Vanhan ja uuden äärellä - taas kerran

Mauno Koivistoa siteeraten; "ei pidä maalata seinille sellaisia piruja, joita ei sielta pois saa." 

2010-luvulla työskentelin hankerahoituksella, joka tarkoitti hankkeiden hakuja, hallintoa ja raportointia. Hankepiireissä erityisesti EU-hankkeisiin liittyneett lisäselvityspynnöt puhuttivat usein. Noina aikoina tulin hankeväen kokoontumisissa  muutamankin kerran lausuneeni ajatuksen firmasta, joka kirjoittaa hakemuksia, raportteja ja muotoilee lisäselvityspyyntöihin erilaisia ratkaisuja ja perusteluja. 

Enemmän toiminan kuin hallinnon ihmisenä en ollut lainkaan tosissani, mutta lausutut asiat tallentuvat aivolohkojen syövereihin. Sieltä ne sopivien ärsykkeiden myötä pulpahtelevat taas tiedostaville lohkoille ja ajatuksiin. Hetken päästä huomaat sanoittavasi niitä lauseiksi, jotka sisältävät lupauksia ja sitten oletkin jo niin syvälllä suossa vanhan vitsin kanssa, että siitä on vain tehtävä totta.

Tänä vuonna käynnistynyt uusi EU-rahoituskausi sisältää erittäin mielenkiintoisia rahoituselementtejä Pohjoiseen Keski-Suomeen. Rahaa on todella paljon, rahoituselementtejä ja rahoittajia useita ja muutamassa rahoituselementissä hanketuki on merkittävä 70-80% ja löytyypä 100% tukiakin. 

Minä tietenkin esitin tuntemilleni Kannonkosken päättäjille, että nyt kannattaa miettiä kehittämiskohteita ja hakea niihin hankerahoitusta. Luonnostelin listan asioista, joihin erityisesti JTF-rahoituselementti taipuu. Talven taittuessa ja päivän ehtiessä yötä pidemmäksi, huomasin istuvani Kannonkosken kunnantalolla keskustelemassa hankeideoista, käytettävästä rahoituselementistä ja omasta roolistani hankkeen valmistelussa.  

Keskustelujen tuloksena päädyttiin Kannonkosken elinvoimaisuutta ja erityisesti matkailuelinkeinoa tukevaan kunnan investointihankeeseen. Haasteeksi oli muodostumassa  kiireinen aikataulu ja hankkeen valmistelu, lähinnä sen kirjoittaminen. Eura ei ollut kunnan henkilöstölle tuttu ja minä menin möläyttämään, että olen sen kanssa tehnyt töitä noin 10 vuotta. Siitä se sitten lähti - lapasesta - niinkuin tavataan sanoa.

Tarjosin yrittäjänä palvelua hankehakemuksen valmisteluun ja kirjoittamiseen. Olisihan tuo palvelu ollut toteutettavissa olemassa olleella toiminimelläkin, mutta päätin järjestää asioita uusiksi vähän pidemmällä tähtäimellä. Tmi VeeVee Virtanen lopettaa toiminnan kesäkuussa 2023. Toimintaa jatkaa TriplaVee oy, joka on perustettu huhtikuussa 2023. Vanhan toiminimen perinteiset kuulutus- ja äänentoistopalvelut jatkuvat uudessakin yhtiössä, mutta toiminta laajenee matkailupalvelujen kehittämiseen, tapahtumatuotantoon ja matkailuun liittyviin operaattoripalveluihin. Tällä järjestelyllä valmistaudun marraskuussa päättyvän määräaikaisen työsuhteeni jälkeiseen aikaan.

Kannonkosken kunnalle tekemäni tarjous hyväksyttiin, joten TriplaVee oy:n ensimmäinen toimeksianto on  noin 10 vuoden takainen vitsi: hankehakemuksen valmistelu Eura-järjestelmään. Laadullinen tavoite  on luonnollisesti hakemus, joka johtaa rahoitettavaan hankkeeseen. Kun ollaan hyvinvointihäärääjän blogissa, niin arvannette, että valmisteltavan hankkeen yksi keskeinen elementti on hyvinvointi ja hyvinvointipalvelujen lisääntyminen Kannonkoskella ja koko Pohjoisen Keski-Suomen alueella.

 

Virtuaaliset ympäristöt ja digitalisaatio uudistavat perinteisiä ammatteja

Osallistuin ammattiopisto Pokella järjestettyyn virtuaalisia ympäristöjä ja digitaalisia tekniikoita käsittelevään työpajaan. Tilaisuus vahvisti käsitystäni siitä, että tulevaisuuden työelämä tulee tarjoamaan paljon erillisia ammatteja, joita tänä päivänä ei ole. Toisaalta moni perinteinen ammatti saa uusia ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia virtuaalisten ympäristöjen ja digitalisaation koko ajan kehittyessä. 

Aamun avaukseksi kuultiin musiikkiesityksiä ja käytiin keskustelu perinteisten musiikkiin liityvien ammattien tulevaisuudesta. Musiikkia tehdään tänä päivänä suoratoistopalveluihin, peleihin, taustoiksi esittelyvideoihin ja koko ajan lisääntyvien 3D-mallinnusten elävöittämiseksi.

3D-mallintaminen on tulevaisuuden markkinoinnin ja myynnin keskeinen väline. Kalusteiden, sisustuksen, tilojen ja alueiden esittely tuotetaan tulevaisuudessa 3D-malleina, joihin voidaan upottaa valokuvia, videoita ja äänimaailmoja. Aivan varmasti tulevaisuudessa kehitetään menetelmä, jolla niihin tuotetaan myös tuoksuja ja hajuja. 

Uudet teknologiat mahdollistavat varsin kevyellä kalustolla tapahtuvat tuotanot. Isommissa projekteissa voidaan hyödyntää myös verkon yli tapahtuvaa yhteistyötä ja kokonaisuuden osatuottajat ovat eri puolilla maata ja jopa maapalloa. Minun elinaikana tuskin laajempiin sfääreihin vielä päästään, mutta eiköhän Linnunradan käsikirjakin jossain vaiheessa kirjoiteta uusiksi. 

Monialaisten ja -ammatillisten verkostojen merkitys työelämässä kasvaa vuosi vuodelta. 3D-mallinnettuihin tiloihin voidaan luoda messuja, koulutustiloja, taidenäyttelyitä, konsertteja sekä lavasteita. Tämä luo uusia ulottuvuuksia niin kulttuurialalle kuin moneen muuhunkin perinteiseen ammattiin. Koulutuksen maailmassa virtuaaliset oppimisympäristöt mahdollistavat erilaisten oppijoiden mahdollisuudet oppia itselleen parhaalla tavalla ilman kalliita simulaattoreita.

Virtuaalisten ympäristöjen kehittyvässä maailmassa ei pidä unohtaa fyysisiä kohtaamisen paikkoja. Erityisesti aloittavat ja yksinyrittäjät sekä freelacerit tarvitsevat vertaiskohtaamisia ja sosiaalisia tilanteita.  Poken toteuttama ÄäneHub on oiva esimerkki fyysisestä työ- ja oppimisympäristöstä. Vastaavien Hubien sijoittuminen ammatillisten oppilaitosten ympäristöön on luonnollista, mutta myös pienet paikkakunnat voivat vastaavia työtiloja tarjoamalla virkistää ja monipuolistaa kunnan elinkeinoelämää varsin pienillä investoinneilla.

 

Educassa hyvien käytäntöjen äärellä

Uusi normaali alkaa muotoutua. Pitkästä aikaa olin Educa-messuilla. Oli väkeä, tuttujakin tapasin. Olin Educassa ensisijaisesti edistämässä Suomen nuorisokeskusten tunnnettuutta Piispalan edustajana. Eli osastolla olivat mukana kaikki keskukset. Päivän antina kohtasin paljon ihmisiä, joilla oli kokemus joko oppilaana, opettajana tai molemmissa rooleissa leirikoulusta Piispalassa ja tietenkin myös muista nuorisokeskuksista. 

Oman osaston ohella kiertelin tietenkin kaikki ständit ja katselin mitä oli tarjolla. Digitaalisuus on lisääntynyt - se ei ollut yllätys, mutta hybriditoimintoja ja palveluja olisin kaivanut enemmän. Digitalisaation tehtävänä on olla hyvä renki, mutta ihmisten fyysisten kohtaamisen tarvetta ja sen merkitystä ei pidä sivuutta saati korvata digitaalisin keinoin. 

Kävin mesuuilla itselleni hyödylllisiä keskusteluja aikaisemman työurani verkostoihin kuulunieden ihmisten kanssa. Edelleen tuntuu monen toimijan hyvä työ hukkuvan informaation ja hanketoiminnan tulosten tulvaan.

Niin kovasti toivoisin, että kehittämishankkeiden rahoituksessa panostettaisiin uusien innovaatioiden rinnalla myös hyvien käytäntöjen jatkojalostamiseen, juurruttamiseen ja levittämiseen. Liian usein hankkeissa kehitetyt hyvät käytännöt eivät ehdi jalostua arjen käytännöiksi. 

Aikanaan ammatillisen koulutuksen läpäivsyn tehostamisen ohjelmassa kehitettiin hyviä käytäntöjä opiskelijoiden pitovoiman lisäämiseksi. Hankkeessa tehtiin kehittämisen rinnalla tutkimusta ja erilaisia opetuksen, ohjauksen ja tukipalvelujen kehittämisen hankkeissa peilattiin tutkimuksen esiin nostamia haasteita. 

Ohjelman aikana ei saatu merkittävää muutosta läpäisyyn, mutta kehitettiin monia hyviä käytäntöjä, joilla saatiin erinomaisia kehitysaskeleita eri oppilaitosten eri aloilla. Ohjelman aikana ei valitettavasti ehditty käytäntöjä levittää riittävästi, että niiden tuloksilla olisi ollut valtakunnallisesti merkittävä opintojen keskeyttämisen vaikutus. Niinpä ajauduttiin oppivelvollisuuden laajentamiseen, jolla kuviteltiin ratkaistavan keskeyttämisen ongelmat. Ammuttiin haulikolla hyttystä.

Hyvää toki tarkoitettiin ja paljon tukitoimia on lisätty. Koulutuksen järjestäjien ja kuntien nuorisotyössä on otettu hyviä askelia nuorten tukemiseksi, mutta! Kun haasteena on noin 5-15% ikäluokan nuorista ja absoluuttinen määrä jatkuvasti pienempi, niin oppivelvollisuuden laajentamiseen käytetyillä euroilla olisi saatu huomattavasti enemmän aikaan kohdentamalla ne tuohon 5-15% nuoriin.  Nyt tehtiin valtava tulonsiirto varakkaalle kansanosalle ilman läpäisyn ja työllisyyden kehittymistä. Pakolla ei saada nuoria koulussa pysymään, mutta hyvällä ohjauksella on todistettu olevan suuri merkitys opiskelujen etenemiseen. Kannattaa lukea Jukka Vehviläisen toimittama Läpäisyn tehostamisen historiikki.

Summa summarum. Educassa pitkän tauon jälkeen. Entiset ongelmat, toimijoita ja ratkaisuja paljon, mutta hyvät käytännöt eivät leviä eivätkä juurru. Siinä on perimmäinen syy hanketoiminnan tehottumuuteen.

Arjen arkki ui uuteen satamaan

Silläkin riskillä, että vanhan sannonnan mukaisesti saisin tikun silmään, kirjoitan postauksen peruutuspeiliin katsoen. Innoituksen tähän muisteluun sain, kun tämän viikon aluksi kävin hakemassa vanhan messu- ja infolavasteen Tampereelta Kannonkoskelle.

Arjen arkki -hanke oli koordinaatiohanke (ESR), jossa kerättiin hyviä käytäntöjä ja kehitettiin niiden arviointia, levittämistä ja juurruttamista. Hankkeen jälkeen Arjen arkin sähköinen alusta jäi elämään ja hyviä käytäntöjä kerättiin myös Läpäisyn tehostamisen ohjelmassa ja Zoomi-hankkeessa.  Arjen arkki -hankkeen nimen, logon ja konkreettisen kiertuelavasteen viitekehyksenä oli vanhan testamentin kertomus Noan arkista. Hankkeen idea oli siten ihmisten helppo sisäistää. 

Koska hankkeen idea oli kiertää kenttää keräämässä ja levittämässä hyviä käytäntöjä, tarviittiin erilaisia tapahtumia varten toimiva esittelyosasto, joka herättäisi huomioita erilaisiin tilaisuuksiin jalkauduttaessa. Ammatillisen koulutuksen ollessa keskiössä, messuosastoille sopiva lavaste tilattiin Saskyn Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen lavasterakentajaopiskelijoilta. 

Suunnitteluvaiheessa opiskelijoiden lähettämät piirrustukset luettiin hieman huolimattomasti. Hyvältä näytti, mutta mitat jäivät ymmärtämättä. Kun tuotteen ilmoitettiin olevan valmis noudettavaksi ilmeni, että lavaste vaatii kuljetusvälineeksi pakettiauton. Alkuhämmennyksen jälkeen totesimme, että hyvää tilattiin, priimaa pukkasi. Nyt oli käsissä sellainen messulavaste, että sitä ei voisi olla huomaamatta. Se tulikin vuosien saatossa todennetuksi.

Arjen arkki tiedostettiin toki SAKU ry:n "tuotteeksi", mutta hyvin yleisesti Arjen arkki -osastot olivat usean toimijan yhteisiä osastoja. Oli eri asia lähteä mukaan kumppaniksi Arjen arkki  kuin SAKU ry:n -osastolle. Nuori-tapahtuma, Taitaja-kilpailut, Educa-messut, Ammatillisen koulutuksen johdon seminaarit, hanketilaisuudet ... tapahtumia oli paljon. Keskeisiä kumppaneita olivat TTL, Kirkkohallitus, EHYT, Mieli, MLL ja Väestöliitto. Lukuisat hanketoimijat olivat mukana Arjen arkin osastolla esittelemässä tuloksia ja tuotettuja materiaaleja. Kun aikanaan opiskeluhuoltolakia jalkautettiin kentälle OKM ja OPH:n yhdessä järjestämillä tilaisuuksilla, Arjen arkki oli mukana jokaisessa tilaisuudessa.

Tuotteliain materiaalien julkaisija ja Arjen arkin lastiruuman täyttäjä oli Turun kaupungin sivitystoimen hanketiimi. Turku oli mukana monessa ammatillisen koulutuksen kehittämishankkeessa ja jokaisessa hankkeessa syntyi painotuotteina oppaita, vinkkivihkoja, työkirjoja, lautatapelejä ym. opetuksen ja ohjauksen apuvälineitä. Niitä jaettiin aina siellä, mihin Arjen arkki rantautui. Turun tiimiä voi kai kiittää siitä, että lihasten kestovoima pysyi hyvällä tasolla heidän materiaalilaatikoita roudatessa. 

