreettisia hyviä käytäntöjä luotsaamiseen, opetuksen järjestämiseen ja oppimisen tukemiseen.  Vehviläisen kirjaamat läpäisyn tehostamisen 10 havaintoa kannattaa ottaa ohjenuoraksi ammatillisen koulutuksen johtamisessa, opetuksessa ja tukipalveluissa. Historiikki on myös tärkeä dokumentti monivuotisen hankeohjelman tulosten kokoamisessa. Toivottavasti erilaisista hankeohjelmista syntyy vastaavia yhteenvetoja, jotka edistävät hyvien käytäntöjen juurruttamista ja levittämistä hankkeiden päättymisen jälkeen.

Korona palautti hyvinvointihäärääjän takaisin toiselle asteelle

Olen palannut toisen asteen ammatillisen koulutuksen kentälle, sen ruohonjuuritasolle. Aloitin tammikuussa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poken Piilolan toimipaikan asuntolaohjaajana. Asuntolatoiminta oli minulle läheinen asia työskennellessäni SAKU ry:ssä ja nyt olen siis sivustaseuraajan roolista siitynyt toiminnan ytimeen. 

Asuntolaohjauksen ohella olen projektipäällikkönä hankkeessa, jossa kehitetään Poken opiskelijakuntatoimintaa, opiskelijoiden osallisuutta ja työkykypassia. Opiskelijoiden osallisuuden kehittämisestä olen innostunut, Työkykypassiin suhtaudun työhistoriasta johtuen rutiinityönä.

Blogini ei ole päiväkirja omista töistäni, vaan jatkan aikanaan valitsemallani linjalla ottaen kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, lakien ja asetusten valmisteluun ja toimeenpanoon sekä nostamaan esille tutkimustietoa ja kehittämishankkeiden tuloksia nuorisotyön ja ammatillisen koulutuksen kentältä.

Tähän comeback-päivitykseen päätin kirjoittaa hajatelman Koronan välttämisestä maalaisjärjellä ja suosituksiin luottamalla.

Korona on koetellut. Vaikka olenkin välttänyt sairastumisetn on elämässä moni asia muuttunut. Tapahtumiin liittyvät työt ovat olleet jäissä yli vuoden ja taxityössä liikevaihto putosi kannattamattomuuden rajalle. Hain uusiin työtehtäviin ja niiden myötä muutin kaupungista maaseudun rauhaan. Kannonkoskella ei tarvite murehtia ruuhkista kaupoissa tai katukuvassa. Uudessa työssä korona näyttäytyy sekä valtakunnallisina että alueellisina rajoituksina ja työnantajan ohjeina, joita pitää jatkuvasti seurata. Etäopetukseen siirtymisellä olisi luonnollisesti merkittävä vaikutus työn arkeen. 

Minä olen ymmärtänyt hyvin monta erilaista TV- ja radiolähetystä seuranneena, että koronatartunnan välttäminen ja sen levittämisen ehkäiseminen on mahdollista, kun välttää kontakteja ja huolehtii käsihygieniasta. Kun ei voi välttää kontakteja, voi riskin minimoida käyttämällä maskia.

Pandemian torjunnan keinot ovat sellaisia, että niitä on käytännössä vaikea säätää lailla. Vaikka lait vielä tartuntatautilakiin ja poikkeustilaan liittyen saataisiinkiin voimaan, niin niiden valvominen poliisivoimin olisi käytännössä hyvin rajallista - naapurikateus olisi ainoa tehokas keino valvontaan.

Jos jäädään odottamaan lain säätämisen prosessia, niin virus ehtii ottamaan pitkän etumatkan. Entä jos ihan  jokainen vain ottaa vastuun ja toimii asiantuntijoiden ohjeiden mukaan? Ei tarvita mitään pakkoa, jos kaikki vain ottavat maskit käyttöön liikkuessaan sellaisissa paikoissa, joissa on muitakin ihmisä ja turvavälien pitäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Kenenkään ei tarvitse erakoitua, vaan valita se sosiaalinen verkosto, joka työssä ja vapaa-ajalla on tarpeellinen ja pysytellä sen verkoston keskuudessa. 

Liikunta ja erityisesti ulkona liikkuminen on ihmiselle hyväksi. Nyt pitää vain liikkua yksin tai pienen turvallisen sosiaalisen verkoston kanssa. 

Rokotukset ovat käynnistyneet ja vauhti kiihtyy koko ajan. Oma käsitykseni kaiken tiedon suodattamisen jälkeen on, että ei iso Koo yhdellä rokotuskierroksella vielä kokonaan häviä. Kuten erilaisten kausi-influenssien torjuntaan, tarvitaan Koronan torjunnassakin vielä useita rokotuskierroksia jotta viruksen aiheuttamalta taudilta ollaan turvassa. Ei siis hötkyillä, vaan maltetaan noudattaa terveys-turvallisuusohjeita arjessa.

Kun synkistely ei kuuluu tapoihini, niin lopuksi näkymä tulevaan uuteen normaaliin - vanhaanhan ei ole enää paluuta. Niin ikävää kuin Korona-aika on ollutkin, on se varmasti opettanut meitä pesemään käsiä, arvostamaan kohtaamisia ja yhteisöjä, tekemään etätöitä ja hyödyntämään erilaisia digitaalisia palveluja. Suomessa onkin otettu iso digiloikka Koronan aikana. Toki kaikilla kansalaisilla - ikään katsomatta - ei ole ollut tarvittavaa osaamista, taloudellisia ja henkisiä voimavaroja tai  tarvittavia tukiverkostoja tämän loikan ottamiseen. Koronan jälkeisenä aikana onkin entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota yhteiskunnan eriarvoisuuden kaventamiseen. Oppilaitosmaailmassa tämä tarkoittaa lähiopetuksen ja eriläisten  tukipajojen lisäämistä,  Näin saadaan edes vähän kurottua kiinni sitä osaamisvajetta, mikä väistämättä on syntynnyt, kun ei ole päästy oppimaan työsaleissa ja työpaikoilla niin paljon kuin olisi ollut tarve.

Olin jo ennen Korona-ajan alkua sitä mieltä, että yhteisöllisyyden uusi tuleminen oli alkanut. Nyt tuli takapakkia käytäntöön, muttei tarpeeseen. Koronarajoitusten purkamisen jälkeinen uusi normaali on varmasti sellainen, jossa yhteisöllisyys ja kohtaaminen ovat johtavia teemoja kaikessa toiminnassa. 

Jospa nyt kevään ja alkavan kesän aikana kuunnellaan terveysalan ammattilaisia ja toimitaan heidän antamien suositusten ja ohjeiden mukaan riippumatta siitä tuleeko lakeja ja asetuksia. Tunnelin päässä näkyy valoa ja uusi normaali saattaa olla arjessamme jo ensi syksynä - toki kaikkien rajoitusten ja valmiustilojen purkamista saadaan varmasti odottaa ensi vuoden puolelle.  

Miten tahansa hallitus koronaa torjuukin, niin opposition mielestä se on kuitenkin väärin sammutettu. Siksi on viisasta kuunnella asiantuntijoita, käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja antaa politiikan rattaiden pyöriä omaan tahtiinsa. Hyvin olemme pärjänneet tähän asti ja niin saattaa käydä myös tulevaisuudessa.