Arjen arkki oli mukana myös ammatillista koulutusta laajemmilla ulapoilla. Erityisesti Educassa ja OPH:n tapahtumissa sain palautetta perusopetuksen ja lukioiden edustajilta, kuinka ammatillisella puolella on tarjolla todella monipuolista, laadukasta ja ennenkaikkea maksutonta materiaalia opetuksen ja ohjauksen tueksi.

Arjen arkki - se fyysinen lavaste, toimi messuosoastojen materiaalitiskinä, seminaarien infotiskinä ja porttina. Kerran sitä kysyttiin kesäajaksi Etelä-Pohjanmaalle rippileireille seurakunnan leirikeskukseen, mutta seurakunta ei koskaan arkkia Tampereelta noutanut. Arvovaltaisimmat vieraat Arjen arkki sai Tampereella Rekrytori-tapahtumassa, kun Arjen arkissa vierailivat Tasavallan presidentti Sauli Niinistö yhdessä puolisonsa Jenni Haukion kanssa.

Oli aina oma show pakata esittelymateriaali ja Arjen arkki autoon, autosta näyttelytilaan  ja taas tapahtuman jälkeen autoon. Osaston rakentamisen työmäärästä johtuen moneen tapahtumaan lähdettiin jo edellisenä päivänä tai hyvin varhain aamulla. Minulle varhaiset aamut eivät ole vahvuusalue, mutta vielä vähemmän ne olivat työparilleni, joka kuitenkin urheasti kampesi itsensä reissuun aamun varhaisina tunteina - kunhan ei matkan ensimmäisen tunnin aikana tarvinnut puhua, saati ottaa kantaa mihinkään oikeaan asiaan ;-). Kun aurinko hiljakseen nousi horisonttiin, käynnistyivät filosofiset pohdinnat ja maailman parantamista tavoittelevat ideariihet, jotka olivat tärkeitä omaa työhyvinvointia ja -motivaatiota ylläpitäneitä keskusteluja. Niitä kaipasin, kun jouduin välillä tekemään keikkoja yksin ja niitä on ikävä välillä nykyisessä työssäkin. 

Joskus pääsin arkin rakentamisessa omalle vahvuusalueelle: Yksi Opiskeluhuollon lain jalkauttamisen tilaisuuksista järjestettiin Helsingissä hotelli Presidentin tiloissa. Tilaisuudet alkoivat varhain aamulla, joten osastot rakensin yleensä edellisenä iltana. Nyt oli kuitenkin päivällä kaikenlaista ja ehdin Helsinkiin vasta myöhään illalla. Kun Presidentin respassa esitin toiveen mennä pystyttämään osastoa heti, mielummin kuin aamuvarhaisella, niin sanoivat tilaisuuden olevan yökerhossa. Se kun ei arki-iltoina ole auki, niin sen kun menet. Laitetaan sinne vähän valoja ja avataan ovet. Ajoin auton parkkihalliin ja lastaussillan kautta roudasin tavarat yökerhoon ja sain kaikessa rauhassa rakentaa osaston illan ja alkuyön hiljaisina tunteina. Aamulla oli siten mahdollista nauttia hotellin aamupalaa kaikessa rauhassa, kun osasto oli jo valmiina. 

Välillä osastolle mukaan tulleet tahot osallistuivat "talkoisiin".  Arjen arkin alkuvuosina koulutusleikkaukset olivat ajankohtaisia. Silloin ei sopinut valtion virkahenkilöiden kulkea taxilla. Erään OPH:n seminaarin päättyessä olin purkamassa osastoa ja pakkaamassa tavaroita autoon, kun vanhempi valtion virkamies, opetusneuvos, tuli juttusille. "Tämä Arjen arkkihan on yhteiskunnan rahoittama ja hyvinvoinnin edistäminen on tärkeä tavoite. Jos minä nyt autan auton kuormaamisessa niin seilaako arkki Hakaniemen laiturin kautta ja vie valtion virkamiehen työpaikalleen?" Seilasihan se. Kokemattomammat virkahenkilöt matkasivat räntäsateessa messukeskuksesta Hakaniemeen tai kotimatkalle spåralla tai muilla julkisilla välineillä. 

Arjen arkki oli yksi viimeisistä OPH:n rahoittamista ESR-hankkeista. Hanke oli menestys ja useaan kertaan olin rahoittajan edustajan kanssa OKM:n tilaisuuksissa esittelmässä toimintatapoja, jotka  johtivat hyviin tuloksiin. Rahoittaja halusi kärkihankkeen omiin tapahtumiinsa ja sen johdosta pääsivät rahoitttajan edustajatkin talkoisiin. Kuusankoskella pidetyn tapahtuman jälkeen olin taas pakkaamassa autoa, kun silloisen vähäväkiseksi käyneen OPH:n ESR-osaston edustajat (2 hlöä) tulivat kysymään, kuinka Arjen arkki seilaa Tampereelle. Mahtaisiko se laskea Kymijokea Kouvolaan ja tarjota kyytiä Kouvolan rautatieasemalle, kun taksia ei tuntunut ihan heti saavan ja junaliput oli varattu seuraavaan lähtevään junaan. Porukalla pakattiin arkki autoon ja hyvin ehtivät rahoittajat junaan. Totesivat asemalla autosta noustessaan, että nyt on tutustuttu rahoitettavaan hankkeeseen käytännössä ruohonjuuritasolla.

Arjen arkin sisälle on tehty muutama lokero pientarvikkeiden sälytykseen. Lokeroiden avulla voitiin toimittaa kuriirilähetyksiä tapahtumiin tai tapahtumien sisällä. Yksi hylly oli aina varattu klubijäsenille; sieltä löytyi tarjottavaksi tummaa suklaata. Arjen arkin suurimman rahoittajan OKM:n edustajan tulkinnan mukaan tumma suklaa on terveystuote ja Arjen arkin yksi keskeinen tehtävä on hyvinvoinnin edistäminen, joten  Arjen arkissa tuli aina olla tummaa suklaata tukemaan rahoittajan henkilöstön ja sidosryhmien hyvinvointia.

Rovaniemellä Lapin ammattiopiston tiloissa olin saanut juuri Arjen arkin osaston pystyyn ja istahtanut kulissin takana jakkaralle huokaisemaan. Aulatilaan saapui naishenkilö, loi katsauksen aulaan ja katse pysähtyi tuijottanaan Arjen arkkia. Hetken henkäistyään hän huudahti "Juuri työheuoneessani selasin noita sivuja ja nyt se on täällä meidän aulassa!". Oli hienoa havaita, että kulissin lisäksi tärkein; hyvien käytäntöjen sivusto oli otettu käyttöön ja tunnettuus kasvanut. Toisaalta kulissi oli vetovoima, joka tapahtumissa toi ihmiset keskustelemaan hyvinvointia edistävästä oppimis- ja työympäristöstä. 

Vastaavasti, jos erehdyin osallistumaan johonkin tapahtumaan ilman Arjen arkkia, moni tuli kysymään "mihin olet arkin piilottanut?" tai "kuinka olet osannut lähteä ilman arkkia?" Sen ei pitänyt olla persoonaan vaan asiaan sidottu elementti, mutta kuten niin moni asia Arjen arkki -hankkeessa, tämäkin lähti lapasesta.

Arjen arkki oli alkujaan koordinaatiohanke 27:lle OPH:n rahoittamalle ESR-hankkelle. Myöhennin kehitetty tuote palveli useita hankekokonaisuuksia ja hankkeita. Teimme Arjen arkki -hankken loppusuoralla työparini kanssa laskelman siitä, kuinka  arvokas Arjen arkin sisältö on. Verkkosivujen hyvien käytäntöjen alustalle tuodun sähköisen ja painetun materiaalin arvo laskettiin hankkeille myönnetyn rahoituksen mukaan. Arjen arkki -hankkeen päättyessä arvo oli noin 10 miljoona euroa. Kun työsuhteeeni SAKU ry:ssä päättyi 2018 Arjen arkin arvo oli yli 33 miljoonaa euroa. 

Kun SAKU ry:n toiminnassa Arjen arkki -lavasteelle ei enää ollut käyttöä, sitä tarjottiin minulle. Niinpä  tuo erinomainen lavaste jakaa nyt Piispalan hääräämössä oman työnurkkaukseni ja kokous- &videoneuvottelutilan.

Ampumaurheilun tapahtumat - tapahtumakehittäjän painajainen

 Päätyöni, digiprojekti Nuorisokeskus Piispalassa on puolivälissä. Sen projektin vaiheista olen viime vuoden blogitekstini pääosin kirjoittanut ja tulen blogissani palaamaan hankkeen mallintamis- ja juurruttamisvaiheisiin, kun niin pitkälle päästään. Avataan vuosi kuitenkin sivutoimeni, eli T:mi VeeVee Virtasen tapahtumatuotannosta ja tapahtumiin liittyvistä palveluista.

Minulle läheisin urheilulaji on suunnistus, joka on ollut osa elämääni vuodesta 1977. Lajin kehitystä olen saanut seurata monessa eri roolissa. Oma harrastusaktiivisuus ei ole enää intensiivistä, mutta edelleen olen lajissa kiinni: Olen lupautunut yhdeksi kuuluttajaksi tulevan kesän Jukolan Viestiin ja Kainuun Rastiviikko on jo perinteinen tapa käynnistää kesäloma.

Toinen minulle läheinen urheilulaji on olympiaperheeseen kuuluva ampumaurheilu. Sen pariin ajauduin työskentelemällä Ampumaurheiluliitossa 2000-luvun alussa. Tuolloin olin mukana ensisijaisesti lajin nuoristoiminnan, mutta myös kansallisen kilpailutoiminnan kehittäjänä ja sotkeuduinpa valmentajakoulutukseenkin. Erityisesti ilma-aseisiin liittyvän kilpailutoiminnan kehittäminen oli tuolloin iso osa työtehtäviäni. Siihen aikaan ilmakiväärin ja -pistoolin SM-kilpailuihin piti osallistujia karsia erillisen karsintakilpailujärjestelmän kautta ja karsintakilpailut olivatkin kilpailukauden isoja tapahtumia. Tänä päivänä harrastajamäärät ovat sellaiset, ettei karsintoja enäää tarvita. Arvokilpailuihin valmistavaa kansallista liittojohtoista kilpailusarjaa ei ole järjestetty vuosiin. Onneksi on seuroja, jotka järjestävät edes yksittäisiä ennätyskelpoisia kilpailuja.

Lopetettuani työni SAL:ssa  jäin lajin pariin tulospalvelun toimijana. Ari Korhonen kehitti lajin tulospalveluohjelmaa ja minä toimin ohjelman myyjänä ja tukihenkilönä sekä kentällä tulospalvelun toteuttajana. Vuodesta 2004 alkaen olen 2 välivuotta lukuunottamatta laskenut tulokset pistoolin SM-kilpailuissa. SAL:n kilpailujen lisäksi olen ollut mukana reserviläisten,  Metsästäjäliiton ja  Puolustusvoimien kilpailuissa. Vierumäki Areena oli oman tarinansa. Sitten hävisimme kilpailun SAL:n tulospalveluohjelman tuottajasta ja kiinnostus hommaan lopahti. Edelleen olen mukana muutamissa tapahtumissa vuodessa, mutta tulospalvelun kehittämistyö loppui ja innostus lajia kohtaan hiipui. 

Kun Suunnistusurheilussa pihtileimasimet vaihtuivat elektroniseen leimausjärjestelmään Suunnistusliitto teki valinnan kahden järjestelmätoimittajan välillä. Liitto valitsi järjestelmän, osti laitteita ja tuki seuroja ko. järjestelmän laitteiden hankinnassa. Vastaavaa lajin nykyaikastamista ei Ampumaurheiluliitto ole tehnyt ja sen seurauksena Vierumäki Areenan ampumakeskuksen elinkaaresta tuli lyhyt ja kansallista seuroja yhdistävää laitekantaa ei ole. Elektroniset taululaitteet seurojen radoilla ovat kuitenkin ilahduttavasti yleistyneet.

Ampumaurheilun aktiivikaudellani syyllistyin kuuluttajana usean finaalin SE-tuloksen pilaamiseen, kun loin liikaa painetta ampujille. Kerran kuuluttamon sijainti hallin korkeuksissa pelasti minut lynkkaukselta. Erehdyin kertomaan SM-joukkuekilpailun viivalla olleille ankkuriampujille tilanteen kesken ammunnan. Kummallista kyllä olympiamitalisti Henri Häkkistä ei kuulutus häirinnyt, kun kuulutin tuon ajan piccolink-apuohjelman myötä lähes live-tilanteessa ammuntaa, joka päättyi silloiseen SE-tulokseen 600. Enempää ei 60ls kilpailussa tuohon aikaan voinut saada. Suunnistustaustalla ja ampumaurheilun lasten kilpailutoimintaan perehdytyksen saaneella kehittäjäluonteella oli vaikea sopeutua hiljaisuutta korostavaan kilpailutapahtumaan - sirkusammunta on erikseen, minua usein valistettiin.

Ampumaurheilupiireissä liikkuessani  nousi usein keskustelun aiheeksi lajin heikko näkyvyys erilaisissa medioissa. Kansainvälinen liitto kehittikin finaaleja sellaisiksi, että niistä tuli kestoltaan sopivia seurattavaksi ja draamaa finaaleihin saatiin ihan lajin peruselementtien myötä. Kehitys on johtanut siihen, että ilmakiväärin ja -pistoolin kilpailuista on tullut selkeästi 2-osaisia. Peruskilpailun 8 parasta pääsevät finaaliin, jossa peruskilpailun tuloksella ei ole merkitystä. Finaalin edetessä kilpailusta putoaa kilpailijoita, kunnes 2 parasta ovat vastakkain finaalin viimeisessä vaiheessa. Finaalit ovat median näkökökulmasta kiinnostavia ja niillä voidaan houkutella seuraajia ja harrastajia lajin pariin. Sirkusammunta on tullut osaksi lajia ;-) ja edellyttävät elektronisia taululaitteita. Perinteisillä pahvitauluilla finaalit venyvät ajallisesti pitkiksi, eivätkä palvele ampujia, yleisöä saati mediaa.

Oma kipinä ampumaurheilun pariin heräsikin uudelleen, kun Marko Leppä lanseerasi aivan uuden kilpailuformaatin GP of Leppa.fi. Mäkihypystä tuttu parikilpailu, josta voittajat jatkoon. Parit arvotaan ja kisan eri vaiheissa pudonneella kilpailijalla mahdollisuus päästä arvalla uudelleen kilpailuun mukaan. Suoritusten aikana kuulutus on sallittu koko erän ajan niin, että kilpailijat ovat tietoisia tilanteesta. Kisaviikonloppuun toki sisältyi ihan perinteisetkin kilpailut, mutta tuo uusi kisaformaatti innosti. minua

Samankaltaista pudotusformaattia lähti toteuttamaan myös Kankaanpään Ampumaurheilijat Kankaanpää Open -tapahtumalla. Oli ilo olla mukana molemmissa ampumaurheilun uutta kulttuuria kehittävissä tapahtumissa.

Miten uudella formaatilla otetut kilpailut otettiin vastaan? Ei ole ollut lajin harrastajien mieleen uusi formaatti. Massoja ei tapahtumiin odotettukaan, mutta kaikkia lajin medianäkyvyyttä haikailevia olisin odottanut tapahtumissa näkeväni. Samoin nuoria harrastajia ja heidän valmentajiaan. Niin ilmakiväärin kuin -pistoolin huiput ovat kisatapahtuman ottaneet omakseen. Siitä pitää olla iloinen. Erityisesti on harmittanut, ettei järjestäjien valtavaa työmäärää lajin harrastajien parissa ole arvostettu. Liitolle uudet kisaformaatit olisivat olleet mahdollisuus tuoda lajia sosiaaliseen mediaan nopeatempoisena, helposti seurattavana ja tasa-arvoisena tapahtumana. 

Ampumaurheilun olympialajit ovat 2000-luvulla vähentyneet. Ne tulevat edelleen vähenemään. Uskon, että ilmakiväärin ja -pistoolin kilpailut säilyttävät asemansa olympialaisissa viimeisinä. Menestyminen niissä edellyttää perinteistä peruskilpailutaitoa, jotta pääsee finaaliin. Finaali on ihan oma lajinsa ja pahasti pelkään, ettei Suomessa ole asiaa oivallettu. Muuten olisi LeppäGP- ja Kankaanpää Open -tapahtumiin  panostettu liiton toimesta ja kilpailuja olisi valmennusjohdon toimesta vaadittu lisää. 

Kilpailutapahtumien kehittämisen passiivisuuden ohella ihmettelen, ettei nykyteknologia ja digialustojen määrä huomioiden ampumaurheilua ole saatu mediaan. Minimissään YouTube-lähetykset kilpailuista ja kun lajiin liittyy kansainvälisiä teollisia toimijoita kuten Lapua ja Sako, niin vähintäin IS-TV -lähetykset pitäisi tuottaa SM-kilpailujen finaaleista. Aikaisemmin niinkin vaikeasti seurattava laji laji kuin suunnistus, jossa kilpailijat lähtivät metsään ja sitten jännitettiin missä järjestyksessä tullaan sieltä pois, on digiaikana saatu hyvinkin mielenkiintoiseksi medialajiksi. 

Tammikuussa Kisakalliossa järjestetään kahdeksas LeppäGP-tapahtuma. GP-kilpailua edeltää 2 perinteistä ilmakiväärin ja -pistoolin EM-näyttökilpailua. Niiden jälkeen alkava tapahtuma on parasta valmentautumista siihen, mitä vaaditaan tulevaisuuden huippuampujilta. Pitää sietää painetta, yllättäviä tilanteita, kameroita, haastatteluja jne. Tapahtuma on myös lajin huipulla olevien ja huipulle tähtäävien ampujien ja valmentajien kohtaamispaikka. Hiljaista tietoa siirtyy tapahtumassa valtava bittimäärä.

Lämmittelynä kansainvälisten sääntöjen mukaan ammuttavien peruskilpailujen jälkeen käynnistyvä GP-kilpailu tarjoaa ampujille mahdollisuuden lajiharjoittelun ohella myös mediavalmennukseen.  Kamerat seuraavat ampujia kilpailusuorituksissa niin ampumalinjan etu- kuin takapuolelta, eli tapahtuma tarjoaa dataa valmentajille ja managereille. Kilpailusuoritukset näkyvät livelähetyksenä YouTubessa, josta kotiväki, ystävät, seurakverit ja tietenkin yhteistyökumppanit voivat seurata tapahtumia. Sellaista ei usein kilpailutilanteista ole tarjolla.

Hämmästyneenä olen kuunnellut kritiikkiä tapahtuman hinnasta. Ymmärrän kyllä, että aikuisen osallistumisen summa torstai-illasta sunnuntaihin 375€ on paljon rahaa. Mutta pilkotaanpa se osiin: 3:n kilpailun osallistumismaksu, 3 yöpymistä urheiluopistolla, opiston liikuntatilojen käyttö, 11 ateriaa ja ampumaurheilun yhteisön kohtaaminen niin kilpailuareenalla kuin yhteisessä saunaillassa. Paljonko kustannuksia tulee viikonlopun 2-päiväisestä kisamatkasta, jos niihin liittyy majoittuminen? Kokemukseni perustella minua ei yllätä ampumaurheiluliiton passiivinen kehittämisote, mutta sitä en ymmärrä, etteivät ampujat ja valmentajat näe omaa parastaan, kun tarjotaan menestyksen avaimia tarjottimella.

Katso edellisen LeppäGP:n YouTube-videot leppa.fi -sivuilta ja ilmoittaudu mukaan vuoden 2023 tapahtumaan.

Uuteen vuoteen tekojen - ei lupausten - moodissa

 Vuosi vaihtuu. Perinteiseen tapaan monet lupaavat erilaisa asioita. Minä en lupaa mitään vuoden vaihtumisen takia. Aion jatkaa elämääni eteenpäin oman filosofiani mukaan olemalla utelias ja innokas oppimaan uusia asioita ja vaikuttamaan omissa yhteisöissäni hyvinvoinnin edistämiseen.

Työni Piispalassa haastaa oppimaan uutta joka päivä, sillä digitaalisaatio kehittyy  huimaa vauhtia. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän huomaa olevan uutta opittavaa. Lohdullista on, että kaikkea ei tarvitse osata itse, eikä asioita opetella yksin. 

Piispalan työprojektin ohella pidän tärkeänä uusien haasteiden hakemista. En ole paikallaan pysyvä tyyppi, vaan koko ajan muutosta ja kehittämisen haasteita etsivä persoona. Hankkeet ovat minua kiinnostava ja innostava asia. Vuoden 2023 alkupuoliskolla avautuu JTF-hankkeiden haut. Keski-Suomeen ja erityisesti Pohjoisen Keski-Suomen alueelle on varattuna yli 10 miljoonaa euroa erilaisiin kehittämishankkeisiin. Olen jo lähestynyt kotikuntani Kannonkosken päättäjiä, jotta hankehakujen avautuessa olisi valmisteltuna ohjelma, jonka puitteissa voisimme hakea rahoitusta useammalle toisiaan tukeville hankkeille. Olot Kannonkoskella, Piispalassa ja ihmisten arjessa paranevat tekojen, eivät lupausten kautta.

 Erityisesti pienissä kunnissa tekijät ovat vähissä ja päättäjät samoja henkilöitä kuin toimijat. Olen ollut 2022 vuoden lopulla aloiteellinen. Vuoden 2023 aikana toivon, että pääsen tekemiäni esityksiä toteuttamaan. Ensisijaisesti olen kiinnostunut toiminnasta, mutta pikkuisen on herännyt kiinnostunut poliittiseen vaikuttamiseen. Sitä en olekaan vielä ehtinyt kokeilemaan.

Askeleet ammattilaiseksi - teoriasta käytäntöön

Verkko- ja IT-palvelujen kilpailutusprojekti on omalta osaltani päätöksessä. Esitys on annettu päätöksistä vastaaville. Päätösvaiheen jälkeen löydän todennäköisesti edestäni seuraavan vaiheen, eli päätösten toimeenpanon. Se onkin pidempi prosessi, joka sisältää taas uuden oppimista, opitun tiedon jakamista, vertaisohjaamista sekä koko organisaation haastamista yhteisen asian kehittämiseen.

Oppimisen, opettamisen, ohjaamisen ja oppimiympäristöjen äärellä olen toki työskennellyt hyvinkin tiiviisti koko marraskuun. Minulla oli ilo työskennellä neljä viikkoa työpaikkaohjaajana Piispalassa koulutusopimuksella työskenneelle media-alan opiskelijalle. Ennen ohjausjaksoa piti lukea muutama vanha blogi ja kerrata, että mitäs se työssäoppinen parhaimmillaan voikaan olla ja mitä olen aikaisemmin työelämän edustajille vaatimuksina asettanut. Kaivoin naftaliinistä myös "Askeleet ammattilaiseksi" -työpaikkaohjaajan oppaan ja opiskelijan työkirjan. Pitäähän sitä omaan kehittämistyöhön luottaa niin paljon, että ottaa työkalut käyttöön ihan oikeassa elämässä.

Ihan 1:1 ei oppaan malli toteutunut - eikä kyllä työelämäkumppanuuden mudostuminenkaan - koska koko koulutussopimusjakson sopiminen ja päätös tapahtuivat hyvin nopealla aikataululla. Opiskelija oli itse aloitteellinen ja esitteli kahden tutkinnonosan ja näytön  tehtävät Piispalan edustajille. Meillä oli juuri sopivasti näyttöihin liittyviä työtehtäviä tarjolla ja päätimme lähteä työelämäkumppaniksi. Koulutusopimusjakso käynnistyi ensimmäisen yhteenoton jälkeen vajaan kahden viikon kuluttua, eli koulutussopimuksesta sovittiin käytännössä opiskelijan kanssa. Ensimmäinen kontakti koulutuksen järjestäjän kanssa oli koulutussopimuksen laatiminen teeamsin välityksellä, kun opiskelija oli jo aloittanut työt Piispalassa.

Minulle asia ei ollut ongelma, kun aikanaan tuli ammatillisen koulutuksen reformiin ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen perehdyttyä perusteelllisesti. Ja hyvinhän kaikki sujui. Opiskelija teki erinomaista työtä, josta oli suuri hyöty Piispalalle. Näytöt tehtiin siten, että tuotteet ovat nyt Piispalan arjen hyödykkeitä. Itse pääsin soveltamaan Askeleet ammattilaiseksi -toimintamallia, jonka aion viedä Piispalassa jokaisen tiimin työpaikkaohjauksen käytäntöön.

Opiskelijan koulutuksen järjestäjä oli minulle hyvin tuttu organisaatio. Koska tiesin työkykypassin olevan oppilaitoksissa käytössä otin sen puheeksi niin opettajan kuin opiskelijan kanssa. Neljän viikon pehmitys teki tehtävänsä ja opiskelija viimeisellä viikolla ilmoitti kiinnostuksensa suorittaa työkykypassi jäljellä olevien opintojensa aikana.

Kun opiskelijan näyttöjä työelmäjakson lopuksi arvioitiin, havaihduin jälleen siihen, miten arvioinnissa korostuu tekninen sisältö. Osaaminen on tietenkin tärkeä, mutta työergonomiaa ja näyttöön liittyvien töiden kuormittavuuden ja palautumiskeinojen tiedostamisen ja tunnistamisen osaamista ei arviointikriteereissä juurikaan ollut. Otin asiat kuitenkin esiin arviontitilaisuudessa, koska niihin oli kiinnitetty huomiota koko työelämäjakson ajan.

Työ- ja toimintakyky ovat itselleni tärkeitä asioita sillä työ- ja toimintakykyiset nuoret maksavat aikanaan minun eläkkeeni. Erityisen tärkeitä ne ovat Piispalalle, jonka tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä on tarjota onnistuneita työelämäkokemuksia nuorille.

Haastan kaikki työelämässä olevat työpaikkaohjaajat vaatimaan koulutuksen järjestäjiltä työkykypassi-sisältöjä opetukseen sekä työpaikoilla tapahtuvaan ohjaukseen ja näyttöihin. 

Askeleet ammattilaiseksi:

* Opettajan ja ohjaajan opas
* Opiskelijan oppimispäiväkirja

  

Havaintoja IT-palvelujen kilpailuttamisesta

 Digitaalisten palvelujen tuottaminen omalle organisaatiolle ja asiakkaille vaatii taustalle erilaisia yhteyksiä, alustoja, tukipalveluja ja ohjelmistoja. Jo aikaisemmalla työurallani olen oppinut paljon kilpailuttamisesta ja hintavertailuista. Viimeiset viikot ovat vahvistaneet käsitystäni siitä, että palvelujen kilpailuttaminen on erityisen haastavaa.

Digitaalisten yhteyksien osalta keskeistä on tietenkin organisaatiota ja yhteiskuntaa yhdistävä internet-yhteys ja sen tietoturvaan liittyvä palomuuri. Piispalassa yhteys tontille on vasta ensimmäinen askel, sillä  yhteyttä tarvitaan useassa eri kiinteistössä, jotka sijoittuvat noin 500m x 1000m alueelle.Yhteyttä on siis jaettava erilaisten tukiasemien avulla. Yhteyttä arvioitaessa on huomioitava niin sisään tulevan kuin  striimausten, ilmoitusten ja hälytyksien tarvitsema uloslähtevän datamäärän tarve.

Yhteysoperaattorit harvoin kykenevät tai edes haluavat toimia joka päiväisessä arjessa käytettävien ohjelmistopalvelujen kumppanina. Niinpä erilaisten ohjelmistojen, web-hotellin, domain-palvelun ja tiedostojen hallintaan tarvitaan niihin erikoistuneet palvelujen tarjoajat operaattorin rinnalle. Niin mukavaa, kuin oliskin toimia yhden tahon kanssa keskitetysti, niin IT-asioissa kaksi palvelun tarjoaajaa tuntuu Piispalan kokoisen toimijan palveluissa olevan minimi. Lisäksi on muutamia erilaisia tietojärjestelmän kokonaisarkkitehtuuriin liittyviä ohjelmistoja, joilla hoidetaan taloushallintoa, kassajärjestelmää ja majoitus- ja tilavarauksia.

Kilpailuttamisen yhtenä haasteena on palvelun määrittäminen ja arviointi. 100 lyijykynää on 100 lyijykynää tai läpppäri on konkreettinen työasema, joiden hintoja on helppo vertailla. Kun sitten puhutaan ohjelmistojen ja erilaisten lisenssien välittämisestä ja niiden käytön tuesta, konkretia saa seuraksi abstrakteja ulottuvuuksia. Ohjelmistojen, etenkään markkinajohtajien käyttäjälisensseihin  perustuvat hinnat eivät eroa merkittävästi. Oleellisemmaksi tulee ohjelmistojen käyttöönoton, käyttämisen ja varmistusten tukipalvelut. Lisäksi on tärkeä tiedostaa millaista tukea ja palvelua on tarjolla, kun syntyy vikatilanteita ja vielä kolmantena ohjelmiston kehittäminen ja asiakkaan mahdollisuus saada räätälöityjä palveluja.

Palvelujen arviointi perustuu pitkälti asiakkaan tarpeisiin ja odotuksiin ja sen vertaamiseen palvelun tuottajan antamaan palvelukuvaukseen tai -lupaukseen. Kilpailuttamisen vaiheessa tietenkin arvioidaan rinnakkain kuvauksia ja lupauksia ja tuottajavalintojen jälkeen seurataan ja arvioidaan toteutumista. 

Noin kuukauden kestänyt kilpailutusprosessi on ollut hyvin mielenkiintoinen. Tämän kuun loppuun mennessä saavutetaan ensimmäisen vaiheen maali valitsemalla tarjouskilpailuun osallistuneista palveluntarjoajista 1-3 kumppania. Oma arvioni on, että kaksi toimittajaa pystyvät kokonaisuuden tarjoamaan, mutta vielä on avoinna millainen pari valitaan.

Prosessi on mielenkiintoinen myös siitä näkökulmasta, että oman yritykseni osalta olen valmistautumassa kilpailutukseen, jossa pitäisi tarjouksella pystyä vakuuttamaan asiakas pitkälti abstraktien asioiden tuottajana, kehittäjänä ja koordinaattorina. Kyse on uudesta aluevaltauksesta, mikäli tarjouskilpailussa voitto tulee, joten tämä syksy tarjoaa mielenkiintoisia haasteita monella sektorilla.

Alun karikot väistäen paluu hanketyön syvään virtaan

2010-luvulla olin mukana aika monessa hankkeessa. Taisin jossain tuon ajan blogipäivityksessä kuvatakin vuosikymmentä sossun rahoilla elämisenä, koska oma palkka tuli Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) hankkeista. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla työskentely painottui koordinaatiohankkeisiin. Ne kasvattivat vahvan osaamisen ja laajan  verkostopääoman hyödynnettäväksi yksittäisen hankkeen toteutusvastuuseen. Olinhan päässyt hankkeiden myötä kirjoittamaan tutkimukseen pohjautuvaa tarkistuslistaa rahoittajille, hankkeen toteutuksesta vastaaville organisaatioille ja hanketyöntekijöille. 

Kun minut vuoden vaihteessa valittiin hanketyöntekijäksi ja selvisi, että rahoittava taho (OKM) oli myöntänyt hankkeelle rahoitusta vähemmän kuin oli haettu, mutta ei ollut puuttunut rahoituspäätöksessään mitenkään hankkeen sisältöön, olin tilanteeseen tyytyväinen. Hankkeen toiminta- ja talousarviota oli muokattava. Pääsin siis itse vaikuttamaan hankkeen sisältöön ja hyödyntämään aikaisempaa kokemustani. Ihan ensimmäisenä jaksotin hankkeen käynnistämis-, kehittämis-, mallintamis- sekä juurruttamisvaiheisiin. Ensimmäinen vuosi pyhitetään kehittämistyölle, kokeiluille, harhailuille ja löytämisille. Toinen vuosi on hyvien käytäntöjen mallintamisen, niiden juurruttamisen ja levittämisen aikaa. Kun hankkeessa alusta alkaen tehdään kehittämistyötä peilaten sitä tarpeeseen ja siihen toimintaympäristöön, jossa tuloksia on tarkoitus hyödyntää, varmistetaan ettei mopo karkaa käsistä, vaan hankkeen tuloksia hyödynnetään siinä tarkoituksessa, joka hankkeella oli tavoitteenakin.

Käynnistysvaihe toteutuikin teknisen kaluston hankinnan ohella toteuttavan organisaation isoihin linjoihin, nuorisokeskusverkostoon ja uudistuneeseen nuorisolakiin perehtyen. Samalla hankesuunnitelma tarkentui sellaiseksi, mikä uudessa talousraamissa oli mahdollista toteuttaa. Suunnitelman tarkentamisessa käytiin keskusteluja hankken hakuvaiheeseen osallistuneiden henkilöiden kanssa ja otettiin mukaan myös Piispalan IT-osasto.

Hankkeen päivitetty toimintasuunnitelma sovittiin yhdessä Piispalan eri tiimien edustajien yhteisessä tilaisuudessa, johon osallistui edustaja kaikista tiimeistä, joihin hanke ja siinä syntyvät tulokset  vaikuttavat. Kun asioista puhutaan ja sovitaan avoimesti ja tarjotaan kaikille hankkeeseen osallistuville tahoille mahdollisuus vaikuttaa ja olla päättämässä hankkeen taloudesta ja sisällöstä saadaan aikaan sitoutuminen toimintaan. Kun vielä hankkeen toiminta ja siihen liittyvät dokumentit avataan organisaation sisäisessä viestinnässä avoimesti kaikkien nähtäväksi hankkeesta ei tule yksittäisen ihmisen puuhastelua.

Kehittämisvaiheen pian lähestyessä olen mielestäni välttynyt karikoilta ja hanke etenee hyvässä myötätuulessa ja syvissä vesissä täysin purjein eteenpäin. Teknistä kalustoa tuottaa digitalista aineistoa on lisätty. Virtuaalinen Piispala julkaistaan ennen vuoden vaihdetta ja sen viimeistelyvaiheen toteutus ja julkaisun jälkeinen ylläpito on yhtä paljon markkinointitiimin kuin hankkeen vastuulla. Hankkeen näkökulmasta erilaisia tuotteen hyödyntämisen malleja kehitetään ja sovelletaan eri tiimeissä ja valtakunnallisesti nuorisokeskusten toiminnassa. Vuoden 2023 aikana on sovittu kokeilusta mm. aikuisille suunnatun hybridiloman pilotoinnisa. Loma muodostuu lähipäivistä Piispalassa ja virtuaaliohjausta sisältävistä lomapäivistä kotioloissa.

Hankkeen toisena isona kokonaisuutena , joka on siirtymässä kehittämisvaiheesta mallintamiseen on pelikasvatuksen käynnistyminen Piispalan toiminnassa. Keskeisinä kohderyhminä tietenkin leirikoulut, mutta myös muut nuorisoryhmät. En ole peli-ihmisiä ja olenkin pitänyt tärkeänä, että minä en personoidu nuorten pelikasvattajaksi tai peliaktiviteettien ohjaajaksi. Mine Craft -maailma kytketään ympäristökasvatukseen ja Piispalan leirikoulujen tulevat peliaktiviteetit ovat sidoksissa e-urheilun ja pelikasvatuksen ideologiaan. Koen omaksi onnistumiseksi, että meilllä on oma Mine Craft -maailma ja organisaatiossa on motivoituneita pelikasvatuksen ideologian omaksuneita ohjaajia. Ammattitaitoiset asiaan perehtyneet ohjaajat mallintavat  ja juurruttavat uudet sisällöt toimintaan. Minulla on vahva usko, että pelikasvatus tekee Piispalasta kiinnostavan paitsi leirikoululaisille  myös opettajille, nuorisotyöntekijöille ja alalle opiskeleville nuorille työssäoppimispaikkana. 

Digipalvelut ja virtuaaliympäristöt -hankkeessa on päästy vauhtiin. Leirikoulujen, Nuottavalmennuksen, nuorisotyön tapahtumien, aktiviteettien kehittämisellä ja digikaluston päivittämisellä on lähdetty liikkeelle. Jotta hankkeen ensimmäisen vuoden tulosten mallintaminen ja juurruttaminen voidaan viedä maaliin, on aika keskittyä hankkeen kolmanteen päätavoitteeseen: "Piispalassa on vahva osaaminen virtuaalipalvelujen ja hybriditapahtumien järjestäjänä ja tuottajana". 

Tavoitetta on toki edistetty jo ensimmäisen vuoden toimenpiteillä, mutta tavoitteen mittakaavaa ajatellen on otettu hyvin pieniä askelia. Jos on hanke alusta alkaen ollut innostava paluu hanketyöhön,  niin siirtyminen alun pienistä askelista loikkavaiheeseen, kasvattaa innostuksen määräa samassa suhteessa.

Kansainväliset vieraat peilinä

Tammi- helmikuun vaihteessa käynnistynyt hanke on vienyt minut digitaalisten palvelujen äärelle ja virtuaalisiin toimintaympäristöihin. Nuorisokeskus Piispalassa niiden hyödyntäminen ovat sekä nuorisotyön että matkailun tulevaisuuden keskeisiä elementtejä. Yllättäen hanke johti minut myös kansainvälisiin vuorovaikutustilanteisiin. Kielet ja kansainvälisyys eivät todellakaan ole vahvuusaluettani, päinvastoin olen niiden kanssa hyvinkin kaukana epämukaavuusalueella. Epämukavuusalueella työskentely haittasi kuitenkin hyvin vähän, kun työn sisältö oli kiinnostavaa eikä tarvinnut yksin selvitä kaikesta. Pidän Piispalan työyhteisöä välittävänä organisaationa ja koitan itsekin omalta osaltani sitä vahvistaa.

Kesäkuussa yhteistyö Poken digilabin kanssa toi Piispalaan vieraaksi Monica ja Namya Joshin Intiasta.  15-vuotias Namya on Mine Craft -spesialisti ja hän johdollaan käynnistettiin Piispalan oman Mine Craft -maailman rakentaminen. Kahdessa viikossa syntyikin melko mittava pelimaailma. Nuoren neidin työskentelyyn liittyi tietenkin Piispalan alueeseen, tiloihin ja aktiviteetteihin  tutustumista, jotta ne voitiin mallintaa peliin. Tiiviiden Mine Craft -työpäivien oheen tarjoiltiinkin vieraille kaikki heitä vähänkään kiinnostaneet aktiviteetit. 

Erityisen mielenkiintoista oli vierailuun liittynyt Poken kanssa yhteistyössä järjestetty Future Skills Conference, jossa Namyan äiti Monica Joshi esitteli miten Intian kouluissa ja oppilaitoksissa on hyödynnetty 3D-tekniikkaa ja lisättyä todellisuutta. Viikkoa myöhemmin YLE uutisoi, kuinka Suomalainen teknologiayritys on valloittanut 3D-markkinat Intiassa. No me Piispalassa tunnemme nyt sekä vientituotteen että sen käyttötapoja. 
https://www.youtube.com/watch?v=PLcOlV9lw8U&t=5s

Jos Piispalan Mine Craft -maailma kiinnostaa, niin siitäkin löytyy video:
https://www.youtube.com/watch?v=pcyzC0SDfts

Omaan ympäristöön sokeutuu helposti, mutta vieraat avaavat aina silmiä, osoittamalla miten hienossa ympäristössä saan työskennellä. Miten ulkomaalainen vieras kokee Piispalan, sen näytti Namya Joshi kolmiosaisella vlogilla:

Osa 1:
I Did Something I Had Never Done Before At This Place Piispala, Finland

Osa 2:
A Week Full Of Adventures

Osa 3:
A Zigzag Way Back Home

Seuraava kansainvälinen steppi on tammi-helmikuun vaihteessa Erasmus+ -rahoituksella Piispalassa järjestettävä kansainvälinen seminaaari, jonka teemana on "ratkaisuja nuorten aktiivisempaan kansalaisuuteen digitaalisten innovaatioiden kautta".  Teemaa käsitellään EU-alueen eri maista saapuvien nuorisotyöntekijäiden kanssa niin tutkimusten kuin käytäntöjen näkökulmasta. 

Back to business - Pokelta Piispalaan

Paljon on vettä virrannut Kannonkoskessa sitten edellisen blogipäivityksen. Elämä on ollut hyvinkin leppoista, eikä blogin ylläpitämiselle ole ollut sellaista punaista lankaa, joka olisi säännölliseen asioihin kantaa ottamisena tuntunut johdonmukaiselta, saati merkitykselliseltä. Tilanne on nyt syksyllä 2022 muuttunut.

Noin vuoden kestänyt projekti Poken asuntolaohjaajana oli kokemisen arvoinen vuosi. Asuntolaelämä sinänsä ei yllättänyt, niin pitkään olen asuntolatoiminnassa ollut mukana. Kun tuohon vuoteen liittyi asuntolan peruskorjaus, se teki työtehtävästä 2-jakoisen. Laadukas asuntola-arjen toteuttaminen remontin keskellä oli prioriteetti 1. Rinnalla kuljetin opiskelijoiden edunvalvojan roolia, jotta asuntolan remontissa huomioidaan opiskelijoiden hyvän asumisen tarpeet ja hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet.

Haasteena oli, etten ollut mukana remontin suunnitteluvaiheessa, vaan hyppäsin mukaan projektiin sen käynnistyessä. Arvostan suuresti Poken johtoa siitä, että sain merkittävästi vaikuttaa asioihin remontin aikana. Vuodessa opin todella paljon uusia asioita, kun työ oli jatkuvaa vuorovaikutusta opiskelijoiden, oppilaitoksen henkilöstön ja rakennusurakkaan osallistuneiden urakoitsijoiden työnjohdon sekä työmiesten ja -naisten kanssa. Toivon, että sain aikaan myös opetushenkilöstössä uutta näkökulmaa asuntolatoimintaan ja rohkeutta vuorovaikutukseen, vaikka opettajien ja asuntolaohjaajan työajat ovatkin erilaiset.

Reilu vuoden työkokeilu oli minulle tuon remonttilisän johdosta yksi intensiivisimmistä työvuosistani pitkään aikaan, mitataanpa sitä työtunteina tai minulle arvokkaana uusien opittujen asioiden pääomana. Pokelle kokeilu maksoi reilun 2 miljoonaa euroa. Kun katson työuraani taaksepäin, niin olihan se euroissa mitaten suurin yksittäinen hanke, missä olen ollut mukana. 

Remontin valmistumisen myötä olisi toisaalta ollut mielenkiintoista ja palkitsevaa jäädä työskentelemään uudistuneessa asuntolassa ja jatkaa uuden toimintakulttuurin luomista. Uudet haasteet 90-luvun alun työympäristössä kuitenkin vetosivat voimakkaammin. Oli hieno tunne jättää asuntola nuoren, työhön hyvin motivoituneen ohjaajan käsiin ja hypätä itse uusiin haasteisiin.

Helmikuun alusta alkaen olen siis työskennellyt Nuorisokeskus Piispalassa digitaalisten palveluiden ja virtuaalisten toimintaympäristöjen kehittäjänä. Hankkeen käynnistämis- ja kehittämisvaiheessa työskentely on ollut hyvin Piispala-keskeistä, enkä sen johdosta ole intoutunut blogin ylläpitämiseen. Oma motivaationi blogien kirjoittamiseen on pohtia ja vaikuttaa asioihin vähintään kunta- ja maakuntatasolla ja ottaa kantaa nuorisotyön sektorilla myös valtakunnallisesti.  

Hankkeessa on edetty vaiheeseen, että digitaalisia palveluja ja virtuaaliympäristöjä otetaan käyttöön Piispalan arjessa, Pohjoisen Keski-Suomen kuntien nuorisotyössä sekä kansallisessa että kansainvälisessä yhteistyössä pelikasvatuksen keinoin, yhteistyössä Poken kanssa. Ennen korona-aikaa päätään nostanut uusi yhteisöllisyyden aika on jälleen nousemassa koronatuhkasta lisääntyvinä live-tapahtumina, joita uudessa normaalissa järjestetään entistä useammin myös hybriditapahtumina. Minusta oleellista on, ettemme haikaile entistä, vaan hyväksymme uuden normaalin.

Nuorisokeskus Piispalan digipalveluiden ja virtuaaliympäristöjen kehittämisen hankkeessa kehitetään myös työelämäkumppanuutta ammatillisen koulutuksen kentällä. Piispalassa koulutussopimuksella opiskelevien opiskelijoiden ohjauksessa tukeudutaan TTL:n "Askeleet ammattilaiseksi" -työelämävalmennuksen malliin.

Koska Piispala on kansainvälinen nuorisokeskus, niin se näkökulma on tärkeä myös omassa työssäni. Siitä seuraavassa artikkelissa.

Oppivelvollisuuslaki - ratkaisu syrjäytymisen ehkäisemiseen vai kaivoon kannettua vettä?

 Oppivelvollisuus Suomessa täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Juhlavuonna oppivelvollisuuden ikärajaa nostetaan 18 ikävuoteen ja elokuun alussa astuu voimaan uusi oppivelvollisuuslaki 1214/2020. Oppivelvollisuusiän korottamisen yhteydessä olisin kaivannut remonttia koko koulutusjärjestelmään. Kun tavoitteena on saada kaikille nuorille nuorille vähintään toisen asteen tutkinto, olisi pitänyt uudistaa myös perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen kokonaisuus sellaiseksi, että valmistuminen tapahtuisi pääsääntöisesti oppivelvollisuuden aikana. 

Hyvää uudessa laissa on se, että nuoret pakotetaan hakeutumaan perusopetuksen jälkeen toiselle asteelle tai siihen valmistavaan koulutukseen. Maksuttomuus, vaikka onkin valtava yhteiskunnan tulonsiirto hyväosaisille, helpottaa joidenkin nuorten koulutuspolkua. Erilaisiin kuntien ja koulutuksen järjestäjien tukitoimiin on varauduttu taloudellisin panostuksin. Lähes kaksi vuosikymmentä kestäneen koulutuksen leikkauskauden voi nyt toivoa päättyneen. Ministeri Saramo lupasi haastattelussa valtion kustantavan kaikki siirtymävaiheen kulut, mutta oma käsitykseni on, että pitkässä juoksussa maksuton toinen aste vaatii kunnilta merkittävän panostuksen ja siinä piilee alueellisen eriarvoistumisen uhka. 

Oppivelvollisuuslain velvoitteet koulutuksen järjestäjille, kuntien nuorisotyölle ja sosiaali- ja terveyspalveluille ovat jatkumo oppilas- ja opiskeluhuoltolain velvoitteille. Yhteiskunnan turvaverkko nuorille tiivistyy entisestään. On entistä vaikeampi antautua Hassisen Koneen vietäväksi, ellei ole täyttänyt 18 ikävuotta.

Oppivelvollisuuslaissa on paljon hyviä elementtejä ja yhteisvalinnan tuoreet tilastot osoittavat uuden lain kantavan nuoret koulutuksen kaivoon. Todellinen haaste on kuitenkin vasta edessä. Kuinka pitää kannettu vesi kaivosssa? Toisen asteen koulutuksen läpäisyyn liittyviä ongelmia ei oppivelvollisuuslaki ratkaise. Tarvitaan monipuolisia opetuksen ja ohjauksen toimia opiskelun arjessa ja entistä enemmän yhteistyötä ja dialogia toimijoiden välillä. Opiskelijoiden osallisuuteen ja opiskelijayhteisöihin panostaminen on vähintään yhtä tärkeää kuin moniammatillisten verkostojen yhteistyö. Koska oma lempiteemani kehittämistyössä ja hyvinvoinnin edistämisessä on hyvien käytäntöjen juurruttaminen ja levittäminen, kaivelen mielelläni menneitä ja nostan esille näkökulmia ja toimintamalleja, joita mielestäni kannattaa edelleen jatkojalostaa.

Katsoessani opetusministeri Jussi Saramon haastattelua Ykkösaamussa, sain virikkeen kaivaa kirjahyllystäni Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen historiikki -julkaisun. Sykäys tuli siitä, että haastattelussa esitettiin oppivelvollisuuslain olevan keino ehkäistä syrjäytymistä. Varmasti ongelmakeskeisessä ajattelussa tämä onkin ollut tavoite ja perustelu lain laatimiselle, mutta ei koulutuksen keskeyttäminen ole sidoksissa vain syrjäytymisen uhkaan. 

Vehviläisen tutkimustulosten mukaan erilaisista oppimisen tai arjen hallinnan ongelmista johtuvia keskeyttämisiä on 10-15% opiskelijoilla, mutta opintojen etenemisen vaikeuksia ja keskeyttämisajatuksia on 30-40% opiskelijoista. Jopa kolmannes opiskelijoista kokee, että opiskelupäivät eivät ole tarpeeksi haastavia ja työntäyteisiä. Ongelmakeskeisyyden sijaan onkin tärkeämpää panostaa koko opiskeluyhteisöä tukevaan tehokkaan läpäisyn oppimisympäristöön. 

Vehviläisen tutkimustuloksiin perustuvassa mallissa on neljä kulmakiveä: johtajuus, opetus, luotsaaminen ja opiskelun tuki. Luotsaminen on lähes synonyymi ohjaamiselle, mutta luotsaamisessa korostetaan opiskelijan omaa roolia prosessissa. Viimekädessä opiskelijan kokemus oman opiskelunsa hallinnasta ja omien valintojen merkityksen konkreettinen kokeminen ovat asioita, jotka saavat opiskelijat sitoutumaan opintoihin.

Vaikka ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisen ohjelmalla 2011-2014 ei päästykään päätavoitteeseen valtakunnallisen keskeyttämisprosentin osalta, ohjelman hankkeissa saavutettiin erinomaisia tuloksia, kehitettiin suuri määrä hyviä käytäntöjä ja tutkimustyöllä löydettiin uusia näkökulmia keskeyttämisen problematiikkaan. 

Läpäisyn tehostamisen historiikki -julkaisu sisältää tehokkaan läpäisyn oppimisympäristö -mallin lisäksi konkreettisia hyviä käytäntöjä luotsaamiseen, opetuksen järjestämiseen ja oppimisen tukemiseen.  Vehviläisen kirjaamat läpäisyn tehostamisen 10 havaintoa kannattaa ottaa ohjenuoraksi ammatillisen koulutuksen johtamisessa, opetuksessa ja tukipalveluissa. Historiikki on myös tärkeä dokumentti monivuotisen hankeohjelman tulosten kokoamisessa. Toivottavasti erilaisista hankeohjelmista syntyy vastaavia yhteenvetoja, jotka edistävät hyvien käytäntöjen juurruttamista ja levittämistä hankkeiden päättymisen jälkeen.

Korona palautti hyvinvointihäärääjän takaisin toiselle asteelle

Olen palannut toisen asteen ammatillisen koulutuksen kentälle, sen ruohonjuuritasolle. Aloitin tammikuussa Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poken Piilolan toimipaikan asuntolaohjaajana. Asuntolatoiminta oli minulle läheinen asia työskennellessäni SAKU ry:ssä ja nyt olen siis sivustaseuraajan roolista siitynyt toiminnan ytimeen. 

Asuntolaohjauksen ohella olen projektipäällikkönä hankkeessa, jossa kehitetään Poken opiskelijakuntatoimintaa, opiskelijoiden osallisuutta ja työkykypassia. Opiskelijoiden osallisuuden kehittämisestä olen innostunut, Työkykypassiin suhtaudun työhistoriasta johtuen rutiinityönä.

Blogini ei ole päiväkirja omista töistäni, vaan jatkan aikanaan valitsemallani linjalla ottaen kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin, lakien ja asetusten valmisteluun ja toimeenpanoon sekä nostamaan esille tutkimustietoa ja kehittämishankkeiden tuloksia nuorisotyön ja ammatillisen koulutuksen kentältä.

Tähän comeback-päivitykseen päätin kirjoittaa hajatelman Koronan välttämisestä maalaisjärjellä ja suosituksiin luottamalla.

Korona on koetellut. Vaikka olenkin välttänyt sairastumisetn on elämässä moni asia muuttunut. Tapahtumiin liittyvät työt ovat olleet jäissä yli vuoden ja taxityössä liikevaihto putosi kannattamattomuuden rajalle. Hain uusiin työtehtäviin ja niiden myötä muutin kaupungista maaseudun rauhaan. Kannonkoskella ei tarvite murehtia ruuhkista kaupoissa tai katukuvassa. Uudessa työssä korona näyttäytyy sekä valtakunnallisina että alueellisina rajoituksina ja työnantajan ohjeina, joita pitää jatkuvasti seurata. Etäopetukseen siirtymisellä olisi luonnollisesti merkittävä vaikutus työn arkeen. 

Minä olen ymmärtänyt hyvin monta erilaista TV- ja radiolähetystä seuranneena, että koronatartunnan välttäminen ja sen levittämisen ehkäiseminen on mahdollista, kun välttää kontakteja ja huolehtii käsihygieniasta. Kun ei voi välttää kontakteja, voi riskin minimoida käyttämällä maskia.

Pandemian torjunnan keinot ovat sellaisia, että niitä on käytännössä vaikea säätää lailla. Vaikka lait vielä tartuntatautilakiin ja poikkeustilaan liittyen saataisiinkiin voimaan, niin niiden valvominen poliisivoimin olisi käytännössä hyvin rajallista - naapurikateus olisi ainoa tehokas keino valvontaan.

Jos jäädään odottamaan lain säätämisen prosessia, niin virus ehtii ottamaan pitkän etumatkan. Entä jos ihan  jokainen vain ottaa vastuun ja toimii asiantuntijoiden ohjeiden mukaan? Ei tarvita mitään pakkoa, jos kaikki vain ottavat maskit käyttöön liikkuessaan sellaisissa paikoissa, joissa on muitakin ihmisä ja turvavälien pitäminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Kenenkään ei tarvitse erakoitua, vaan valita se sosiaalinen verkosto, joka työssä ja vapaa-ajalla on tarpeellinen ja pysytellä sen verkoston keskuudessa. 

Liikunta ja erityisesti ulkona liikkuminen on ihmiselle hyväksi. Nyt pitää vain liikkua yksin tai pienen turvallisen sosiaalisen verkoston kanssa. 

Rokotukset ovat käynnistyneet ja vauhti kiihtyy koko ajan. Oma käsitykseni kaiken tiedon suodattamisen jälkeen on, että ei iso Koo yhdellä rokotuskierroksella vielä kokonaan häviä. Kuten erilaisten kausi-influenssien torjuntaan, tarvitaan Koronan torjunnassakin vielä useita rokotuskierroksia jotta viruksen aiheuttamalta taudilta ollaan turvassa. Ei siis hötkyillä, vaan maltetaan noudattaa terveys-turvallisuusohjeita arjessa.

Kun synkistely ei kuuluu tapoihini, niin lopuksi näkymä tulevaan uuteen normaaliin - vanhaanhan ei ole enää paluuta. Niin ikävää kuin Korona-aika on ollutkin, on se varmasti opettanut meitä pesemään käsiä, arvostamaan kohtaamisia ja yhteisöjä, tekemään etätöitä ja hyödyntämään erilaisia digitaalisia palveluja. Suomessa onkin otettu iso digiloikka Koronan aikana. Toki kaikilla kansalaisilla - ikään katsomatta - ei ole ollut tarvittavaa osaamista, taloudellisia ja henkisiä voimavaroja tai  tarvittavia tukiverkostoja tämän loikan ottamiseen. Koronan jälkeisenä aikana onkin entistä tärkeämpää kiinnittää huomiota yhteiskunnan eriarvoisuuden kaventamiseen. Oppilaitosmaailmassa tämä tarkoittaa lähiopetuksen ja eriläisten  tukipajojen lisäämistä,  Näin saadaan edes vähän kurottua kiinni sitä osaamisvajetta, mikä väistämättä on syntynnyt, kun ei ole päästy oppimaan työsaleissa ja työpaikoilla niin paljon kuin olisi ollut tarve.

Olin jo ennen Korona-ajan alkua sitä mieltä, että yhteisöllisyyden uusi tuleminen oli alkanut. Nyt tuli takapakkia käytäntöön, muttei tarpeeseen. Koronarajoitusten purkamisen jälkeinen uusi normaali on varmasti sellainen, jossa yhteisöllisyys ja kohtaaminen ovat johtavia teemoja kaikessa toiminnassa. 

Jospa nyt kevään ja alkavan kesän aikana kuunnellaan terveysalan ammattilaisia ja toimitaan heidän antamien suositusten ja ohjeiden mukaan riippumatta siitä tuleeko lakeja ja asetuksia. Tunnelin päässä näkyy valoa ja uusi normaali saattaa olla arjessamme jo ensi syksynä - toki kaikkien rajoitusten ja valmiustilojen purkamista saadaan varmasti odottaa ensi vuoden puolelle.  

Miten tahansa hallitus koronaa torjuukin, niin opposition mielestä se on kuitenkin väärin sammutettu. Siksi on viisasta kuunnella asiantuntijoita, käyttää sitä kuuluisaa maalaisjärkeä ja antaa politiikan rattaiden pyöriä omaan tahtiinsa. Hyvin olemme pärjänneet tähän asti ja niin saattaa käydä myös tulevaisuudessa.

Koulutussopimukseen orientoiva valmennus parantaa nuorten työelämään kiinnittymisen edellytyksiä

Peruskoulun TET- ja ammatillisen koulutuksen koulutussopimusjaksot ovat aina näytön paikkoja. Niiden merkitys kesätyöpaikan, opiskelun ohessa tapahtuvan työn ja erityisesti valmistumisen jälkeisen ensimmäisen työpaikan saamisessa on varsin suuri. En epäile, etteivätkö opettajat siitä opiskelijoita muistuttaisi, mutta pelkkä maininta ei riitä. Mitä vähemmän opiskelijalla on työkokemusta ja mitä nuorempi hän on, sitä enemmän häntä on valmennettava tulevaa työelämäjaksoa varten. Ensivaikutelman merkitystä tulee erityisesti korostaa.

Tämän syksyn aikana olen haastatellut aika monta työelämän esimiestä. Kaikki ovat minulle kertoneet, että hyvin työharjoittelussa pärjänneet ovat työhönotossa aina sellaisten edellä, joita esimies ei entuudestaan tunne - vaikka paperit saattavat olla paremmat ja työkokemustakin enemmän. Erityisesti keskisuurissa ja suurissa työpaikoissa esimiehet tuntuvat hyvin ymmärtäneen uudistuneiden koulutus- ja oppisopimuksen mahdollisuudet. He tarjoavat mielellään ensin harjoittelupaikan, jossa opiskelija voi antaa ensimmäisen näyttönsä. Tuossa vaiheessa osaamista tärkeämpää on olla ajallaan työpaikalla, osata tervehtiä ja tärkeimpänä osata noudattaa ohjeita. Itseohjautuvuutta odotetaan nuorilta ja yleensäkin uusilta työntekijöiltä työpaikoilla paljon vähemmän kuin oppilaitoksissa. Toki vaatimustaso kasvaa työelämässä hyvin nopeasti.

Kun on halua tehdä töitä ja ymmärrystä noudattaa ohjeita, niin taidot karttuvat ja seuraava vaihe onkin harjoittelujaksoa seuraavat keikkatyöt, kesätyö ja jatkossa yhä useammin opintojen loppuun vieminen oppisopimuksella. Silloin ollaankin jo jalka vahvasti oven välissä valmistumisen jälkeistä työsuhdetta ajatellen.

Edellisessä blogitekstissäni korostinkin jo oppilaitoksen roolia työelätaitojen ja ammatin perusasioiden opetuksessa ennen työpaikoilla tapahtuvan oppimisen alkamista. Tämä on niin työelämän, oppilaitoksen kuin opiskelijan parhaaksi. Kun oppilaitoksessa koetaan nuorilla olevan valmiudet työpaikoilla tapahtuvaan oppimiseen, niin on aina tarpeen järjestää tehostettu työelämään valmentava jakso. Sen tarkoituksena on, vaikka kuinka tuntuisi turhalta, toistaa työelämän perussäännöt, joilla opiskelija saavuttaa paikan ja sen jälkeen vakuuttaa työpaikkaohjaajan ja esimiehen omasta osaamisestaan.

Miten soitetaan työpaikalle ja sovitaan tapaamisesta. Miten esittäydytään ja sanoitetaan oma asia koulutussopimus-, oppisopimus- tai työpaikkahaastattelussa. Miten tärkeää on niin työkavereiden kuin asiakkaiden tervehtiminen. Vuorovaikutustaidot ovat kohtaamieni esimiesten keskuudessa todella korkealla osaamisen arvostuksessa. Niihin kannattaa työelämäjaksoon valmentavassa jaksossa panostaa. Kohtaamani esimiehet ovat olleet hyvin avoimia ja tunnustaneet, että samoja perusasioita kerrataan vakihenkilöstönkin kanssa säännöllisesti.

Askeleet ammattilaiseksi -malli ja eritysisesti mallin tueksi julkaistu oppimispäiväkirja on erinomainen tuki työelämäjakson valmennusvaiheeseen. Ensimmäisellä kerralla oppimispäiväkirja otetaan käyttöön opettajajohtoisesti ja jakso jaksolta opiskelija suorittaa tehtäviä  itsenäisemmin. Oppimispäiväkirjan tehtävät valmistavat lähestyvään työelämäjaksoon ja tukevat työpaikkaan perehtymisessä.

Toinen erittäin tehokas tapa tuoda esiin koulutussopimusjaksojen merkitystä näyttöpaikkana, on käydä opiskelijoiden kanssa tutustumassa alan työpaikkoihin tai pyytää työelämän esimiehiä vierailemaan oppilaitoksessa kertomassa miten heille pääsee töihin ja mitä he arvostavat. Heidän sanomanaan viestin  painokerroin on huomattavasti suurempi kuin opettajan, vaikka viestin sisältö olisi täsmälleen sama.

Suomessa työpaikat syntyvät pääasiassa pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Työpaikat ovat yhä useammin ns. piilotyöpaikkoja, joihin rekrytoidaan ihmisiä sosiaalisen median ja erilaisten verkostojen kautta. Nuorilla verkostot ovat luonnollisesti suppeampia kuin aikuisikäisillä jo työkokemusta omaavilla. Siksi koulutussopimusjaksoilla on nuorille erityisen suuri merkitys. Tästä seuraa, että uraohjausta tulee toteuttaa nuorten kohdalla opintojen alusta asti antamalla tehovalmennusta jokaiselle koulutussopimusjaksoille valmistauduttaessa.

Työelämävalmiudet ovat edellytys työpaikalla oppimiselle

Olen taas viettänyt aikaa työelämän tarjoamissa oppimisympäristöissä ja käynyt keskusteluja työpaikoilla toimivien esimiesten ja ohjaajien kanssa. Havaintojen tuotoksena ei syntynyt jymyuutista, vaan hyvin yleiset käsitykset saivat vahvistusta. Sitä vaan ei tämän päivän ammatillisen koulutuksen keskusteluissa kovin usein uskalleta sanoa ääneen: reformin tavoitteita käsitellään niiden merkittävyyden kannalta väärissä mittasuhteissa. Tulkitsemalla työelämälähtöisyyttä liian kapeasti ja lähettämällä sen johdosta alaikäisiä nuoria  työelämään ilman riittäviä työelämävalmiuksia, reformin hyvät tarkoitukset ja lain antamat mahdollisuudet kääntyvät itseään vastaan.

Julkisessa keskustelussa ja kirjoittelussa rummutetaan näkyvästi työpaikoilla tapahtuvan oppimisen määrän lisäämistä. Kuitenkin uudesta laista poistettiin työpaikalla tapahtuvan oppimisen minimimäärä ja lisättiin koulutuksen järjestäjän ohjausta koskevia velvoitteita. Opiskeluhuollon tukipalvelut laajennettiin kaikkien ammatillista perustutkintoa tai tutkinnon osaa suorittavien oikeudeksi ikään katsomatta. Toki uuden lain perusteluissa tavoitellaan entistä työelämälähtöisempää ja entistä enemmän työpaikoilla tapahtuvaa oppimista, mutta asetaanpa nämä näkökulmat ensin tärkeysjärjestykseen, tarkastellaan niitä laajasti ja jatketaan reformin toimeenpanoa sen jälkeen uuden lain tarkoittamassa hengessä.

"Ammattiin opiskelevat" on valtavan suuri joukko ihmisiä. Jaankin massan kolmeen itse määrittelemääni kategoriaan.

1. Nuoret 15 - 22v peruskoulun päättäneet yhteisvalinnan kautta tulleet opiskelijat ja jatkuvan haun kautta tulleet opiskelijat, joilla opintojen keskeytymisen vuoksi ei ole toisen asteen tutkintoa eikä työkokemusta.
2. Nuoret aikuiset 23 - 29v, joilla on toisen asteen tutkinto ja jonkin verran työkokemusta, mutta haluavat vaihtaa alaa.
3. Aikuisikäiset yli 30v, uudelleen kouluttautuvat tai ammattitaitoaan täydentävät, joilla on työkokemusta ja ovat usein perheellisiä. 

Karkea jako edelleen, mutta antaa raamit tarkastella opiskelijoita asiakasnäkökulmasta. Erilaisista lähtökohdista ammatilliseen koulutukseen hakeutuvilla on hyvin erilaisia valmiuksia, odotuksia ja tarpeita. Myös työelämässä eri kategorioihin kuuluvat opiskelijat ovat erilaisia ohjattavia. Reformin toimeenpanoa tarkasteltaessa ja sitä arvioitaessa on hyvä tiedostaa eri kategorioihin kuuluvien opiskelijoiden määriä.

Ammatilliseen koulutukseen tuli yhteisvalinnan kautta vuonna 2017 35 000 ja vuonna 2018 34 000  uutta opiskelijaa. Muita väyliä (ryhmittelyni 2 ja 3 mukaisia opiskelijoita) otettiin 2017 sisään lähes kolminkertainen määrä ja 2018 määrä näyttäisi edelleen kasvavan. Kuitenkin ammatillisesta koulutuksesta puhutaan nuorten koulutuksena ja reformista, kuin se koskettaisi vain peruskoulun päättäviä 15-16-vuotiaita.

Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa onkin tärkeä ymmärtää, että aikaisemmin hankitun osaamisen tunnnistaminen ja tunnustaminen ja työelämässä tapahtuvan koulutuksen lisäämisen hyödyt kohdentuvatkin ensisijaisesti nuoriin aikuisiin ja aikuisiin, joilla on jo aikaisempi tutkinto ja/tai paljon työkokemusta. Koulutuksen järjestäjien ja työelämän tiivis paikallinen ja alueellinen yhteistyö onkin yksi parhaista keinoista tukea niin työnantajia kuin työntekijöitä kestävän ammattitaidon ja työkykyisyyden ylläpitämisessä. Etsivän nuorisotyön, koulutuksen järjestäjien ja työelämän yhteiskuntavastuullisilla toimilla voidaan uudistuneen lain myötä tehdä entistä joustavampaa moniammatillista syrjäytymistä ehkäisevää ja korjaavaavaa työtä alle 30-vuotiaiden vailla toisen asteen tutkintoa olevan kohderyhmän osalta.

En ole reformin valmistelun ja toimeenpanon aikana havainnut evoluutioharppausta nuorten itsenäistymiskehityksessä.  Peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen siirtyvät nuoret tarvitsevat edelleen heidän ikänsä ja kehitysvaiheensa huomioivaa opetusta ja ohjausta itsenäistymiseen, valintojen tekemiseen, vastuunottamiseen omista opinnoista ja työelämän pelisääntöihin. Niinpä pidän tärkeänä, että yksilöllisyyden korostamisen sijaan varmistetaan, että heillä on mahdollisuus siirtyä perusopetuksesta toiselle asteelle luomaan omaa ammatti-identiteettiään turvallisissa oman ikäluokan opiskelijoista muodostuvissa ryhmissä, joissa yksilöllisyyttä ja itseohajutuvuutta lisätään osana HOKS-prosessin etenemistä. Opettajien on edelleen huolehdittava opiskelijoiden oman alan työmenetelmien ja -välineiden riittävästä hallinnasta oppilaitosoloissa, jotta siirtyminen työelämässä tapahtuvaan oppimiseen palvelisi parhaalla mahdollisella tavalla sekä nuorta opiskelijaa että työelämätahoa.

Ennen ylikorostettiin opetuksessa tapahtuvaa oppimista, nyt uhkaa toinen äärilaita. Jo reformin valmisteluvaiheessa korostettiin, että lainsäädännön myötä koulutuksen järjestäjien keskeiset asiakkaat ovat opiskelijat ja työelämä. Tärkein tavoite saada asiakkaat kohtaamaan. On siis  keskityttävä huomioimaan molempien tahojen tarpeet ja hyödynnettävä maksimaalisesti niin työpaikat kuin oppilaitokset. Reformin toimeenpanossa pitäisi nähdä myös oppilaitoksen tilojen ja kampusalueiden kehittäminen palvelemaan työelämän tarpeita - eritoten julkisen ja kolmannen sektorin toimijat voisivat olla tässä kehityksessä keskeinen kumppani.

Hankkeet eivät poista ongelmia, niillä etsitään ratkaisuja

Olinpa lähellä päästä telkkariin. A-studion 23.10. lähetyksessä käsiteltiin syrjäytymisen ehkäisyn hankkeita ja hankkeisiin käytettyä taloudellista resurssia. Ohjelmassa oli pätkiä Höntsäfest-tapahtumasta, jossa olin esittelemässä Kupittelua (Speed Stack) yhtenä höntsälajina. Hyvin näkyivät SAKU- ja Arjen arkki -rollupit ja kupittelupöytä. Minä seisoin siinä ihan vieressä, juuri kuvan ulkopuolella.

Sitten asiaan, eli A-studion sisältöön. Hanketoimintaa olen käsitellyt aika usein, tänäkin vuonna tammi-, helmi- ja kesäkuun hajatelmissani. Vaan eihän nämä hääräjän hajatelmat päättäjille asti leviä - valitettavasti. Itse asiassa surullisinta ohjelmassa oli kuulla, että edes Wrede ei OKM:n johtavassa virkamiesasemassa kokenut saaneensa viestiään läpi poliittisille päättäjille. Konsensus poliittisten pisteiden keräämisen välineenä meni asiantuntemuksen edelle. Eduskunta pitäisi valita, kuten presidentti, kuudeksi vuodeksi, niin olisi mahdollista saada aikaan kestävää politiikkaa. Ehkä kansalaisetkin suhtautuisivat vaaleihin vähän vakavammin. Samoin ministeriöiden työntekijöiden nimikkeet voisi päivittää. Neuvottelevat virkamiehet kuuluvat AY-liikkeeseen tai sovittelutomistoihin ja opetusneuvokset Opetushallitukseen. Ministeriöissä tarvitaan asiantuntijoita ja juristeja valmistelemaan lakeja, asetuksia ja niiden soveltamisohjeita. Ministeriöiden johtajilla pitää olla nimikkeen ja palkan mukainen asiantuntija-asema, eikä poliitikon pelinappulan rooli. Poliitikot äänestetään tekemään päätöksiä, ei esiintymään asiantuntijoina. Oman ammatillisen koulutuksen työurani aikana en ole pitänyt yhtäkään opetusministeriä koulutuksen asiantuntijana, vaan toivonut heidän kuuntelevan tarkalla korvalla ministeriön henkilöstön näkemyksiä. Valitettavasti olen havainnut ministeriyden usein tuovan asiantuntijuuden harhan sekä korvien ja suun käytössä niiden määrän suhteen selkeän vääristymän.

Ja rönsyilyn jälkeen takaisin hankkeisiin. Hankkeissa ensisijaisesti kehitetään uutta, etsitään ratkaisuja, kokeillaan ja mallinnetaan. Hankkeet eivät itsessään ratkaise ongelmia, vaan niissä kehitettyjen tulosten juurtuminen ja leviäminen ratkaisevat hankkeiden vaikutuksen ja vaikuttavuuden. Meillä pitäisikin olla kaiken hanketoiminnan ja perustoiminnan nivelvaiheena hallinnon rajat ylittävä levittämishankkeiden ohjelma, johon valikoidaan eri rahoitusmuodoilla rahoitettujen hankkeiden parhaat tulokset, joiden levittämiseen panostetaan päättäjien arvovaltaa ja riittävästi rahaa.

Väheksymättä yhtään kehittämistyötä, niin laboratorioissa, suppeaan kohderyhmään keskittyvällä ja lisärahoituksella toteutetulla työllä on mahdollista kehittää isoja asioita suht lyhyessä ajassa, mutta tulosten juurruttaminen ja levittäminen on hidasta. Se vaatii kärsivällisyyttä ja vaikuttavuus voidaan osoittaa vasta vuosien työn ja arvioinnin tuloksena.

Hankeprobplematiikka näyttäytyy myös ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa. Uuden lain valmistelu oli pitkä prosessi, mutta väitän sen olevan reformin helpoin ja nopein vaihe. Vasta nyt, kun reformin toimeenpanovaihe on käynnistynyt ja uutta lainsäädäntöä on lähdetty toteuttamaan, voidaan reformin katsoa alkaneen. Reformin toimeenpanoon ei todellakaan ole lähdetty samalta viivalta tai ravivertauksella yhdessä rintamassa lähtöauton takaa. Moni koulutuksen järjestäjä on ravannut jo monta ratakierrosta (lukuvuotta) valmistautuen uuteen lainsäädäntöön ja rahoitukseen, kun toiset ovat odottaneet lain voimaantuloa lähtöauton takana ja ovat nyt vasta lähtökiihdytyksessä.

On hyvä, että ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoon on osoitettu hankerahoitusta, sillä kuten oppilaitoksissa on erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita, on koulutuksen järjestäjien verkostossa erityistä tukea tarvitsevia järjestäjiä. Kyse ei ole hyvät ja huonot -luokittelusta, vaan kokoon, toimintaympäristöön ja -kulttuuriin liittyvistä tekijöistä. Lähdöstä myöhästyneille ei pidä kuitenkaan antaa rahaa pyörän uudelleen keksimiseen vaan edelläkävijöiden toimintamallien soveltamiseen, jotta he saavat kurottua etumatkaa kiinni. Kuten Wrede A-studiossa sanoi syrjäytymisongelmasta: Kun ongelma on selkeä, ei sen ratkaisemiseen tarvita kovin montaa pyörää. Mutta kuinka saada pyörä kaikkien käyttöön? Siihen ei tarvita uusia innovaatioita vaan juurruttamista ja levittämistyötä.

Opetushallituksessa on havahduttu hankkeiden tulosten juurruttamisen ja levittämisen tärkeyteen. Nyt lokakuussa avautuneessa johtamisen hankehaussa on tarkoitus käynnistää 6 alueellista kehittämishanketta ja valtakunnallinen koordinaatiohanke. Koordinaatiohanke on hyvä käytäntö hankekokonaisuudessa tuotettujen tulosten juurtumisen tukemiseen, tulosten kokoamiseen ja levittämiseen. Minua kiinnostaa erityisesti tuo valtakunnallinen koordinointi. Se tarjoaisi tilaisuuden lähteä soveltamaan strategisen hyvinvointijohtamisen teoriaa ja monialaisten verkostojen luomista ammatillisen koulutuksen arkeen. Koordinaatiohankkeessa pitää ehdottomasti tutkia työ- ja opiskeluhyvinvointiin panostamisen vaikutuksia henkilöstötuottavuuteen ja opiskelijoiden koulutuksen läpäisyyn ja työllistymiseen. Hankkeen toteuttamiseksi on pyörät keksitty, mutta kun yritykselläni ei ole koulutuksen järjestämislupaa, en voi osallistua hankehakuun. On siis koitettava tyrkyttää ideoita ja osaamistani mahdollisten koordinaatiohankkeesta kiinostuneiden organisaatioiden suuntaan.

• Susanna Ågren Sakumaista-blogissa:
  Hyvinvointia edistävät hankkeet: laihoja tuloksia vai paikallisesti arvokasta työtä
• Arjen arkki -julkaisut:
  Hankkeesta arjen käytännöksi tutkimusraportti ja suositukset ja tarkistuslistat
• Arjen arkki -hankkeen loppuraportti

Läsnäolo ja vuorovaikutus opetuksessa ja ohjauksessa

Hajatelmien ohella minulla on tällä kertaa tarjota myös konkreettisia apuvälineitä opetuksen ja ohjauksen tueksi. Tämän vuoden ajan työstämäni koulutus- ja oppisopimusjaksojen opetusta ja ohjausta tukeva toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat materiaalit on julkaistu.

Mallin tavoitteena on korostaa työpaikoilla tapahtuvassa oppimisessa ammattitaitojen lisäksi työ- ja toimintakyvyn ylläpitämisen taitoja osana ammattilaiseksi kasvamista. Toimintamallissa korostetaan vuorovaikutusta opiskelijoiden, opettajien ja työpaikkaohjaajien välillä. Vuorovaikutusta pitäisi olla kaikkien suhteissa toisiinsa, eli kohtaamisiin kannattaa panostaa. Erityisen tärkeää kasvokkain ja samassa fyysisessä ympäristössä kohtaaminen on aloitustilanteissa ja uusia suhteita luotaessa. Mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa, sitä enemmän voidaan käyttää sosiaalista mediaa ja sähköisiä alustoja.

Olen kuluneen syksyn aikana vieraillut muutaman kerran Keski-Pohjanmaalla tapaamassa opettajia ja työelämässä johtajina ja työpaikkohjaajina toimivia ihmisiä. Kaikille tilaisuuksille on ollut yhteistä se, että keskusteluissa on löytynyt uusia ideoita ja käytäntöjä oppilaitoksen ja työpaikkojen välille - on ollut aikaa keskustella kasvokkain.

Keskustelun ja vuorovaikutuksen merkitystä opiskelijoiden kanssa on myös korostettu. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalliin kuuluu viikottainen fiiliskeskustelu opiskelijan ja työpaikkaohjaajan kesken. Oppimispäiväkirjan fiilismittari on tarkoitettu ohjaamaan keskustelua. Palaute työpaikkaohjaajilta on ollut myönteistä: "Kun keskustelulle joka viikko varataan aika, niin se tulee myös pidetyksi. Fiilismittari on hyvä pohja keskustelulle; asiaan pureutuva, mutta ei liian virallinen. Sitä voi jokainen soveltaa omaan persoonalliseen tyyliinsä ja kun keskusteluista tulee jatkumo, niin  keskustelutilanteista tulee luontevampia viikko viikolta."

Tarkkaan ottaen mallissa on kyse arjen esimiestyöstä sellaisena kuin sen pitäisi näyttäytyä. Tämän päivän hyvän työntekijän kriteerinä tuntuu olevan kiiremittari. Mitä enemmän kiire, mitä enemmän töitä todo-listalla ja mitä enemmän palavereja kalenterissa, sen tärkeämpi ja parempi työntekijä. Kun tehdään työtä, jossa pyritään vaikuttamaan ihmisten ajatteluun, asenteisiin ja käyttäytymiseen, pitää kiiremittari heittää romukoppaan. Tilalle otetaan fiilismittari ja raivataan kalenterista tilaa kohtaamisiin ja keskusteleuihin. Erityisen tärkeää tämä on esimiestyössä, opetuksessa ja ohjauksessa.

Syksyn työpaikkavierailuilla kohtasin myymäläesimiehen, joka kertoi omana periaatteenaan olevan osaston kierto aina tullessaan työpaikalle. "Käytännössä ensimmäinen tunti menee henkilökunnan kanssa keskusteluihin, toisten kanssa minuutti, jonkun kanssa 10 minuuttia. Puhutaan työstä, mutta muitakin kuulumisia vaihdetaan. Paljon sovitaan asioita ja myös jatkokeskusteluja. Sen jälkeen ehtii sitten työpöydän ääreen hallinnollisiin asioihin. Olen huomannut, että saan pöydän ääressä työskentelylle enemmän rauhallista aikaa, kun käytän tunnin hyllyjen välissä läsnäolemiseen. Vuorojen vaihtuessa on hyvä tehdä toinen kierros."

Askeleet ammattilaiseksi -mallin kuvauksen ja siihen liittyvät materiaalit löytyvät helpoimmin Arjen arkin menetelmäpankin kautta: arjenarkki.fi/menetelmapankki/hyvat-kaytannot/1696
.
Mallin ja materiaalien kehittäminen jatkuu minun osaltani ainakin vuoden loppuun asti, joten minulla on lupa odottaa vielä monia kohtaamisia työpaikkaohjaajien, opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Toivon, että käynnissä olevan opettajien työaikauudistuksen myötä opettajilla olisi entistä enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa itse ja kollegoiden kanssa oman työaikansa suunnitteluun ja lisätä  opiskelijoiden ja työpaikkaohjaajien kohtaamiseen käytettävää aikaa. Toivon myös esimiehille viisautta opettajien johtamiseen työympäristöjen monipuolistuessa.

Reformin toimeenpano edellyttää dialogia

Elokuun lopulla julkistettiin S-ryhmän nuorten työntekijöiden, alle 25v, kokemuksia ja odotuksia työelämästä -tutkimuksen tulokset. Kun kuuntelin tutkijoiden esitystä ja tutkimuksen julkistamisseminaarissa esiintyneitä puhujia, niin tunnistin vahvan sanoman, joka vahvistaa yhteisöllisyyden ja empatian arvostuksen uutta aaltoa. Se vahvistuu voimakkaampana päivä päivältä.

Kun tarkastelin tutkimuksen tuloksia, julkistamistilaisuuden puheenvuoroja, Jukka Vehviläisen Läpäisyn tehostamisen ohjelman kyselyjen tuloksia, Antti Maunun kanssa käymiäni keskusteluja sekä Arto O. Salosen ja Ossi Auran blogikirjoituksia havahduin siihen tosiasiaan, että ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa muutostarpeet ovat huomattavasti vähäisemmät kuin lainsäädäntövalmistelussa. Tosin muutostarpeiden kohdistuessa ihmisten toimintatapoihin, niiden aikaansaaminen on usein lainsäädäntötyötä hitaampaa.

Vaikka tutkinnot laaja-alaistuivat, lakiuudistus ei muuta niitä perusasioita, joita kokkien, automaalareiden tai lähihoitajien koulutuksen tulee sisältää ja joiden osaaminen tulee näyttää saadakseen tutkintotodistus. Edelleen koulutuksen järjestäjä ja käytännössä opettajat ovat vastuussa siitä, että oppilaitoksen ja työpaikkojen oppimisympäristöt, opetus ja ohjaus antavat opiskelijoille tutkinnon vaatimuksen mukaiset taidot. Opettajat ovat vastuussa myös näyttöjen arvioinnista yhdessä työelämän edustajien kanssa. Uuden lainsäädännön henki tavoittelee entistä enemmän työpaikalla tapahtuvaa oppimista, mutta toisaalta ei aseta mitään konkrettista aikaa tai osaamispistemäärää sille. Eli opiskelija, joka tarvitsee paljon lähiopetusta tai erityistä tukea opinnoissaan, voi opiskella tutkinnon pääsääntöisesti oppilaitoksessa.

Niin opettajien kuin opiskelijoiden koulutuksen sisältöjen, tutkinnon osien, hallintaa auttaa tutkinnon osien pilkkominen pienempiin moduuleihin ja niiden aukikirjoittaminen. Aukikirjoittamisessa oleellista on konkretisoida tavoitteet ja mihin opetukseen osallistumalla tai millaisia työtehtäviä tekemällä osaaminen on mahdollista saavuttaa. Tästä on apua myös työpaikkaohjaajille.

Uudistunut toiminnan ja rahoituksen lainsäädäntö antaa koulutuksen järjestäjille, opiskelijoille ja työelämälle entistä joustavammat ja monimuotoisemmat mahdollisuudet koulutuksen käytäntöjen toteuttamiseen. Yhteiskunnan ja erityisesti julkisen sektorin taloustilanne tosin asettaa omia rajoitteitaan ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkausten seurauksena reformin toimeenpanon toteuttajia on paljon vähemmän kuin edellisten uudistusten aikana. Tähän vähemmällä enemmän -tilanteeseen lohdusta tuo se, että ruuti on keksitty.

Onkin tärkeää, että koulutuksen järjestäjien johdossa ymmärretään kuulla opettajia ja ohjaushenkilöstöä oman työnsä asiantuntijoina. Opetukseen ja ohjaukseen on kehitetty valtavasti erilaisia menetelmiä ja materiaaleja ja opettajat ovat niitä soveltaneet erilaisiin opetus- ja oppismisympäristöihin. Hyvien käytäntöjen levittämiseen ja juurruttamiseen pitäisi panostaa merkittävästi enemmän kuin uuden kehittämiseen. Juurruttaminen vaatii paljon enemmän aikaa, kuin kehittämisorientoituneiden ihmisten toimintamallien tai opetusmateriaalien kehittämistyö. Levittämis- ja juurruttamishankkeita tarvitaan myös siitä syystä, että nykyhankkeissa kehitetyt uudet mallit ovat usein tarkemmin tarkasteltuna uudelleen muotoiltuja jo aikaisemmin kehitetyistä malleista, tai ne on keksitty uudelleen eri puolella Suomea.

Reformikeskustelussa on korostettu yksilöllisiä opintopolkuja. Minusta tämä näyttäytyy HOKSin laadintana jokaiselle opiskelijalle. HOKS-prosessissa opiskelijalle muodostuu suhde omaan opettajaan ja mahdollisiin tukihenkilöihin. Yhteinen vastuuopettaja on siten yksi ryhmän muodostamisen peruste. Vaikka kuinka yksilöllisiä opintopolkuja korostetaan, niin ryhmiin ja yhteisöihin kuulumisen tarve on ihmisille tärkeä ja ryhmä on paras oppimisympäristö. Opintojen käytännön järjestelyt ovatkin erilaisten ryhmien kokoamista opiskelemaan ryhmän jäsenille yhteistä sisältöä. Tämä edellyttää opettajilta pedagogiikan lisäksi hyvää ryhmädynamiikan tuntemusta ja ryhmän ohjaamisen taitoja.

Kun tarkastellaan S-ryhmän nuorten työntekijöiden näkemyksiä hyvästä esimiehestä ja Läpäisyn tehostamisen ohjelman opiskelijakyselyn tuloksia hyvästä opettajasta niin samat asiat korostuvat: ohjaavaa palautetta antava, helposti lähestyttävä, kannustava rinnalla kulkija. Myös odotukset hyvälle työ- ja opiskeluyhteisölle sekä työn ja opiskelun yhdistäminen omaan perhetilanteeseen ja harrastuksiin yhdistävät nuorten opiskelijoiden ja työelämässä olevien näkökulmia. Opettajan ja lähiesimiehen merkitys on tärkeää nuorten viihtymiselle koulutuksessa ja työelämässä ja viihtyminen on keskeinen opintoihin ja työelämään kiinnitymisen tekijä. Pääsenpä toistamaan itseäni noin kahdeksan vuoden takaa; ammatillisen opettajan roolin tulisi opintojen aikana kehittyä opettajasta lähiesimieheksi. Tätä tukee myös Jukka Vehviläisen lanseeraama luotsaava opettajuus.

Työelämän muutos on jatkuvaa, tekniikka kehittyy. Digitalisaation sijaan puhutaan jo keinoälystä ja robotiikasta. Tekniikka on kuitenkin tärkeä pitää renkinä, joka mahdollistaa tiedolla johtamisen ja antaa enemmän aikaa oman yhteisön ihmisten kohtaamiselle. Erityisesti koulutusalalla, jossa tehdään työtä ihmisten kanssa, tulisi holistisen ihmiskäsityksen ohjata työtä. Henkilöstöllä tulee olla aikaa oman työyhteisön erilaisissa ryhmissä käytävälle keskustelulle. Vain dialogin avulla päästään yhteisiin käytäntöihin ja keskustelua on käytävä kaikilla niillä tasoilla kun yhteisiä käytäntöjä halutaan. Henkilöstön yhteisöllisten työmentelmien toteuttamisen lisäksi on tietenkin tärkeä huolehtia, että aikaa riittää myös opiskelijoiden kohtaamiseen. Digitalisaation huumassa olen havainnut verkko-opetuksen lisääntyneen pelottavassa määrin. Mikäli verkko-opetuksella tavoitellaan lähiopetuksen kustannussäästöjä ajaudutaan helposti tilanteeseen, jossa opettajan työmäärä todellisuudessa kasvaa, jos hän huolehtii vastuullisesti verkossa tapahtuvasta ohjauksesta ja arvioinnista.

Reformin toimeenpanossa ei siis ole kyse kaiken muuttamisesta, vaan toimivien käytäntöjen tunnistamisesta ja niiden vahvistamisesta sekä uudistuneen lain suomien mahdollisuuksien hyödyntämisestä uudistamalla vanhentuneita tai huonosti toimivia käytäntöjä. On myös tarkasteltava niitä toimintoja, joita ei enää tarvita. Uudistuneen lain hengen mukainen koulutus edellyttää opettajien ja työpaikkaohjaajien verkostojen vahvistamista, tietohallintojärjestelmien kehittämistä niin, että opetus- ja ohjaushenkilöstöllä on entistä enemmän aikaa kohdata opiskelijoita yksilöinä ja ryhmissä. Suurin osa toisen asteen opiskelijoista on myös hyvin tietoisia siitä, kuinka he oppivat ja miten heitä olisi hyvä opettaa. Tätä asiantuntemusta kannattaa hyödyntää ottamalla opiskelijat mukaan suunnittelemaan opetuksen toteutusta.

Uskallan väittää, että tänä päivänä koulutuksessa tarvitsee opettaa vähemmän asioita kuin ennen. Perustaidot on tietenkin opetettava, mutta niiden rinnalla yhtä tärkeää on tiedon hankkimisen, arvioinnin ja soveltamisen sekä omasta työ- ja toimintakyvystä huolehtimisen taitojen opetus. Yhteiskunnan jatkuva muutos ja kehitys edellyttää muuttuvien asioiden päivitämistä ja uusien asioiden opettelua niin työelämässä kuin monessa muussakin arjen asiassa. Tärkeintä on, että toisen asteen koulutuksessa ihminen löytää oman alansa ja kipinän omien taitojensa kehittämiseen. Siinä tarvitaan kohtaamisia ja vuorovaikutusta - niitä pitää reformin toteuttamisessa vaalia ja alistaa digitalisaatio hyväksi rengiksi.

Rahoituksen ja kustannusten kanssa päivittäin työskenteleviä haluan rohkaista investoimaan työ- ja opiskeluhyvinvoinnin kehittämiseen. Uuden rahoituslain myötä se palkitsee koulutuksen järjestäjiä, Mitä useamman opiskelijan kohdalla ammatillisen koulutuksen lain 2§ mukainen tavoite toteutuu, sen paremmassa kunnossa on koulutuksen järjestäjän talous. Inhimmilliset ja yhteiskunnalliset tulokset ovat tietenkin moninkertaiset, mutta eivät yhtä konkreettisesti mitattavia.

• Työeläkeyhtiö Elon tiedote nuorten työntekijöiden kokemuksista ja odotuksista työelämälle
• S-ryhmän tiedote nuorten työntekijöiden kokemuksista ja odotuksista työelämälle

Ammatillisen koulutuksen reformissa toimeenpanovaihe

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt ja ammatillisen koulutuksen reformissa on päästy toimeenpanovaiheeseen. Nyt elokussa aloittivat ensimmäiset yhteisvalinnan kautta ammatilliseen koulutukseen hakeutuneet opiskelijat uuden lain mukaiset opinnot. Syksy näyttää miten jatkuva haku, lisääntyvä työpaikoilla oppiminen, koulutussopimukset ja entistä joustavampi oppisopimusmalli toimivat käytännössä. 

Minulle on esitetty, ettei pitäisi enää puhua ammatillisen koulutuksen reformista, kun se on niin ikävä sana ja sitä on jauhettu niin pitkään. Itse olen sitä mieltä, että nythän se reformityö vasta alkaa, kun uutta lakia lähdetään soveltamaan käytäntöön. Se että uusi laki tuli voimaan 1.1.2018 ei todellakaan tarkoita, että reformi olisi tullut sillä hetkellä valmiiksi. Johan itse lakiin liittyy useita siirtymäsäännöksiä ja mm. rahoitusta koskevassa asetuksessa on siirtymäsäännöksiä aina vuoteen 2021 asti. Minusta on hyvä käyttää asioista niiden oikeita nimiä ja puhua edelleen ammatillisen koulutuksen reformista ja tässä vaiheessa prosessia sen toimeenpanosta.

Oma työni reformin toimeenpanossa liittyy koulutus- ja oppisopimusten uusiin käytäntöihin ja tukimateriaalin tuottamiseen. Keväällä aloitettu työ on siinä vaiheessa, että syyskuun alussa julkaistaan Askeleet ammattilaiseksi -toimintamalli ja mallin toteuttamista tukevat opettajan ja ohjaajan opas sekä opiskelijan oppimispäiväkirja. Mallin ja tukimateriaalien keskeisin tavoite on varmistaa hyvä kokemus työelämästä sekä muistuttaa työkyvyn ylläpitämisen tärkeydestä jo opintojen aikana.

Ammatillisen koulutuksen siirtyessä entistä enemmän työpaikoille, tarvitaan uusia toimintamalleja opetuksen lisäksi erityisen tuen ja opiskeluhuollon toteutukseen. Jos tietosuoja- ja salassapitosäännökset ovat olleet iso haaste opiskeluhuollossa tähänkin asti, niin eivät asiat ainakaan helpotu, kun opiskelijoiden opetukseen ja ohjaukseen tulevat mukaan työpaikkojen esimiehet ja työpaikkaohjaajat. Askeleet ammattilaiseksi -toimintamallia laadittaessa ei ole löydetty viisasten kiveä asian ratkaisemiseksi, mutta malli ja tukimateriaalit sisältävät vinkkejä ja malleja asian puheeksi ottamiseen ja palvelujen järjestämiseen. Punaisena lankana mallissa on opettajien, työpaikkaohjaajien ja opiskelijoiden välinen dialogi. Kohtaamalla ja käymällä keskusteluja asioilla on tapana järjestyä ja ihmiset oppivat tuntemaan toisiaan ja syntyy luottamusta. Luottamus on tärkeä elementti eri organisaatioissa työskentelevien ja opiskelevien ihmisten kesken.

Askeleet ammattilaiseksi mallissa on huomoitu myös opiskelijan rooli omien opintojen hallinnassa. Mallissa korostetaan opetuksen ja ohjauksen tärkeyttä opintojen alussa ja itseohjautuvuuden lisääntymistä vähitellen ammatti-identiteettiin liittyvänä kasvuprosessina.

Malli ja materiaalit otetaan syksyllä käyttöön Keski-Uudellamaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Mallista on yleensä pitkä matka juurtuneeksi käytännöksi, joten Askeleet ammattilaiseksi -teemalla syntyy varmasti vielä monta hajatelmaa tähän blogiin. 

Hääräämisessä yhdistyvät kehittäminen, levittäminen ja vaikuttaminen

Olen kokenut hyvinvointihääräämisen hyväksi määritelmäksi sille työlle mitä teen. Olen mukana monessa hankkeessa ja arjen toiminnassa. Yhdistävänä tekijänä on ammattiin opiskelevien ja ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien hyvinvoinnin edistäminen. Pääsääntöisesti työni on ruohonjuuritasolla tapahtuvaa käytännönläheistä kehittämistoimintaa ja hankkeissa kehitettyjen toimintamallien levittämistä ja juurruttamista. Käytännössä se tarkoittaa seminaareissa ja koulutustialisuuksissa puhumista tai esittelypisteen  toteutusta erilaisissa tapahtumissa, hyvien käytäntöjen mallintamista ja yhteistyön edistämistä. Olen mukana monessa, mutta vain harvoin sisältöjen asiantuntijana. Useimmin olen asiantuntijoiden tuntijana. Sitä on verkosto-osaaminen - minun vahvuusalueeni.

Mallintaminen ja juurruttaminen perustuvat kuuntelemiseen, tarkkailuun, kokonaiskuvan luomiseen ja sen jälkeen osiksi (käytännöiksi) pilkkomiseen. Työssä hyviin tuloksiin pääsee, kun ei yritä itse vaikuttaa, vaan arvostaa käytännön toimijoita ja ymmärtää kokonaisuuksia.

Kun hyviä käytäntöjä juurrutetaan ja levitetään paikallisesti tai valtakunnallisesti, siirrytäänkin vaikuttamistyöhön, jonka tarkoitus on vahvistaa olemassa olevaa tai saada aikaan muutos. Se on siis ihmisen ajatteluun ja käyttäytymiseen vaikuttamista. Keskeistä on arvostuksiin ja tunteisiin vetoaminen ja niihin perustuvien päätösten perustelu järkisyillä. Omassa työssä tätä vaikuttamista, eli päätöksiin johtavia vuorovaikutustilanteita tarvitaan kaikilla tasoilla Eduskunnan lainsäätäjistä ja valtion budjetin päättäjistä arjen tilanteissa omaa työtään koskevia päätöksiä tekeviin yksittäisiin opettajiin ja ohjaajiin.

Mitä kauemmas omasta arjen toimintaympäristöstä siirrytään, sitä haastavampaa on vaikuttamistyö. Olen todennut kehittämistyön itse asiassa helpoimmaksi ja nopeimmin tuloksia tuottavaksi osuudeksi työssäni. Kehittämistyön tulosten juurruttaminen ja levittäminen on huomattavasti hitaampaa ja vaatii  paljon aikaa, koska tarvittavien päättäjien ja päätösten määrä lisääntyy merkittävästi.

Olen tämän vuoden alusta ottanut haasteen vaikuttaa opiskelija-asuntoloiden arvostuksen lisäämiseen ja asuntolatoiminnan kehittämiseen johtavien päätösten aikaansaamiseen. Olen saanut vaikuttamistyölleni paljon tukea, eli en koe olevani yksin tuulimyllyjä vastaan. Mitä korkeammalle päätöksentekotasolle mennään, sen haastavampaa on löytää ihmisiä, jotka tuntisivat toimintaa siten, että heillä olisi jokin tunneside asiaan. Niinpä asuntolatoiminnan työntekijöiden ja asuntoloita ylläpitävien koulutuksenjärjestäjien ja asuntolatoimintaa tarvitsevien opiskelijoiden onkin tärkeää omilla tahoillaan tuoda asuntolatoiminnen merkitystä esiin.

Pelastakaa lapset ry:n aloitteesta syntynyt Maksuton toinen aste -kansalaisaloite on hyvä tapa vaikuttaa. Aloitteen lähetekeskustelu kesti lähes kolme tuntia ja puheenvuoroja käytettiin paljon. Se mikä minussa herätti ison kysymyksen oli kansalaisaloitteen käsittelyn sitominen vaalikauteen. Jos, ja tässä tapauksessa kun, kansalaisaloitteen tavoitetta ei saada maaliin tämän vaalikauden aikana, kansalaisaloite raukeaa. Tähän asiaan on onneksi herätty eduskunnassa ja muutosesityksiä lakiin on varmasti vireillä. Kansalaisaloite on hyvä tapa nostaa tärkeitä asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikka maksutonta toista astetta ei saada aikaan tällä vaalikaudella, on jo nyt tehty päätöksiä, joilla voidaan tukea taloudellisesti huonommassa asemassa olevien nuorten edellytyksiä toisen asteen opintojen kustannuksista selviämiseen. Uskon kansalaisaloitteen johtavan toisen asteen koulutuksen näkymiseen seuraavissa hallitusneuvotteluissa ja mahdollisesti jopa hallitusohjelmassa.

Kansalaisaloitteessa vedottiin toisen asteen oppimateriaalien kustannuksiin ja niiden kustantamiseen. Koska itse aloitteessa ei opiskelupaikkakunnalle muuttamisen taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia ollut nostettu esiin, lähestyin muutama viikko sitten Eduskunnan sivistysvaliokunnan jäseniä toivoen, että kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä huomioitaisiin myös opiskelupaikkakunnalle muuttamisesta aiheutuvat kustannukset ja asuntoltoiminnan merkitys eriarvoisuutta vähentävänä palveluna. En saanut yhdeltäkään kansanedustajalta vastausta sähköpostiini, enkä siis tiedä oliko viestilläni mitään vaikutusta. Kuitenkin Kansalaisaloitteen kolme tuntia kesktäneessä lähetekeskustelun monessa puheenvuorossa nousi esiin asuminen ja asuntolakin mainittiin monessa puheenvuorossa. Kysyipä yksi kansaedustaja ministereiltä, onko tiedossa kuinka moni koulutuksen järjestäjä asuntolatoimintaa järjestää.

Ehkä tämän kansalaisaloitteen myötä lopultakin saadaan aikaiseksi OPH:n asuntolaselvityksissä esitetty asuntolatoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen selvitys. Se olisi varsin hyödyllinen seuraavaa hallitusohjelmaa laadittaessa ja pohdittaessa millä eri keinoilla voidaan nuoria tukea toisen asteen opinnoissa, itsenäistymisessä ja yhteiskuntaan kiinnittymisessä.